Aikakone-logo


SCIENCE FICTION &
FANTASIA

Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Helliconian talvi

Helliconian talvi




Brian Aldiss: Helliconian talvi
(Helliconia Winter, 1985)
Kirjayhtymä, 1989, sidottu,
ISBN 951-26-3174-1, 398 s,
Suom. Tauno Peltola,
Päällys Markku Koljonen.




Helliconia-trilogia päättyy talveen, synkkään, kylmään ja ruttoiseen talveen. Planeetan kierto saapuu vääjäämättä kohtaan, jossa suurempi aurinko painuu vuosisadoiksi pimeään. Talven seuraukset Helliconian luonnolle ja ihmisille oat tuhoisat.

Maapallokin kokee muutoksia, mutta kun yhteys vuosisatoja tuttuun Helliconiaan katkeaa, se hyväksytään melkein silmää räpäyttämättä. Maapallon ihmiset ovat päässeet uuteen vaiheeseen, jossa muiden planeettojen asukkaiden toimien seuraaminen ei ole kovin välttämätöntä.

Vaikuttavimpia voimia Helliconian talvessa on rutto, joka joko osoittautuu ihmisille kuolemaksi tai muuttaa heidät sopiviksi selviytymään tulevasta talvesta. Ruton aiheuttamat muutokset ihmisissä ovatkin kirjan luettavimpia ja vaikuttavimpia kohtia, koska ne iskevät meitä siihen, jota olemme pitäneet itsestäänselvyytenä - omaan ulkoasuumme ja ihmisyyteemme.

Aldiss vierittää Helliconiansa talven eteemme hyvin selvästi jälleen yksityisten ihmisten avulla. Talven tulo aiheuttaa muutoksia ihmisten käyttäytymisessä sekä ihmisten ja fagorien suhteissa. Nämä muutokset Aldiss kertoo hyvin varmalla kädellä, eikä tieteiskirjallisuudessa ole kovin usein ollut niin niukasti ja silti selkeästi ilmaistua ihmisen perusluonteen kuvausta kuin viimeisellä sivulla on.

Jossain on kuitenkin jotakin vikaa. Helliconian talvi ei säväytä, ei sytytä sillä lailla kuin aikaisemmat osat antoivat uskoa. On kuin Aldiss olisi jakanut kortit jollain lailla väärin. Kirjassa on kaikki kohdallaan, mutta jossain on silti jotakin periaatteellista vinossa, jotakin tuntuu puuttuvan.

Mahdollisesti Aldissin halu opettaa meitä tajuamaan tiettyjä asioita maailmasta ja itsestämme on tuonut hänen viimeiseen Helliconia-teokseensa sellaisia sävyjä, jotka saavat lukijan vieroksumaan sen kieltämättä mestarillisesti kokoonpantuja lukuja.

Toki tämä on välttämätön luettava jokaiselle aikaisemmat osat lukeneelle, mutta sellainen mestarilopetus, jollaisen tämä teossarja ansaitsisi, se ei missään nimessä ole. Valitettavasti, sillä kokonaisuutena Helliconia-trilogia on tieteiskirjallisuuden parasta antia monessakin suhteessa. Harvassa tieteiskirjassa edes pyritään tarkastelemaan ihmisen olemusta ja maailmaa näin tehokkaasti ja syvällisesti. Aldiss vielä tekee sen, viimeisen osan oudon jälkimaunkin huomioonottaen, vallan mainiosti.

Veikko Rekunen  (Aikakoneesta 3/1989)



Takaisin arvosteluhakemistoon

Takaisin Aikakoneen arkistoon


Takaisin sivun alkuun