|
Suomalainen ihmissusi(Aikakoneesta 1/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Risto Karlsson: Suomalainen ihmissusi Uskoisiko sitä ollenkaan todeksikaan, suomalainen ihmissusiromaani suomalaisesta ihmissudesta? Onko katajainen kansa kyllästynyt lukemaan, kuinka kovaa Päätalolla on ollut? Mistä nyt ollenkaan kuu paistaa? Risto Karlsson avaa pelin ihan komeasti prologilla Elias Lönnrotista, joka runonkeruuretkillään saa kuulla manauksesta, jolla ihminen voi muuttaa itsensä sudeksi. Saatuaan runon talteen hän kuitenkin kauhistuu sen mahtia ja jättää pois julkaisuistaan. Tosi tutkijana ei hän toki tohdi sitä hävittääkään, vaan kätkee kajaanilaisen kotitalonsa seinälaudan alle, missä se monta pitkää vuotta odottaa löytäjääsä. Loitsu onkin paljon kätevämpi kuin mikään keskieurooppalainen sudeksimuuttumiskonsti. Sen käyttäjä ei ole sidottu kuun kiertoon eikä lähimmäistensä hyväntahtoisuuteen. Sitä voi hyödyntää milloin tahansa sutena juokseminen sopii päivän muuhun ohjelmaan, ja ihmishahmoon voi palata niin halutessaan ihan vain polkaisemalla kolmasti maata vasemmalla takajalallaan. Aito kotimainen ihmissusi ei edes kadota ihmismielensä kontrollia eikä joudu minkään verenhimoisen vimman valtaan. Oikein täytyy ihmetellä, ettei suseilu ole kehittynyt kansallisurheiluksi. Vaan kuka tietää, ehkä lehtien yleisönosastoissa aika-ajoin uhoava petoviha ilmentääkin kateutta naapuria kohtaan, jolla on loitsu hallussaan, ja meillä ei, perkele! Lönnrotin jemmaaman runon löytää sitten aikanaan Arvo Graumann, joka Talvisodan kynnyksellä oli lätkääntynyt Karjalan kauneimpaan tyttöön. Kun rajan tuolle puolen jäänyt neito sitten sotien jälkeen kaihoaa eroon fagotinsoittajapuolisostaan ja siinä sivussa Länteen, näyttää Lönnrotin loitsu kyntensä. Seuraa suuri ilveily rajanylityksineen sudenhahmossa, sudenpyytäjineen, sudenraatoineen ja Leningradin kauniin kaupungin säikyttelyineen. Joku yksinkertainen sielu kuten minä saattaisi kysyä, miksei Arvo vain opettanut loitsua kaikille Suomen kansalaisiksi aikoville, jolloin koko honimasta olisi selvitty paljon pienemmällä mekastuksella, mutta kuten jo Tom Sawyer aikoinaan totesi, eihän näitä juttuja sillä tavalla kuulu hoitaa. Tähän asti kaikki sentään melko hyvin. Mutta sitten ilmeisesti heräsi kirjailijassa ja/tai kustantajassa hirveä epäilys. Fantasian olemassaolohan on tähän asti huolellisesti salattu suomalaiselta lukijakunnalta. Mitä jos ne onnettomat nyt luulevatkin, että Karlsson ihan tosissaan... Tai että WSOY:llä on luultu, että tällaista oikeasti voisi sattua... Keksitäänpä nyt äkkiä jotakin, mikä selvästi osoittaa, ettei tässä vakavissaan oltu. Mikä olisi niin ilmiselvästi vitsikästä, että tyhmät lukijat heti tajuavat, että leikillämmehän me tämmöisiä ...? Sika! Sepä se. Ihmissudella on lemmikkisika, joka ihmisen vaatteisiin puettuna ajaa hänen moottoripyöränsä sivuvaunussa. Paremmaksi vakuudeksi voi sen kakkimisesta ja emakkointresseistä kirjoittaa sen verran, että junteinkin tajuaa kirjan huumoriksi. Vot! Risto Karlsson osaa olla ihan oikeastikin hauska kirjailija. Kumpaan hänen nyt olisi pitänyt luottaa enemmän, itseensä vai lukijoihinsa? Sikailu meni joka tapauksessa susiksi. Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
