Conan taistelija

Conan taistelija

(Aikakoneesta 1/1991)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Robert E. Howard: Conan taistelija,
Jalava (Jalavan fantasiasarja 2), 1990, nidottu,
ISBN 951-8954-55-0, 240 s.
suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta)

Robert E. Howardin Conan-tarinat ovat hankalia arvosteltaviksi, sillä ne on jo ajat sitten kanonisoitu sword & sorcery -genren klassisiksi perusteksteiksi ja eihän kukaan tosissaan voisi ajatella kirjoittavansa arvostelua esimerkiksi Tuntemattomasta sotilaasta aina uuden painoksen ilmestyessä. No meille suomalaisille ovat Howardin tekstit tietenkin uutta ja hurjaa vaikka innokkaammat asianharrastajat ovat ne alkukielellä tunteneetkin ja jalustalle korotetuille teksteille ei pieni ravistelu koskaan tee pahaa. Niinpä en minäkään puutu Conan-juttujen arvoon tai arvottomuuteen sinänsä vaan yritän löytää niistä yhteisiä piirteitä ja koko sword & sorcerylle ominaisten teemojen prototyyppejä.

Tunnen Howardin Conan-novellit hyvin luettuani ne muutama vuosi sitten läpi omaa Velhojen valtakunta -antologiaani varten, enkä siksikään voi suhtautua niihin kuin uusiin tuoreisiin teksteihin. Tämän valikoiman viidestä jutusta kaksi, "Punaiset naulat" (Red Nails) ja "Tulipunainen linnoitus" (Scarlet Citadel), edustavat Conan-juttujen ilmeistä kärkeä, ja "Musta kolossi" (The Black Colossus), "Noita on syntyvä" (A Witch Shall Be Born) sekä "Feeniks-lintu miekassa" (Phoenix on the Sword) sarjan tavanomaista, toimivaa mutta hiukan rutinoitua keskitasoa. Ensimmäinen asia mikä kaikista Conan-tarinoista pistää silmään on tolkuton väkivaltaisuus. Näissäkin jutuissa mäiskitään melko lailla, näyttävimmin "Punaisissa nauloissa", jonka päättyessä alunperin useamman kymmenen hengen katraasta on jäljellä vain kaksi, Conan ja hänen seuralaisensa Valeria, jotka kahdestaan ovat panneet toimeen melkoisen osan tästä hurmeisesta joukkotuhosta. Mieltäkiinnittävä yksityiskohta on myös se, että Conan ei roiski niinkään verta ja suolenpätkiä, vaikka nekin saavat osansa huomiosta, vaan aivoja, seinille, lattioille, silmilleen, minne vain. Aivotonta väkivaltaviihdettäkö siis?

Toinen olennainen detalji on Conanin barbaarius, jota Howard kaikenaikaa alleviivaa, mutta eihän Conan todellisuudessa ole barbaari. Oikea barbaari ei ole tietoinen barbaariudestaan eikä näin ollen kykene analysoimaan sitä kuten Conan aika-ajoin tekee. Hän on siis paradoksi: barbaari, joka tietää olevansa barbaari eikä siksi ole sitä. Hän on väkivaltainen ja impulsiivinen mutta hän tietää aina mitä on tekemässä ja on siksi vastuussa teoistaan. Hän on jonkinlainen esihistoriallinen Dirty Harry, joka tekee mitä katsoo oikeaksi välittämättä kohtaamistaan lain ja järjestyksen paikallisista varianteista. Silloin kun hän tavalla tai toisella kohoaa vastuullisen asemaan, kuten kuninkaaksi "Feeniks-linnussa miekassa" ja "Tulipunaisessa linnoituksessa" hän tuntee vastuun, minkä hän on ottanut ja pyrkii hoitamaan leiviskänsä oikeudenmukaisesti ja tunnollisesti. Näin ei oikea barbaari menettelisi. Todellinen barbaari ryöstäisi ja raiskaisi kaiken vastaantulevan ja ryyppäisi luultavasti itsensä lopulta kuoliaaksi. Haluaisiko kukaan edes lukea todellisista barbaareista saati sitten kirjoittaa niistä?

Kolmanneksi haluan sanoa, että nämä jutut ovat mahdottoman hauskoja ja viihdyttäviä. Pidän niistä aivan häpeämättömästi todella paljon. Howard oli armoitettu tarinaniskijä ja juonenpunoja ja osasi pitää juttunsa liikkeessä. On mielenkiintoista, että esimerkiksi 1930-luvun avaruusoopperasta ei ainakaan suomalaisen sf:n nykykuvioissa ole sosiaalisesti hyväksyttävää pitää vaikka esimerkiksi Edmond Hamilton ja Jack Williamson, Howardin aikalaiset ja ikätoverit osasivat irroitella avaruudessa aivan yhtä näyttävästi ja vauhdikkaasti kuin Howard omissa maailmoissaan eivätkä he ole kirjoittajina yhtään häntä huonompia. Olisiko kysymys vain siitä, että sword & sorcery ei ole kehittynyt minnekään viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana kun taas science fiction on tänä päivänä jotain aivan muuta kuin vuonna 1936? Vastaukseni on ehdottoman myönteinen, juuri siitä on minun mielestäni kyse.

Juhani Hinkkanen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute