Aikakone-logo


SCIENCE FICTION &
FANTASIA

Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Norsunluuportti

Norsunluuportti




Robert Holdstock: Norsunluuportti
(Gate of Ivory, Gate of Horn, 1997).
Karisto, 1999, sidottu,
ISBN 951-23-3863-7, 360 s.
Suom. Leena Peltonen.
Päällys Geoff Taylor.




Jokainen meistä on varmasti joskus nähnyt unen, joka on tuntunut niin elävältä ja todelliselta, että vaikka sen maailma onkin ollut bisarri ja tuntemiamme lainalaisuuksia noudattamaton, jää tunne ikäänkuin se maailma olisi edelleenkin jossakin ohuen verhon takana - odottamassa käsinkosketeltavana paluuta sinne.

Varmasti Robert Holdstock on kokenut saman. Hänen mytago-kirjoissaan (ensimmäisenä Mythago Wood, 1984, suom. Alkumetsä, 1985) Ryhopen metsä on tuollainen unimaailma - oikea vaikkakin käsittämätön, realistinen kaikessa surrealistisuudessaan. Tutuksi mytagometsän tekee sen olemus ihmisten yhteisen alitajunnan kotina ja seikkailukenttänä, missä satujen ja eeposten fragmentit kulkevat, etsivät, löytävät, syövät, juovat, rakastavat ja vihaavat tietämättä itse olevansa projektioita meidän tiedostamattomastamme.

Uusimmassa suomennetussa romaanissaan Norsunluuportti (Gate of Ivory, Gate of Horn, 1997) Holdstock on kehittänyt mytagometsäänsä edelleen kohti vaikuttavampia ja vaikuttavampia sfäärejä. Päähenkilö - Christian Huxley - ei ole myyttimaailman sivustakatsoja, vaan varsin toimiva subjekti, joka kirjassa edustaa Manalasta rakastettuaan noutavaa Orfeusta. Muutenkin kirja on kuin myyttisten rakenteiden oppiteos: esimerkiksi semiootikko A.J. Greimasin myyttinen aktanttimalli toteutuu pikkupiirteitään myöten. Mytagometsään höyrähtänyt isä ja väkivaltaisen traagisesti kuollut äiti ovat kumpikin omilla tavoillaan poikansa matkaan lähettäjiä, Christian kohtaa matkallaan niin klassiset avustajansa kuin vastustajansakin ja palauttaa viimein kadotetun objektin - joka tietenkin symboloi laajempia ulottuvaisuuksia - sen vastaanottajalle, tosin lukijankin yllättävällä tavalla.

Norsunluuportti on jo niin pitkälle vietyä myyttien maailman tarkastelua, että Holdstockilla on ollut varaa jopa hieman leikitellä lukijan kanssa. Tarina aivan vilisee tuttuja tai ainakin unenomaisen kiehtovalla tavalla 'melkein' tuttuja viittauksia. Välillä olemme väkivaltaisessa mutta hahmoltaan tunnistettavassa Grimmin sadussa, välillä aivan varmasti Kalevalassa (mutta emme siinä kohdassa, missä Väinämöinen mainitaan), niin Arthur kuin antiikin tarustokin kurkistelee härnäten sieltä täältä ja erityisesti nimikkeistössä on välillä jotakin melkein hämäävän tolkienilaista. Mutta hurjinta ja surrealistisinta tarinaa Kylhukista ja Olwenista luulin ilman muuta Holdstockin tunnetusti erittäin omaperäisen ja tuotteliaan mielikuvituksen hedelmäksi, ennenkuin luin kirjan jälkisanat - ja totta vieköön, kelttiläisestä Mabinogion- tarusta (never heard!) on tämäkin aihelma kotoisin.

Norsunluuportin tunnelma on välillä aivan ylittämätön. Ryhopen mytagometsän äänet, hajut ja säätilat on tavoitettu niin realistisina, että vaikka vuodenajat lipuvat ohitse yhtä nopeasti ja sulavasti kuin pilvet varjostavat tuulisena päivänä aurinkoa ja Christianin ja hänen tovereidensa saattueen kintereillä vaeltaa legioona tyytymättömiä aaveita, tarinassa on järkyttävää todentuntua. Efektiä lisää osaltaan Holdstockin kompakti ja eurooppalainen (siis ei leimallisesti amerikkalainen) tapa kertoa: hän luottaa lukijan omiinkin havaintoihin eikä tarjoile kaikkea valmiiksi sulatettuna eikä tyrkytä oivalluksia.

Vaikka jokaisella Holdstockin mytago-kirjalla onkin selvä oma persoonallisuutensa ja oma viestinsä, saattaa olla, että kohta tämä pajatso alkaa tyhjetä - jonkinlaista pientä toiston makua aikaisempiin kirjoihin nähden voi olla havaitsevinaan. Toisaalta mytagojen maailma on sellainen aarreaitta, että toistosta tai vanhan kertauksesta ei kannata puhua, ei ainakaan jos vertaa tätä tuotantoa eräisiinkin loputtomasti tismalleen samoja asioita vällääviin sataosaisiin seikkailufantasiaeepoksiin.

On ollut varmaan vaikeata kääntää Holdstockin kieltä, joka sekoittaa arkaaista ja ylevää ilmaisua arkiseen ja yleiseen. Mielestäni Leena Peltonen on onnistunut urakassa loistavasti.

Johanna Sinisalo


Robert Holdstock: Keskeneräisen uran kertomuksia

Leena Peltonen: Metsien mies (artikkeli kirjoittajan kotisivuilla)

Johanna Sinisalo: Robert Holdstock puhuu (haastattelu)

Robert Holdstock -linkkejä



Takaisin arvosteluhakemistoon

Takaisin sivun alkuun