|
Konikapina ja
millennium
Arto Paasilinna: Hirnuva maailmanloppu.
WSOY, 1999, sidottu,
ISBN 951-0-23861-9, 262 s.
Päällys Pekka Vuori.
|
Arto Paasilinnan teoksilla on valitettavan iso suuntaa antava
merkitys kustantajille, millaista fantasiaa ne uskovat
ison lukijakunnan kaipaavan. Sinivalkoiseen arkeen ei
suvaita repeämiä juuri muussa muodoissa kuin nämä:
- Selvät allegoriat nykypäivän Suomesta
(esim. Aumaston "Rikas, laiha ja kaunis")
- Uskonnon lempeä maallistaminen
(esim. "Ukkosenjumalan poika" Paasilinnalla)
- Venäläisvaikutteinen virkamiessatiiri
- Kafkalaishenkinen, postmoderni depersonalisaatio
(esim. Jäntin "Amorfiaana")
- Satua muistuttavat kuvitelmat
(esim. Verrosen tuotanto)
- Nuorison seikkailufantasiat
Arto Paasilinna edustaa kotimaista keskivertofantasiaa
tyypillisimmillään: pitkälle valmiiksi naurettua,
helposti tunnistettaville myyteille perusteltua
allegorista ilonpitoa, jossa kuvauksen varsinaisena
kohteena kuitenkin ovat ihan samat aiheet kuin
pateettisessa arkirealismissa: miehuus, viina ja
työprojekti.
Kirjoittaessaan suomenhevosen historiaa Arto Paasilinna
kuvailee suomalaisuuden syvintä olemusta. Sen
paremmin suomalainen kuin sen hevonenkaan ei kestä loputtomiin
kehnoa isäntää. Luontaisesta mykkyydestään luopuen hevonen
täräyttää ensimmäisen sanansa: tietysti kirosanan.
Eläimiä on seikkaillut ennenkin Paasilinnan romaanien avustavina
sivuhenkilöinä, mutta ensimmäistä kertaa eläin on nyt tapahtumien
keskipisteessä. Eläinlääkärin avustuksella Huru-Aaron -nimisestä
hevosesta tulee jutustelevien hummien kantaisä. Älykäs suomenhevonen
muodostaa pian raamatullisen vähemmistönsä Pohjanmaan rannikolle.
Romaanin päähenkilöksikään hepasta ei ole, sillä näkökulma on
edelleenkin eläimiä hoitavien ihmisten. Lisäksi kokemukset ovat
paasilinnamaisesti rajoittuneita. Insinööriä opastavan jäniksen
tai rovastia palvelevan karhun tavoin myös hevosen
vertauskuvallisuus typistyy miehen kokemusmaailmaan.
Koska eläimen ikäkaari on lyhkäinen, etenee älykkäiden hevosten
sukukronikka vauhdikkaasti 1950-luvulta nykypäivään. Suomalaisten
pelot ja hullutukset tarttuvat hevossukuun niin, että ne
kauhistelevat vuosituhannen vaihtumista internetin kautta.
Hirnuva maailmanloppu sisältää yhtä paljon tapahtumanrytkettä
kuin Paasilinnan aiemmat romaanit, mutta sen henkilöt ovat
entistäkin ohuempia. Myös yhteiskuntasatiiri on vaisumpaa
kuin tällainen fantasia mahdollistaisi, aivan kuin Paasilinna
pelkäisi joutuvansa poliittiselle veikkauskierrokselle.
Ponityttötarinoiden tavoin Hirnuva maailmanloppu pyrkii
etääntymään lannantuoksuisesta arjesta. Vaikka kirja kuvaa
herkullisesti hevosten eli suomalaisten penseyttä politiikkaa
kohtaan, ei Oulun kaduille huipentuva "konikapina" kasvata
aihetta orwellilaisiin mittasuhteisiin.
M.G. Soikkeli
Arto Paasilinnan seura
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin sivun alkuun
|
