|
Holvi metsään(Aikakoneesta 3/1995)Takaisin arvosteluhakemistoon Robert Holdstock: Holvi metsään Robert Holdstockin kolmas mytagoromaani Holvi metsään on mielenkiintoisella tavalla edellisten kahden osan synteesi ja sitten vielä lisäksi teeman lavennus, syvennys ja selkeytys. Se on yhtä analyyttinen ja järkiperäistä perustaa etsivä kuin Alkumetsä, yhtä aistivoimainen ja väkevä kuin Metsän henget ja myös kädenojennus ns. tavalliselle lukijalle siinä, miten se tuo käsitemaailmansa lähemmäksi nykyihmistä. Jälleen kerran painutaan Ryhopen metsän uumeniin etsimään kadonnutta lähisukulaista. Metsän hengissä Tallis Keeton lähti metsään etsimään veljeään, ja hänen onneton isänsä James puolestaan tytärtään. Nyt James Keeton on mystisesti palannut, ja kolmetoistavuotias Alex Bradley on vähän aikaa hänen ainoa kommunikaatiokanavansa ihmiskuntaan. Sitten Keeton kuolee ja samalla Alexille tapahtuu jotakin henkisesti vammauttavaa. Myöhemmin poika katoaa, ja sittemmin hänen ruumiinsa löytyy ja haudataan asianmukaisessa järjestyksessä. Vai onko se sittenkään hänen ruumiinsa. Vuosia myöhemmin Alexin isä Richard saa metsään perustetun tutkimusaseman väeltä viestin, että hänen poikansa elää ja vaikuttaa raunioituneessa katedraalissa metsän keskellä. Näin alkaa jälleen yksi etsintäretki unien, myyttien ja alkukuvien metsään. Tutkijaryhmän kautta tarjotaan Richardille, ja tietysti siinä ohessa lukijalle, paljon tietoja, teorioita ja oletuksia alkumetsän ominaisuuksista. Jollakin tavalla en voi olla arvailematta, minkä verran Holdstockille esitetyt kysymykset hänen mytagomaailmastaan ovat mahtaneet vaikuttaa tämän teoksen syntyyn. Tuntuu kuin hän olisi nyt tässä käynyt selvittämään sekä itselleen että muille, mitkä tämän homman lainalaisuudet, mittasuhteet ja toimintamekanismit oikeastaan ovat. Hupaisaa, että hän nyt on tehnyt Alkumetsän isä-Huxleysta C.G. Jungin oppilaan, kun hän ennen on itse asiassa kuultuna kiistänyt tienneensä yhtään mitään jungilaisista arkkityypeistä ja ihmiskunnan kollektiivisesta piilotajunnasta, ennen kuin kriitikot ja tutkijat alkoivat ottaa niiden yhtäläisyydet hänen mytagojensa kanssa ehtimiseen esiin. Itseäni on aina tavattomasti miellyttänyt Holdstockin myyttisten hahmojen hirmuinen primitiivisyys, jolla muuten kerrassaan ylimystiseen tarinaan saadaan niin uskomattoman vakuuttava realistisuuden tuntu. Joku köykäisempi kirjoittaja marssittaisi metsäpoluilla vastaan suihkunraikkaita, upouusiin, puhtaisiin ja silkoisiin näyttämöpukuihin sonnustautuneita, kerkeäkielisiä ja seuratavat taitavia taruhahmoja, jotka vastaisivat lukijan hollywoodilaisia mielikuvia. Mutta ei meidän Rob. Hänen myyttiset hahmonsa, raa'at, saastaiset, maalatut, huonosti parkittuihin taljoihin pukeutuneet, ovat kirjaimellisesti aikojen takaa, niin primitiivisiltä aikakausilta, että näiden alkukuvien yhteydet kulttuurin hiomiin seuraajiinsa ovat kaikkea muuta kuin ilmeisiä. Olen itse kuullut Rob Holdstockin kertovan, että hänen muinaistarunsa eivät ole mistään olemassaolevasta lähteestä ammennettuja, vaan hän on itse pyrkinyt palauttamaan tarinat ylimuistoiseen muinaisaikaan, jolloin ihminen ei vielä tehnyt mitään ero itsensä ja muun luonnon, sen paremmin eläin- kuin kasvikunnankaan välillä (muistaen hänen romaaniaan Necromancer ei ehkä edes kivikunnan). Tuolta nuo tarinoista oikeimmat ja siksi kuolemattomimmat ovat kulkeutuneet läpi historian ja kulttuurin vaiheiden, aina kulloisenkin tarpeen mukaan muokkautuen meidän aikoihimme asti. Kukaan kulttuuriantropologi ei varmasti pystyisi sanomaan Holdstockin versioiden oikeellisuudesta juuta tai jaata, mutta omassa asiayhteydessään ne kuulostavat aivan häkellyttävän vakuuttavilta. Tähän osaan Holdstock on kuitenkin kelpuuttanut myös myöhempien aikojen myyttiolentoja. Metsänpeittoon joutunut Alex luo oman nuoren pojan lukeneisuutensa, haaveidensa ja pelkojensa heijastuksena mytagomaailmaa, jossa kulkee kuningas Arthurin väkeä nykymielikuvien mukaisessa hahmossaan, Cromwellin rautakylkiä, Iason argonautteineen, keskiaikaisia linnoja ja katedraaleja, kolosseiksi kasvaneita muovi- ja tinasotilaita ja jopa pieniä ilkeitä dinosauruksia. Tämä hermostuttaa tutkimusaseman Alexander Lyttonia (tarkoittaako jotakin, että nämä antagonistit ovat kaimakset?), jonka tavoitteena on edes kerran ennen lähestyvää kuolemaansa kohdata Alkumetsän George Huxley ja saada tältä vastaukset elämän ja kuoleman kysymyksiinsä. Lytton pitää metsän nykyolomuotoa Huxleyn tajunnan tuotteena (vaikka metsän vaiheiden tiedetään juontavan ainakin roomalaisaikoihin), ja pitää sitä muuttavaa poikaa näin uhkana tavoitteelleen. Pojan etsintä siis etenee eri motiivien kannustamana. Holvi metsään yhdistää teemoja, joiden parissa Holdstock on työskennellyt niin aikaisemmissa mytagokirjoissaan kuin myös novellissaan "Muodonmuuttaja" (kokoelmasta Bone Forest, julkaistu suomeksi Aikakoneessa 3/91) ja edellä mainitussa romaanissaan Necromancer. Kautta Holdstockin tuotannon ovat perhesuhteet tulehtuneita, erityisesti isän ja pojan välit näyttäytyvät ongelmallisina. Keskushenkilönä on usein lapsi, jonka tietoisuus/mielikuvitus/persoona on jäänyt selittämättömien muinaisvoimien vangiksi, ja joka silti toisaalta kykenee muokkaamaan ympäröivää maailmaa. Tällä kertaa isän ja pojan välillä vallitsee aito kiintymys, mutta esteen heidän välilleen luo isän rajoittunut mielikuvitus, jonka hän itsekin toteaa ja myöntää jo romaanin alkulehdillä, ennen minkäänlaisen kriisin puhkeamista. Vasta kun hän on kerta kaikkiaan päästänyt otteensa järkitodellisuudesta, sulautunut elämään metsän ehdoilla ommellen lehtiä ja sulkia paljaaseen ihoonsa ja tanssinut ja laulanut Beatles-iskelmiä ja Gilbert & Sullivania tutkimusryhmän intiaaniladylle soidinkutsunaan hillittömiin bakkanaaleihin, on kohtaaminen vihdoin mahdollinen. Romaanin yhtenä johtomotiivina kulkenut Sir Gawainin ja Vihreän Ritarin tarina näyttäytyy nyt uudessa, entistä paljon syvemmin myyttisessä valossa. Sir Gawain edustaa ja puolustaa toki ihmisten järjestystä ja kulttuuria, mutta Vihreä Ritari on itse Luonto, jonka ehdoilla tässä itse kukin loppuviimeksi elää. Kumman voitto nyt sitten pitkällä tähtäimellä olisi suotava tai peräti elintärkeä? Holvi metsään koostuu kahden eri kokijan, isän ja pojan, kerrassaan erilaisista näkökulmista. Lisäksi polut haarautuvat tutkijoiden ja joidenkin mytagoidenkin tarinoiden muodostamiin välikertomuksiin, mukana intiaanien Kojootti-trickster, Baabelin torni, otteita lukuisista brittiläisistä ynnä muista mytologioista (suomalainen tutkija hukkuu yrittäesään onkia ylös jotakin järveen pudonnutta taikaesinettä), ja kerrontatekniikkaa hämmentämässä vielä päiväkirjan otteita ja vaikka mitä. Kaikkien aikaisempien, jo ihan riittävien konkeloiden lisäksi Holdstock lisää metsäänsä viisi eri aikatasoa sekä holvit, joiden kautta voi kulkea ajan ja paikan tasoilta toisille lähes silmänräpäyksellisesti. Onpahan kalliomaalauksista tutulla Pitkällä Miehellä omistuksessaan, kahden nuijansa hahmossa, käytännöllinen mukanakannettava holvi, jolla pääsee minne vain. Ja kuitenkin, kaiken tämän jälkeen, romaani on hämmästyttävän ehyt ja johdonmukainen. Se on mitä ilmeisimmin pitkän kypsyttelyn tulos, mikä näkyy siitä tasapainosta, joka vallitsee sen empaattisuuden ja analyyttisyyden, mystisyyden ja järkiperäisen tutkijanotteen välillä. Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
