Kaikkiruokaisen päiväkirjasta -
helmi-maaliskuu 2000
Tervetuloa uuteen kuuhun. Aloitamme nostalgia-tripillä ja jatkamme teknohurmiolla.. (linkit korjattu toimiviksi 23.1.2005)
Juhani Hinkkanen
Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon
5. helmikuuta - 25. maaliskuuta - 30. maaliskuuta
5. helmikuuta 2000
Havaitsin taannoin Jukka Halmeen (linkki Wayback Machinen kautta) muistaneen Mundanen syksyllä 1990 järjestämän veikkauksen Persianlahden sodan alkamispäivästä. Minä voitin sen mutta en ole tosiaankaan toistaiseksi saanut perittyä voittoani kaikilta osanottajilta, syynä se etten enää ollut Helsingissä kun veikkauksen tulos julkistui. Niiltä asianosaisilta, jotka eivät velvollisuuttaan ole täyttäneet, toivon toimenpiteitä sopivan tilaisuuden tullen.
Halme on myös alkanut pitää sivuillaan kommentoitua listaa lukemistaan kirjoista ja päätin pistää paremmaksi tai ainakin enemmäksi. Olen itse pitänyt vaihtelevalla menestyksellä kirjapäiväkirjaa suunnilleen vuodesta 1969 ja kirjoitin sen säilyneet osat puhtaaksi tietokoneelle pari vuotta sitten. Olen nyt muokannut vuosien 1975-1983 osuuden HTML-muotoon ja pistänyt nähtäväksi henkilökohtaisten sivujeni arkisto-osastolle, katsokaa ja kauhistukaa. Hauskoja lukuhetkiä.
 Olen aina silloin tällöin miettinyt, mikä teki vaikutusalttiista nuoresta eli tässä tapauksessa itsestäni tieteiskirjallisuuden lukijan. Olen etsiskellyt varhaisimpia sf-vaikutteitani ja löytänyt ne 1950-luvun Aku Ankoista. Minulle luettiin niitä ääneen suunnilleen vuoden ikäisestä lähtien (1956) ja luin niitä itse heti lukemaan opittuani (1959-60). Useimmat tuonaikaiset lehdet oli pian luettu risoiksi ja äitini äitien ikimuistoiseen tapaan hävitti ne heti kun tilaisuus tarjoutui ja tuolloiset sf-elämykset jäivät elämään pelkissä muistoissa.
Monet noiden vuosien tarinat kummittelivat mielessäni vuosikymmenet kunnes 1970-luvulla aloin löytää niitä uudelleen yksi toisensa perään. Hämmästyttävintä oli se, miten kokonainen tarina, josta oli tietoisesti muistanut vain kuvan tai kaksi palautui mieleen ihan vain katsomalla jutun alkusivua. Yksi pisimpään pelkästään muistoissa eläneistä jutuista oli numero 11C/1954, jossa Aku estää poikia lukemasta kirjaa (tosiasiassa kai sarjakuvalehti) nimeltä "Vahva Jussi" mutta saa vähän myöhemmin itse yliluonnolliset voimat erehdyttyään juomaan ainoastaan rotille tarkoitettua vain pieninä annoksina nautittavaa rohtoa ("tekee teoriassa rotan vahvaksi kuin hevonen") luultuaan sitä vatsalääkkeeksi. Juttu osui vastaan antiikkimessuilla Tampereella viitisen vuotta sitten. Sen ostamiseen ei tuolloin ollut varaa mutta luin sen myyntipöydän ääressä. Sittemmin olen saanut sen haltuuni osana vuonna 1996 julkaistua vuosikerran 1954 näköispainosta.
 
Tiedän lukeneeni sekalaisia lastenkirjoja jo varhaisella iällä mutta niistä en osaa nimetä ainoatakaan. Todennäköisesti varhaisin lukemani pesunkestävä tieteiskirja oli Mauno Pelkosen Missä on Paititin maa ? (Karisto, 1963), jonka sain nimipäivälahjaksi 24. kesäkuuta 1963 ja jonka luin varmaan kymmeniä kertoja. Teos on edelleen hallussani joskin reissussa rähjääntyneenä. Paititin maa ja samoihin aikoihin joululahjaksi saamani upeasti kuvitettu Luonnon kultainen kirja saivat minut rakastumaan dinosauruksiin ja elättelin pitkälle aikuisikään toivoa että sellainen jonain päivänä tallustelisi esiin jostain Matto Grosson käymättömiltä korpimailta tai Kongon sademetsistä. Mutta ei, sitä odottaa vuosikymmenen toisensa perään ja joutuu pettymään. Alan pikku hiljaa epäillä Loch Nessin hirviötäkin huijaukseksi. Harmi. (Mutta lukekaa silti Bernard Heuvelmansin On the Track of Unknown Animals, kiehtovaa)
Samana vuonna 1963 sain ensimmäisen kirjastokorttini ja Paititin maata seurasi Hämeenlinnan Kaupunginkirjaston lastenosaston järjestelmällinen läpilukeminen. Aloin tiedostaa, että on olemassa tieteiskirjallisuutta vaikka en silloin tiennyt että sitä kutsutaan jollain tietyllä nimellä. Luin tuolloin kaikki löytyneet kirjat, joiden nimi vähänkin viittasi avaruuteen, dinosauruksiin, tutkimusmatkoihin, historiaan, mytologiaan jne. Suosikeiksi nousivat jo olosuhteiden pakostakin Jules Verne ja Edgar Rice Burroughs, he kun olivat lähes ainoat sf/fantasiakirjailijat, joilta oli mahdollista löytää useampiakin kuin yksi tai kaksi nimikettä. Sarjakuvapuolella olivat jatkuvana kiusana Kuvitetut klassikot, niissä kun julkaistiin useita Vernen ja H.G. Wellsin teoksiin perustuvia juttuja, joita ei kirjamuodossa löytynyt millään vaikka lehdissä väitettiin tarinoiden perustuvan "Kuuluisien kertojain parhaisiin kirjoihin". Varsinkaan niitä Wellsejä, jotka vaikuttivat paljon hurjemmilta kuin Vernet ei löytynyt mistään. Tunsin taas tulleeni petetyksi. Onneksi sentään oli olemassa Teräsmiehen poika, joka ei väittänyt perustuvansa yhtään mihinkään, ilmestyi säännöllisesti ja oli hinnaltaan sopiva markan viikkorahabudjettiin.
Entä sitten televisio ja elokuvat? No televisiosta tuli ohjelmaa kahdelta kanavalta, toiselta ehkä viisi-kuusi tuntia illassa ja Tesvisiosta hiukan vähemmän. Heinäkuussa oli käytettävissä vain yksi kanava. Näihin vähäisiin esitysaikoihin mahtui aika vähän scifiä. Muukalaiset oli kovaa kamaa mutta koska se oli kielletty alle 16-vuotiailta, oli sen katseleminen ankarasti kielletty, tällaiset määräykset otettiin 1960-luvulla hyvin vakavasti. Vähemmän kovaa kamaa oli Matkalla avaruuteen, jota sai katsoa ja joka oli tavattoman pelottava. Star Trek oli tietenkin Suomessa täysin tuntematon ilmiö ja Dr. Who:ta ei suomeen ostettu, koska se katsottiin lapsille sopimattomaksi.
Scifi-elokuvia näin 1960-luvulla kaksi Walt Disney -tuotannon Sukelluslaivalla maapallon ympäri (1954) ja Salaperäisen saaren (1961), jotka vuosikymmenen puolivälissä pysähtyivät Hämeenlinnassa elokuvateattereiden viikonlopun päivänäytöksissä. Näin itseasiassa myös vuoden 1966 Batman-elokuvan mutta onko se scifiä, sitä en uskalla sanoa.
Joo, se 1960-luvusta ainakin vähäksi aikaa. Ensi kerralla hyppään ehkä 1970-luvulle ja kerron millaista oli lukea Taru sormusten herrasta ensimmäisen kerran ja siitä miten paljon halveksin ja paheksuin tv-scifiä silloin kun Star Trek lopulta debytoi Suomessa. Toisaalta voin myös kirjoittaa jostain aivan muusta. Suunnitelmani vaihtelevat päivittäin ja tunneittain.
25. maaliskuuta 2000
Edellä mainittua "ensi kertaa" saatiinkin taas odottaa kauan ja suunnitelmani ovat vaihtuneet tässä välillä aika monta kertaa. Viimeiset pari kuukautta ovat kuluneet pääasiassa uuden tietotekniikan ja uusien (siis minulle uusien) ohjelmistojen kimpussa eikä Leenakaan ole paljoa ehtinyt, hän on oleskellut koko talven Glanumissa.
Aluksi niistä ohjelmistoista. Kauan sitten, joskus vuoden 1981 vaiheilla aloitin suurisuuntaisen projektin koko kirjakokoelmani kortistoimiseksi ja onneksi aloitin ajoissa. Tuolloin oli käsillä tuhatkunta teosta ja tuotin kortit muutamassa viikossa. Siitä lähtien pidin kortistoa ajantasalla jatkuvasti mitä tulee kaunokirjallisuuteen kaikilla kielillä. Tietokirjallisuuden kortistointi jäi rappiolle ja on siellä yhä. Tilanne jatkui samanlaisena vuoden 1991 syksyyn, jolloin pöydälleni ilmaantunut Olivetti 286 alkoi pohdituttaa kortistoja siirtämistä sähköiseen muotoon. Tähän tarjoutui hyvin pian tilaisuus Pc-File -kortisto-ohjelman avulla ja ensimmäiset viitisensataa korttia siirtyivät koneelle varsin nopeasti. Päätin toteuttaa operaation tarkan suunnitelman mukaan eli aloitin paperikorttien naputtelemisen Pc-Fileen tiukassa aakkosjärjestyksessä ja uusien hankintojen luetteloimisen suoraan ohjelmaan.
Näin olin tyytyväinen muutaman kuukauden ajan mutta perehdyttyäni yhäti erinomaisen Wordperfect 5.1:n tietokantaominaisuuksiin päätin siirtää kortiston sille (ruutukaappaus yllä) mikä hyvin onnistuikin, sillä WP-muoto oli tarjolla yhtenä tallennusvaihtoehtona Pc-Filessa (elettiin siis vielä DOS-aikaa). Näin jatkoin ja jatkoin ja jatkoin. Kirjoittamistahti hidastui ja välillä kului vuosia niin etten lisännyt muuta kuin uutuushankinnat. Viime kesänä otin itseäni niskasta ja kirjoitin lyhyessä ajassa puhtaaksi noin viisisataa korttia mutta nyt oli jo DOS-WP:n antiikkisuus alkanut vaivata, joten aloin tutkia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ensimmäiseksi oli WP:n tuottama tiedosto (yli 5000 korttia, joissa kussakin yhdeksän kenttää) saatava konvertoiduksi johonkin yleisesti tunnettuun tietokantamuotoon. Tässä tuli avuksi uusi Wordperfect 2000 toimistopaketin kokeiluversio, joka muunsi vanhan tiedoston ns. pilkuilla eroteltuun tekstimuotoon, jota puolestaan useimmat tietokantaohjelmat osaavat lukea. Muunnos olisi ollut tehtävissä käsipelilläkin mutta hieman työläästi (ohjeet olivat joskus ZDNetin Jeff Knows How -palstalla, mutta enää ei taida löytyä). Nytkin jouduin käsin tekemään korjauksia useaan sataan korttiin ennen kuin tietokanta kääntyi virheettömästi. Hallussani on myös pieni ohjelmanpätkä (PDX2WP), joka muuttaa WP:n tiedostot Paradox-muotoon (ja toisin päin), jota sitäkin useimmat modernit tietokantaohjelmat lukevat sujuvasti, mutta se toimii kovin hitaasti isoilla tiedostoilla (tässä tapauksessa yli 2 megatavua).
Näiden toimenpteiden jälkeen oli löydettävä sopiva tietokantaohjelma kortiston jatkuvaan ylläpitoon, mieluimmin ilmaiseksi ja laillisesti. Kokeilin monia vaihtoehtoja. Paradox 3.5 jostain vuodelta 1993 toimi mainiosti mutta oli Windows 3.1 -versio ja nykymittapuulla aika karun näköinen. Microsoftin Access olisi ollut tarjolla mutta en halunnut antaa Bill Gatesille enää enempää tilaa koneessani. Ranskalaista alkuperää oleva 4th Dimension 6.0 löytyi ilmaiseksi erään brittiläisen tietokonelehden oheisrompulta mutta oli työläs ja oikukas käyttää ja tosiasiassa myös hiukan turhan järeä tarkoituksiini. Brittiläisen Idealist-ohjelman kolmosversio, joka oli imuroitavissa ilmaiseksi PC Plus lehden ftp-sitelta, oli jo aika hyvä ja Filemaker Pro olisi ollut erinomainen, jos olisin saanut hankittua muutakin kuin 30-päiväisen 50 korttia tallentavan testiversion.
Ratkaisu, sitten kun se tuli vastaan Tesoman R-kioskilla on osoittautunut erinomaiseksi, joskin jouduin sitä varten sijoittamaan 75 markkaa muuten täysin hyödyttömään tietokonelehteen. Kyseessä oli aivan vasta-alkajille suunnatun Quick & Easy Windows -lehden ensinumero ja sen oheisrompulla oli täydellinen rekisteröitävissä oleva Lotus Smartsuite 97 -toimistopaketti, johon sisältyy erinomainen tietokantaohjelma Approach 97. Se luki vaivattomasti tekstimuotoisen kortistotiedostoni, tallensi sen dBase IV -muotoon ja lopputulos näyttää varsin tyydyttävältä kuten allaolevasta ruutukaappauksen kaistaleestakin voinee päätellä.
Approach 97 sai markkinoille tullessaan kovasti kehuja osakseen mutta on sittemmin jäänyt ison pahan Microsoftin tuotteiden jalkoihin eikä sen valmistaja Lotuskaan ole siitä enää ollut kovin kiinnostunut. Valmistajan sivuilta lötyy jonkin verran tukipalveluja mutta parhaat tietolähteet ovat muualla. Australialainen Approach User Support -sivusto tarjoaa aika paljon hyödyllistä, aivan erityisesti perusteellisen FAQ:n. Ja jos joku tarvitsee vielä lisää uskonvahvistusta niin Wordsmith Reviews sivuilta löytyy tarina, joka on varsin samankaltainen edeltävän oman tarinani kanssa samoin kuin arviot muista Smartsuite 97 -paketin osista (kolme edellistä linkkiä olivat pitkään kateissa kunnes löysin arkistoidut versiot sivuista Wayback Machinen kautta). Tätä pakettia on tiettävästi viimeisten puolen vuoden aikana ollut jaossa joidenkin muidenkin lehtien mukana (siis vuonna 2000), joten korjatkaa pois jos vastaan tulee ja tarvitsette, se sentään maksoi joku vuosi sitten kolme ja puoli tonnia. Aikakone suosittelee.
Kuten kävi ilmi, olen viime aikoina ollut paljon kiinnostuneempi tietotekniikasta kuin kirjallisuudesta enkä ole vielä edes ehtinyt kertoa 12-nopeudella kirjoittavan Plextor-CD-RW -romppuaseman tuottamasta teknohurmiosta. Mutta ehkä kirjoitan vielä joskus myös siitä lupaamastani Tolkienin teosten oikeasta lukemisjärjestyksestä. Saa nähdä...
30. maaliskuuta 2000
 Voisin taas kirjoittaa jotain kirjallisuudestakin. Suosittelen aluksi nyt jo edesmenneen Avram Davidsonin (1923-1993) esseekokoelmaa Adventures in Unhistory (Owlswick Press, 1993). Se on kokoelma alunperin pääasiassa Isaac Asimov's Science Fiction Magazinessa 1980-luvun alkupuolella ilmestyneitä artikkeleita alaotsikoltaan "Conjectures on the Factual Foundations of Several Ancient Legends". Alaotsikko kertoo mistä on kyse. Juuri näitä juttuja jäin aikanaan hartaasti kaipaamaan Book Studion kauan sitten julkaisemista Asimov's-valikoimista. Mutta parempi on, ettei niitä julkaistu siellä. En nimittäin usko, että yksikään Book Studion silloisista suomentajista olisi selviytynyt kunnialla Davidsonin taidokkaasta, harkitun vanhahtavasta sanonnasta ja mutkikkaista lauserakenteista, jotka silti ovat helppolukuisia ja sujuvia. Esseistinä Davidson muistuttaa aika paljon L. Sprague de Campia, joka mielestäni on aina ollut parhaimmillaan tieteen ja historian popularisoijana, esimerkiksi teoksissa Lost Continents (1954) ja The Ancient Engineers (1963), ei niinkään romaanikirjailijana.
De Campistakin voisi jotain kirjoittaa. Muistan, että toistakymmentä vuotta sitten Helsingin sf-kuvioissa häneen suhtauduttiin lähinnä pilkallisesti, ilmeisesti lukematta ainoatakaan hänen teksteistään. Sain sen vaikutelman, että hänen täytyi olla kurja kirjoittaja, koska hän oli 1960-luvulla muokannut Robert E. Howardin pyhät tekstit julkaistaviksi pokkarikirjoina ja, pyhäinhäväistys, editoinnut niitä ja vieläpä uskaltanut itse kirjoittaa muutaman Conan-jutun lisää. Eikä sitäpaitsi miestä, jonka nimessä on "camp" tietenkään voinut ottaa millään vakavuudella. Minun vastaväitteitänikään ei taidettu ottaa kovin suurella vakavuudella, olinhan sentään mies, joka pitää Edmond Hamiltonista. Ei De Camp tosiaan mikään oikeasti merkittävä kaunokirjailija olekaan, ihan hauska luettava kuitenkin, paljon luettavampi kuin useat näiden aikojen mammutti-fantasiasarjojen väsääjät, Brooks ja Salvatore esimerkiksi, ihan vain muutamia mainitakseni.
 Iso osa De Campin tuotannosta on tosiaan nopeasti kirjoitettua viihdettä mutta se on hyvää viihdettä eikä hän koskaan aliarvioi lukijoidensa älykkyyttä. Hänen ominta aluettaan on historia, josta hänen tietämyksensä on lähes ensyklopedinen, ja jota asiantuntemusta hän on tehokkaasti hyödyntänyt paitsi edellämainituissa tietokirjoissa, niin myös muutamassa aikamatkaromaanissa ja -novellissa. Niistä on varhainen romaani Lest Darkness Fall (1941) noussut pienen klassikon maineeseen eivätkä The Glory That Was (Startling Stories -lehdessä 1952, kirjana 1960) ja muutamat novellit kokoelmassa A Gun for Dinosaur (1963) ole nekään vailla ansioita. Varsin kiintoisa on myös yhdessä Fletcher Prattin kanssa kirjoitettu Incomplete Enchanter -sarja (1941-60), josta Kustannus-Jalava aikoinaan katsoi hyväksi suomennuttaa ainoastaan kolmannen ja heikoimman osan The Wall of Sepents (1960, suom. Käärmeaita), syynä ehkä se, että osa jutusta tapahtuu Kalevalan maisemissa. Ne aikaisemmat osat ovat siis The Incomplete Enchanter (1941) ja The Castle of Iron (lehdessä Unknown 1941, kirjana 1950). Olemassa on lisäksi erilaisia ja erinimisiä kokooomateoksia, jotka sisältävät joko vain kaksi ensimmäistä osaa tai joskus vielä kolmannenkin.
Tietooni tuli muutama päivä sitten uutisryhmästä sfnet.harrastus.kulttuuri.sf, että amerikkalainen kirjailija John Sladek kuoli 10. maaliskuuta, ja huomasin kauhukseni, että on ihmisiä, jotka eivät hänestä ole kuulleetkaan vaikka Karisto sentään julkaisi suomeksikin romaanit Tik Tok, 1988 (Tik-Tok, 1983) ja Virheisku, 1990 (Bugs, 1989). Niinpä lähetin ryhmään asiasta tiedotusluontoisen viestin, jonka tässä nyt toistan:
- On kamalaa huomata, että tällaiset ennen ihan tieteiskirjalliseen yleissivistykseen kuuluneet nimet ovat nykyään totaalisen tuntemattomia.
Suosittelen seuraavia teoksia, ööh, siis tuota oikeastaan suosittelen miehen koko tuotantoa mutta jos jotain suomennettujen lisäksi on mainittava niin mainitsen seuraavat:
 The Müller-Fokker Effect (1970)
The New Apocrypha: A Guide to Strange Sciences and Occult Beliefs (1973, skeptikkokamaa)
Black Aura (1974, dekkari ja hauska, ks. Kaikkiruokaisen päiväkirjasta 2)
Roderick (1980) & Roderick at Random (1983) , ensiksimainitun jenkkipainos on kelvoton lyhennelmä, välttäkää!
Ja vielä novellikokoelmat:
The Steam-Driven Boy and Other Strangers (1973)
Keep the Giraffe Burning (1978)
The Best of John Sladek (1981)
Alien Accounts (1982)
The Lunatics of Terra (1984)
Sladek oli suosikkihumoristejani, oli ilmeisesti vain hiukan liian hyvä (tai liian älykäs?) ns. suurelle
yleisölle.
Huomasin juuri, että alkuperäisessä viestissä esiintyi yksi kirja kahteen kertaan, tässä asia on korjattu. Sen siitä saa kun kirjoittaa nopeasti haaskaamatta aikaa oikolukuun.
Samaisessa uutisryhmässä epäili joku, että Michael Crichton olisi plagioinnut elokuvan Kolmastoista soturi juonen R.A. Salvatorelta. Kauhistuin ajatustakin ja melkein kirjoitin taas vastineen kunnes huomasin, että Jukkahoo oli jo ehtinyt hoitaa asian. Toteanpa nyt kuitenkin vielä, että ko. elokuvakäsikirjoitus perustuu Crichtonin omaan ja aika hyvään romaaniin Eaters of the Dead (1976), joka puolestaan on, monen muun asian ohella, kaunokirjallinen tulkinta (yksi monista) Beowulf-tarusta. Elokuvaa en ole nähnyt, Crichtonin kirjaa suosittelen. Suosittelen myös yleissivistyksen hankkimista, niin tieteiskirjallis-fantasiallisen kuin todellisenkin.
No niin, eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi vouhotusta yhdeksi kerraksi. Jatkan kun jaksan.
Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon
Takaisin sivun alkuun
|
