|
Temppeli ja muita kertomuksia
(Aikakoneesta 4/1988)
Takaisin arvosteluhakemistoon
H.P. Lovecraft: Temppeli ja muita kertomuksia,
Jalava (Jalavan Kauhusarja 1), 1988, nidottu,
ISBN 951-9201-56-4, 146 s.
Suom. Kari Nenonen,
päällys: Pentti Nuortimo.
Sisällysluettelo (Jyväskylän SF Seura 42:n bibliografiasta).
|
Voimme tietysti sanoa, että henkilö nimeltään Howard Phillips Lovecraft eli vuosina 1890-1937. Tässä tapauksessa vuosiluvut kuitenkin kertovat hyvin vähän. Lovecraft itse olisi halunnut elää sata vuotta aikaisemmin. Moderni maailma pysyi hänelle aina tietyllä tavalla vieraana. Siitä syystä hän eli suljettujen ikkunaverhojen takana ja kulki ulkona mieluiten öisin. Kuitenkin Lovecraftin kirjoittamat tarinat tuntuvat yhä oudosti relevanteilta. Useimpien tuon aikakauden amerikkalaisten kioskikirjailijoiden tuotokset on jo armeliaasti unohdettu, mutta Lovecraftin luoma kauhumaailma on vain jatkanut omaa epäpyhää elämäänsä. Hänen novellinsa, joissa omaelämänkerralliset teemat sulavat kiinni unien kuvastoon, ovat onnistuneet tavoittamaan jotakin oleellista. Ne kertovat ajasta, joka pelkää omaa menneisyyttään ja joka on tästä syystä tuhoon tuomittu.
Lovecraft kirjoitti kuuluisimman osan tuotantoaan monenlaisten vaikeuksien - sekä taloudellisten että terveydellisten - alaisena. Tämä tilanne kuvastuu tarinoiden tiettynä epätasaisuutena. Kaikki niistä eivät ole yhtä huolellisesti viimeisteltyjä ja usein toistuvat samantyyppiset kerrontaratkaisut voivat tehdä useamman novellin peräkkäisestä lukemisesta hieman uuvuttavan kokemuksen. Tähän Jalavan kokoelmaan kerätyt tarinat antavat oikeastaan melko hyvän kokonaiskuvan hänen tuotannostaan. Mukana on sekä kömpelömpiä kertomuksia (esim. "Herbert West - elvyttäjä", joka alunperin julkaistiin jatkokertomuksena) että eräitä aivan Lovecraftin parhaita novelleja. Jälkimmäisiin kuuluvat mm. "Ajokoira" ja "Ulkopuolinen". Varsinkin "Ulkopuolisen" outo surumielisyys jää mieleen pitkäksi ajaksi. Tai kenties ikuisuudeksi.
Lovecraft ei välttämättä tarkoittanut luomiaan kauhuja kovin vakavasti otettaviksi. Useissa tarinoissa ainakin on aistivinaan selkeää itseironiaa. Esimerkiksi novellissa "Hän, joka tuli käymään" esiintyvä heikkotahtoinen ja ihmisarka kirjailija Edward Pickman Derby on mitä ilmeisimmin Lovecraftin vahvasti tyylitelty omakuva. "Hänen kontaktikyvyttömyytensä ja vastuuntunnonpuutteensa olivat hidastaneet hänen kirjallista kehitystään tekemällä hänen tuotannostaan vihjailevaa ja ylikirjallista", toteaa Lovecraft Derbystä - ja tulee samalla arvostelleeksi itseään.
Lovecraft pystyi sijoittamaan kaiken pinnallisen synkkyyden alle suurta (vaikkakin mustaa) huumoria. Temppeli ja muita kertomuksia ei kaikilta osiltaan ole täysipainoista kirjallisuutta, mutta tässä tapauksessa se todellakaan ei haittaa. Lovecraftin yhteiskunnallisten mielipiteiden ilmeinen typeryys tai suomennoksen pienet kömpelyydet eivät nekään oikeastaan häiritse lukukokemusta. Lovecraftin henki on lopultakin osoittautunut ajan ja olosuhteiden rajoituksia voimakkaammaksi.
P.A. Manninen
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin Aikakoneen arkistoon
Takaisin sivun alkuun
|
