|
Kulkuri(Aikakoneesta 3/1995)Takaisin arvosteluhakemistoon Bruce Sterling: Kulkuri (Schismatrix, 1985), Bruce Sterling on sanonut, että asemamme universumissa perustuu pelkälle sattumalle (saman on saattanut lausahtaa joku muukin). Me olemme heikkoja ja kuolevaisia, mutta me emme ole sitä suinkaan jumalten tahdosta þ asia vain sattuu olemaan niin juuri tällä hetkellä. Ja tämä on äärimmäisen epätyydyttävä tilanne, ei jumalista niin väliä, mutta kun ihmisen kärsimyksellä ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä. Vaan kaikki voi muuttua ja ihminen sen mukana, mutta mikä on lopputulos ja sen vaikutus. Tätä Sterling on itse asiassa pohtinut vähän jokaisessa kirjassaan. Sterlingin Kulkuri on sitä samaa kirjallisuuden perinnettä, jota edustivat viime vuosisadan veijariromaanit, litterääriä lisämaustetta on löytynyt myös Voltairelta ja Swiftiltä. Sankarimme kulkee paikasta toiseen ja kohtaa koko ajan erilaisia ihmisiä. Se on helppo tapa rakentaa tarina ja sen puitteissa voi esitellä kaikki päässä pyörivät ideat, satirisoida sydämensä kyllyydestä ja ilkeillä minkä jaksaa. Siitä on kyse tässäkin. Kyberpunk on sekundaarista kirjallisuutta, se tarvitsee pohjakseen jotain aikaisempaa; joku William Gibson jatkaa kunniakkaasti kovaksi keitetyn dekkarin perinteitä. Sterlingin saalis on vain vanhemmalta ajalta. "Tytön kädet syöksähtivät koskettimille ja ilma täyttyi tuon japanilaisista soittimista ikivanhimman - syntetisaattorin - sävelistä." Kulkuri on kyberpunkin sekaista tekstiä. Heti alun tappajakoiperhoset ovat voimakas kuva, jossa yhdistyy kuolema, geeniteknologia ja runollisuus. Ihmisen persoonallisuus sekoittuu koneisiin ja muuttuu koko ajan. Tässä kirjassa eräs geisha luo kirjaimellisesti lihan valtakunnan omasta lihastaan. Näille tieteiskirjallisuuden niin usein harrastamille 'konkreettisille metaforille' pitäisi keksiä jokin uusi hieno kirjallisuustieteellinen termi. Sterling käyttää nokkelasti myös vakiintuneempia motiiveja, tarinassa vilahtaa sellainenkin kuin kuolemaa ennustava kaksoisolento. Aurinkokunnassa on kaksi keskeistä ryhmittymää, mekanistit ja muokkaajat; nimet jo kertovat mistä on kyse. Sodat, monimutkaiset juonittelut ja operaatiot ovat alituisia. Ja kaikki odottavat avaruusolentoja. Kaiken keskellä kulkee päähenkilö Lindsay, satoja vuosia vierii ja maailmat muuttuvat. Lindsay muuttuu myös itse, hänen nimensä, elimensä ja filosofiansa vaihtuvat. Hän on aurinkokunnan keskipiste, jonka ympärillä pyörii kaikki muu paitsi aurinko. Alkupuolen kuvat muuttuvat visioiksi ja lopussa kolossaalisiksi näyiksi, jotka merkitsevät jo siirtymistä aivat uusille todellisuuden tasoille. Päähenkilön keskeinen asema himmenee samalla, ja lukija ihmettelee kertojan ihmeellisiä aikaansaannoksia. Sterlingin kynä tavoittelee samoja eeppisiä laveerauksia kuin Olaf Stapledon aikoinaan. Ensimmäisiä ja viimeisiä ihmisiä ei Kulkurissa ole, mutta kirjan viimeiset sivut antavat selvän osviitan tapahtumien tulevasta kulusta. Loppu on muutenkin aivan loistava ympyrän sulkeutuminen. Se on melankolinen mutta toiveikas. Käännöksestä ei moitteen sijaa ja Murtosaaren kansi on yksi FAN-sarjan parhaita. Takakannen teksti väittää Kulkuria Sterlingin pääteokseksi - uskon sen. Sauli Santikko
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
