Kolkuttajat & Bare Bones(Aikakoneesta 3/1990)Takaisin arvosteluhakemistoon Tim Underwood & Chuck Miller (toim.):
Stephen King: Kolkuttajat (The Tommyknockers, 1987), Stephen King vaikuttaa puheidensa perusteella aivan tavalliselta keskivertokaverilta, jonka kanssa voisi kuvitella tulevansa hyvin juttuun. Hänellä on jokamiehen mielipiteet, pelot, ennakkoluulot ja harrastukset. Oikeastaan tämä rock and rollista ja huonoista scienee fiction elokuvista pitävä monimiljonääri on melkein tylsä. Tämä käy ilmi pienestä, 1970-80-lukujen vaihteessa Kingistä tehtyjen haastattelujen koosteesta, kirjasesta nimeltä Bare Bones. Haastattelujen tekijät ja myöhemmin niiden lukijat odottavat tehdyistä kysymyksistä päätellen Kingiltä temppuja. Kanan kaulojen poikkipureminen Ozzy Osbournen malliin olisi kova juttu, mutta ei näin läily mies sellaiseen pysty. Stephen Kingistä ei Bare Bonesin perusteella löydy mitään sellaista varjopuolta, mikä tekisi hänestä viinaan hukkuneen Edgar Allan Poen tai hulluuteen vajonneen Robert E. Howardin kaltaisen "tyypillisen" kauhukirjailijan. Totuus voi olla toisenlainen, mutta julkinen Stephen King on kuin kuka tahansa keski-ikäinen perheenisä. Paitsi että on maailman menestyneimpiä kirjailijoita. Vaikka Bare Bones on ilmestynyt vasta äskettäin, sen vanhimmat haastattelut on tehty jo yli kymmenen vuotta sitten. Kun uusimmatkin jutustelut ovat vuodelta 1985, on kirja oikeastaan vanhentunut jo syntyessään, olkoonkin, että King kertoilee pääasiassa sellaisista itseensä liittyvistä perusasioista, jotka eivät liene myöhemminkään muuttuneet. Tiedän Kingistä kuitenkin jatkuvasti haastatteluja tehdyn, vaikka järin ekstrovertti hän ei tällä saralla ole ollut. Eikä sellainen luovalle taiteilijalle sovikaan. Teokset puhuvat kirjailijan puolesta. Kovin vähän sellaista King osaa itsestään kertoa, mitä hoksaava lukija ei pystyisi päättelemään suoraan hänen tuotannostaan. Helposti huomaa, että hän pitää lapsista ja on huolestunut ydinvoimasta, saastumisesta, itsekkäistä poliitikoista ja lisääntyvästä väkivallasta kuten jokainen vähänkin nenäänsä pitemmälle katsova ihminen. Kiinnostavaa sen sijaan on kuulla, että lapsista kirjoittaessaan King pyrkii voittamaan pelkonsa, että hänen omille lapsilleen tapahtuisi jotain pahaa. Muutkin pelkonsa hän purkaa kirjoittamiseen. King uskoo, että mitä hän kirjoittaa ei voi sen jälkeen enää sattua. Yliluonnolliseen hän suhtautuu hyvin neutraalisti, eikä pysty tässäkään suhteessa täyttämään ahneiden haastattelijoiden odotuksia, vaikka tunnustautuu jopa uskonnolliseksi. Bare Bonesin toimittajat olisivat päässeet paljon kattavampaan tulokseen, mikäli olisivat vaivautuneet tekemään Kingistä varta vasten kirjaansa varten laaditun täydentävän haastattelun. Myyntivalttikin tuo olisi ollut. Nyt kirjassa pyöritään samojen asioiden ympärillä ja King saa vastata jatkuvasti toistuviin kysymyksiin. Kaikki tuntuvat olevan kiinnostuneita hänen romaaniensa filmatisoinneista: mitä mieltä olette Kubrickin Hohdosta? Entä mikä on oma suosikkikirjanne? Mainosmiestäkin Kingissä on aimo annos. Ennen Pet Semataryn (Uinu, uinu, lemmikkini) ilmestymistä hän auliisti kertoi kirjoittaneensa tällaisen kirjan, mutta voi voi sentään, siitä tuli niin pelottava, ettei hän aio sitä julkaista! Tähän lupaukseen törmää parissakin haastattelussa. Toki Stephen Kingistä mielenkiintoista tarinaa tulee ja lienee hänessä esiintymiskarismaakin, sillä yhdessä Peter Straubin kanssa tehdyissä livehaastatteluissa hän jättää kollegansa täysin varjoonsa. Ellei syy sitten ole näiden jaksojen lyhentämisessä Straubin vahingoksi. Kolkuttajat vastaa täydellisesti kaikkiin Kingin huutoihin. Se on Stephen Kingiä tyypillisimmillään. Kirja on massiivisen pitkä ja sijoitettu hänen rakkaille ja hyvin tuntemilleen seuduille Maineen. Hän ei osaa kirjoittaa kaupungeista, näin hän väittää, vaikka ajatus New Yorkin maanalaiseen sijoitetusta kirjasta häntä houkutteleekin. Kolkuttajien keskeisimpinä henkilöinä ovat kirjailija ja runoilija, tyypit jotka King myös hyvin tuntee. Muitakin keskushenkilöitä on pilvin pimein ja tarina kulkee monen eri henkilön kokemana kokonaisuuden muodostuessa pienistä kertomuksen sirpaleista. Kolkuttajissa King pääsee myös ruotimaan tunnustamiaan pelkoja esim. tulipaloihin, joita hän mielellään on kirjoissaan sytyttämässäkin. Sekin on tyypillistä, että kirjan juoni on kaikkea muuta kuin uunituore. King on jälleen etsinyt vanhan idean ja kertonut sen omalla tavallaan, rönsyillen ja rupatellen, vähä vähältä edistyen. Nyt hän on tarttunut ikiaikaiseen science fiction -teemaan soluttautujista. King on kirjoittanut uudelleen Invasion of The Body Snatchersin ja Invaders from Marsin. Hän on tunnollisesti käyttänyt kaikki näiden tarinoiden vanhat mausteet aina ratsuväen saapumista myöten. Kuitenkin kirja tuntuu freesiltä. Tässä on Stephen Kingin taika. Kolkuttajien alussa on mielenkiintoinen yksityiskohta, jossa King päästää tavallista voimakkaammin omat ajatuksensa esiin romaanihenkilön suulla. Kohtauksessa Kingin puhetorvi pitää pitkän ja perusteellisen saarnan ydinvoiman vaaroista. Tilanne toki sopii peruskertomukseen, mutta on intensiteetiltään ja vakavuudeltaan aivan toista luokkaa muun kerronnan kanssa. King varmasti tietää äänensä kuuluvuuden ja vuodatus on harkittu kommentti. Pisteet kotiin. Kolkuttajat ei petä odotuksia. Se on yhtä visuaalinen kuin hänen muutkin kirjansa ja siitä löytyvät kaikki tutut populaarikulttuuriin liittyvät koukut, joihin lukijan on helppo tarttua. Seuraavaksi odotamme Standin ja Salem's Lotin suomennoksia. Kustantajat takovat kuin rauta on saatu kuumaksi. Stephen Kingin tyyliin voi varmasti kyllästyä, mutta aivan vielä ei ole sen aika. Harri Haarikko
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |