Auringon lapsi

Auringon lapsi

(Aikakoneesta 4/1989)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Piers Anthony: Auringon lapsi (Chthon, 1967),
Jalava (Jalavan scifi-sarja 13), 1989, nidottu,
ISBN 951-9201-94-7, 222 s.
Suom. Kari Nenonen, päällys Jari Rasi.

Jalavan sciFi-sarja jatkaa kunnianhimoisella linjallaan. Piers Anthonya ei ole aikaisemmin suomennettu, joten hänen omalaatuisen esikoisteoksensa ilmestyminen kotimaan markkinoilla on sinänsä tervetullut aluevaltaus. Suomenkielisellä nimellä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä kirjan sisällön kanssa. Kääntäjä on tehnyt varsin hyvää työtä, mutta olisi voinut olla huolellisempikin.

Auringon lapsi on hyvin kunnianhimoinen ja ristiriitaisia mielipiteitä herättävä kirja. Anthony kirjoitti omien sanojensa mukaan sitä seitsemän vuotta, ja koki vaikeuksia koettaessaan saada runsasta aineistoa romaanimuotoon. Tämä on selvästi havaittavissa: symbolit, takautumat, aikasiirtymät ja tajunnanvirtajaksot räjähtävät lukijan silmille hurjalta voimalla. Oli kirjallisesta tasosta mitä mieltä tahansa, tätä teosta ei voi sivuuttaa olankohautuksella.

Kirjailija on selvästi perehtynyt hyvin maailmankirjallisuuteen ja mainstreamin puolella käytettyihin kokeellisiin kerrontatekniikoihin. Jälkisanoissaan Anthony mainitseekin saaneensa kerrontateknisiä ideoita William Faulknerin teoksesta Ääni ja vimma.

Kirjan päähenkilö, Aton, on hyvin ristiriitainen ja inhimillinen hahmo. Hänen kehityskertomuksensa on täynnä oidipaalisia komplekseja, jotka konkretisoituvat yllättävällä tavalla. Kirjassa on paikka paikoin vastenmielisen väkivaltaista inhorealismia ja koko teosta vallitsee pöyristyttävän kummallinen naiskäsitys ja traumaattisen sadomasokistinen suhtautuminen seksuaalisuuteen. Kirjailija tuntuu ajatelleen, että naiset nimenomaan haluavat joutua raiskatuiksi ja hakatuiksi - tällaisen naislajin edustaja, minionetti, on yksi kirjan päähenkilöistä. Voi vain ihmetellä millainen ihmissuhdetragedia on saanut kirjailijan moisen ihmistyypin luomaan.

Minionettien yhteiskunta on kuvattu melko hatarasti ja luonnontieteellinen selitys asialle menee täysin pieleen osoittaen lähinnä kirjailijan perinpohjaisen tietämättömyyden genetiikasta.

Jotkut kuulemma pitävät Chthonista, minä en pitänyt. Ehkä Anthonylta olisi löytynyt jotain kypsempääkin suomennettavaa tämän lapsenomaisen katharsiksen sijasta.

Tapani Ronni


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute