Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Mielen demonit Margaret Weis, Tracy Hickman & Don Perrin: Mielen demonit (alkuteoksen tietoja ei ole mainittu eikä löydy www-lähteistä, © 1999). Jalava, 1999, nidottu & sidottu, ISBN 951-887-161-2 (nid) & ISBN 951-887-169-8 (sid), 332 s. Suom. Renne Nikupaavola. Päällys Larry Elmore.

1. Margaret Weis: Parhaat
2. Margaret Weis & Tracy Hickman: Silkkilangat (The Silken Threads, 1992)
3. Margaret Weis & Tracy Hickman: Tosi ritari (True Knight, 1992)
4. Margaret Weis: Kaksosten koe (The Test of the Twins, 1984)
5. Margaret Weis & Tracy Hickman: Tarina, josta Tasslehoff lupasi vaieta aina ja ikuisesti (The Story That Tasslehoff Promised He Would Never, Ever, Ever Tell, 1992)
6. Margaret Weis & Tracy Hickman: Raistlin ja Solmnian ritari (Raistlin and the Knight of Solamnia, 1990)
7. Don Perrin & Margaret Weis: Ensimmäisen lohikäärmearmeijan insinöörin salainen ase (The First Dragonarmy Engineer's Secret Weapon, 1996)
8. Margaret Weis & Don Perrin: Mestari Iso ja mestari Pieni (Master Tall and Master Small, 1997)
9. Margaret Weis & Don Perrin: Mielen demonit

Novellin on sanottu olevan science fictionin kulmakivi. Fantasiakirjallisuudessa moinen lausunto ei ole liian useasti kuultu. Erinomaisia novelleja toki on julkaistu, mutta yleensä fantasiakirjallisuus koetaan eeppisemmän luonteensa vuoksi laveasanaisempien sanaseppojen urheilulajiksi.

Roolipelifantasiakirjallisuuden alalla novelleita on julkaistu ehkäpä vielä vähemmän. Mielen demonit näyttää miksi. Alaotsikko antaa olettaa kyseessä olevan parhaiden mahdollisten aiheeseen liittyvien novellien esiinmarssi. Lukijan on kuitenkin jo ensimmäisen novellin kohdalla vaikea ymmärtää moista lausuntoa.

Sillä on hyvin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että puita on kaadettu jotta tämä selluloosa on löytänyt tiensä markkinoille. Ja ehkä vielä vaikeampaa on hyväksyä sitä seikkaa, että joku on nähnyt tarpeelliseksi julkaista tätä "tuotosta" suomeksi. Mielen demonit on nimittäin erittäin huono kirja.

Ensimmäinen novelli (Parhaat) kertoo henkilöstä, joka palkkaa maailman parhaan varkaan, velhon, ritarin ja kääpiön varastamaan lohikäärmeen pesästä jotain merkittävää. Kun seikkailijat ovat päässeet määränpäähänsä, asiakas paljastuukin muotoaan muuttavaksi louhikärmeeksi, surmaten seikkailijajoukon. Voi herranjestas. Lukijalle jää novellin jälkeen karvas pettyneisyys maustamaan suuta. Ei riitä, että novellissa ei tapahdu oikeastaan mitään, että se on huonosti kirjoitettu ja kehnosti suomennettu vaan loppuratkaisu lienee antiklimaattisimpia koskaan paperille pantuja.

Jatkoa seuraa. Seuraavaksi saamme seurata nuoren aatelisneidon ja papin rakkaustarinaa (Silkkilangat). Oikein kahden novellin ajan. Ensimmäiset 5-6 sivua kannattaa lukea ääneen, siksi riemullisen kalkkunamaista teksti on. Lopulta lukijan mielenkiinto katoaa ja silmä seuraa sameasti loppuratkaisua, jossa koko yllättäen kohtaamme hahmon menneisyydestä. Voi haukotus ja kurjuus. Ja jotta onni olisi täydellinen, saamme samankaltaisen annoksen mitäänsanomatonta mömmöä lisää (Tosi ritari).

Seuraavaksi saamme "nauttia" klassisen henkilöhahmon, velho Raistlinin ja hänen veljensä Caramonin koetuksesta novellissa Kaksosten koe. Lienee sanomattakin selvää, ettei jännitys juuri tästä tihene.

Tarina, josta Tasslehoff lupasi vaieta aina ja ikuisesti kertoo sitten siitä, miten kyseinen kentti (viiden pennin versio hobitista) sitten viimein kertoo ko. tarinan. Ajatella.

Seuraavakin novelli (Raistlin ja Solamnian ritari) noudattaa tuttuja latuja, ollen lähinnä täydellisen yhdentekevä. Ja pohjaa oletettavastikin johonkin vanhaan roolipeli-istuntoon, josta kirjoittajat ovat inspiroituneet. Valitettavasti.

Jostain syystä lukija havahtuu horroksestaan ja kokee hetkellisen ihmetyksen tunteen. Tunnetta voisi kai parhaiten kuvata lieväksi mielihyväksi, sillä Don Perrinin ottaessa osaa karkeloihin, tulee novelleihin edes aavistus mielenkiintoa.

Mitään maailmoja mullistavaa ei toki ole luvassa. Ensimmäisen lohikäärmearmeijan insinöörin salainen ase on ihan hauskakin novelli "pahan" puolelta katsottuna. Siinä pioneerijoukot joutuvat hieman hankalaan asemaan epämiellyttävän komentajan alaisuudessa, mutta neuvokkaan insinööriörkin avulla asioihin saadaan muutos.

Yllättäen vire säilyy ja shakkiväritteinen novelli (Mestari Iso ja mestari Pieni) ei täysin onnistu pilaamaan itseään hieman maailmaan huonosti sijoittuvalla strategiapelillään.

Kirjan vihdoin ja viimein päättävä novelli, Mielen demonit esittelee meille tutun Caramonin vanhemman iän episodin yksikätisestä vaimonhakkaajasta ja siitä, miten "mielen demoneita" karkoitetaan. Ei pöllömpi tämäkään.

Summa summarum. Huonosti kirjoitettua ja käännettyä viihdekirjallisuutta, jonka parissa aika menee täysin hukkaan. Mikäli tämä kuitenkin kotiin ilmestyy, ehdotan lukemaan sen insinöörijutun ja jos se ei aivan karkoita, ehkä vielä itse niminovelli. Muuten kannattanee jättää väliin. Ei suositella.

Jukka Halme



Takaisin arvosteluhakemistoon

Takaisin sivun alkuun