Pimeä puoli(Aikakoneesta 2/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Stephen King: Pimeä puoli (The Dark Half, 1989), King se vaan jatkaa juttuaan kovaonnisista kirjailijoista. Pimeä puoli vaikuttaa osin omaelämäkerralliselta ja muutenkin Kingille itselleen henkilökohtaiselta painajaiselta. Kirjailija Thad Beaumondin uran alkuvuodet olivat kurjia. Onnekseen hän sitten löysi menestystä kovaksikeitettyjen jännäreiden kirjoittajana salanimellä George Stark. Myyntiä niillä oli, mutta Thadia itseään niiden tekeminen painosti, hän ei ollut täysin tyytyväinen "Starkin" romaaneihin. Kun hänen omatkin, huomattavasti ympäristöystävällisemmät romaaninsa alkoivat menestyä, hän paljasti yleisölle Starkin todellisen henkilöllisyyden järjestämällä tälle oikein hautajaiset erään sensaatiolehden avustuksella ja huokaisi helpotuksesta. Mutta niinpä vaan tyyppi, joka oli mukamas pelkkä nimi ja vain mielikuvitusta, nousee kuopastaan tyytymättömänä kohtaloonsa. Ja kostohommiksihan se menee; partaveitsi vilahtaa ja kurkku katkeaa jokaiselta, joka on tavalla tai toisella ollut vastuussa Starkin hautaamisesta. Juonen uskottavuudesta viis, tarina itse on suht' mielenkiintoinen matka kaksijakoisen ihmismielen pimeämmälle puolelle: Stark ei nimittäin ole Thadin mielikuvituksen luomus vaan on ja on aina ollut osa Thadia itseään, täydellinen kääntöpuoli hänelle, rauhalliselle ja kömpelön oloiselle kirjailijalle. Samoin kuin hullu Annie Piinassa, pakottaa tässäkin Stark Thadia kirjoittamaan uuden ja verisen jännärin George Starkin nimellä, tai... Thad ei suostu sillä sehän tietäisi hänen henkensä menoa (ihan loogista, kun sitä miettii). Stark on lähes kuolematon, häntä on mahdotonta tuhota fyysisesti, ja tarina kiertyykin tyylikkäästi henkimaailman ympyröihin. Hyvä ja paha ottavat yhteen, lopussa kysytään millainen ihminen Thad pohjimmiltaan on, onko hänellä oikeutta olemassaoloonsa Starkia enemmän. Kirja on aika tyypillistä Kingiä, hiukan tavallista tiiviimpi kylläkin. Väkivaltaisuuksia ja monen sortin erikoistehosteilla mälläystä on totuttua sakeammin. Muutamissa kohdin hyvät jännitteet hukkuvat osin raadollisuuksiin, harmi. Mielestäni kirjan henkimaailmallinen puoli onkin myyttisyydessään sitä vaikuttavinta antia. Tuleepa mieleen Dario Argenton kummalliset splatter-elokuvat partaveitsitappajineen lintuineen kaikkineen. Paikoin kuuluu rivien välistä King itse pohtimassa elämäänsä, kirjoittamishaluaan tai tuotantoaan, haluten selittää, miksi hän kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Esmes tämä Thadin tuumailu: "Menestyksekkäät kirjailijat tapaavat seurata samoja kaavoja kunnes niistä tulee rituaaleja ja pyrkivät näin välttämään omassa työssään huteja... toisin sanoen runosuonen tyrehtymistä". Selityshän se on tuokin. King itse on kehunut Pimeää puolta erääksi omaperäisimmistä ideoistaan. Ja voihan siihen yhtyäkin, vaikka tarinaa on väännetty ennenkin muodossa tai toisessakin. Ei tämä ainakaan niitä kehnoimpia ole. Tarinan lopetus tavallaan on vakuuttava, mutta onnahtaa. Muutama iskevä lausahdus olisi tehnyt eetua, nyt tarina jäi vaille jotakin. No, henkilöt ainakin ovat melko hyvin kuvattuja, niinkuin Kingillä aina. Juoni-idean samankaltaisuus Piinan kanssa haittaa, mutta loppujen lopuksi tämä "kuninkaan" tekemäksi keskimittainen (alle 500 sivua!), melko mielenkiintoinen puistatuspostilla kohoaa standardimössön yläpuolelle. Ei mestariteos, mutta sentään kelvollinen kauhueepos, paikoin hyvinkin selkäydintasoa. Jos olet yleensä pitänyt Kingistä, pitänet tästäkin. Sami Myllymäki
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |