Lois McMaster Bujold:
Miles Vorkosigan -sarja
Vesa Lehtinen
Barrayar-planeetalla vallitsee feodaalijärjestelmä, joka perustuu
valoihin ja vasallisuhteisiin, ja sotilas on kaikkein arvostetuin ammatti.
Barrayaria johtavat sotilasaateliset suvut (joiden tunnuksena on sukunimen
Vor-etuliite) joiden johtama parlamentti toimii keisarin "neuvonantajina".
Suvut näyttävät kuluttavan suurimman osan ajastaan vehkeilyihin.
Alempiarvoisten uskollisuussuhteet varmistetaan aina mahtipontisin valoin.
Tähän mieskuntoa arvostavaan kulttuuriin syntyy sitten Piotr Miles Naismith
Vorkosigan - vaikka pelkkä syntyminen oli vaakalaudalla, kun hänen toiselta
planeetalta muuttanut äitinsä joutui raskaana ollessaan kaasuhyökkäyksen
kohteeksi. Miles on kääpiökasvuinen ja hänellä on heikot luut, joita tosin
sarjan kuluessa asteittain korvaillaan proteeseilla. Siihen, että hän on
sittemmin selvinnyt hengissä, ovat osasyyllisiä hänen jääräpäinen äitinsä,
sijaishallitsijana toiminut isänsä ja se, että hän oli lapsena keisarin
leikkitoveri. Muuten häntä kutsutaan vähän väliä mutantiksi, vaikka hänen
epämuodostumansa eivät olekaan periytyviä.
Maasta se pienikin
 Siispä sankarina on pieni, pippurinen ja melkoisen omapäinen mies, joka
haluaa edetä sotilasurallaan mutta joutuu tekemään sen kantapään kautta useampaan kertaan, ensin palkkasoturiamiraalina ja planeettansa
Keisarillisen Turvallisuuspalvelun agenttina ja sitten keisarinsa
nimittämänä tapaustutkijana. Kunnianhimoa häneltä ei puutu, tavallaan
vastapainona sille, minä häntä ulkonäkönsä perusteella pidetään.
Miles Vorkosigania jääräpäisempää saa etsiä - hän saattaa tehtävänsä
päätökseen vaikka se olisikin vain hänen itsensä keksimä. Joskus hän ei
kerro kaikkea edes lähimmille esimiehilleen siinä pelossa, että he
estäisivät häntä (eikä aivan syyttä). Romaanissa Memory tämä johti jo
muihinkin vaikeuksiin.
Miles on erikseen rutissut että jospa joskus saisi tehtävän jossa jokin ei
menisi pieleen. Tosin yksi hänen tunnuslauseensa on "mikään
taistelusuunnitelma ei kestä kosketusta vihollisen kanssa muuttumatta":
Lause on muuten peräisin Vietnamin sodan ajoilta
Rutinan ymmärtää kun hän on melkein jokaisella tehtävällä (jollei se ole
tapahtunut hänen kotiplaneetallaan) joutunut vangiksi joksikin aikaa,
saanut moneen kertaan kuonoonsa joltakulta joka kehtaa lyödä pienempiään ja
jopa kuollut kertaalleen (tosin vain pariksi kuukaudeksi) eikä ilman
jälkiseurauksia. Sitten hän tarvitseekin tuuria, älliä ja pokerinaamaa
selvitäkseen näistä tiukoista paikoista.
Ja Miles Vorkosiganilla on rehellisesti sanoen hävyttömän hyvä tuuri joka
paikassa - tai sitten melkoisen huono tuuri nimenomaan joutua niihin
tilanteisiin, joista pääsemiseen hän sitä tarvitsee. Hyvästä pokerinaamasta
puhumattakaan - ajoittain ainoa mahdollisuus on puhua itsensä läpi. Ja hän
nimenomaan tarvitsee kumpaakin - ällinsä lisäksi.
Vai mitä sanotte hepusta, joka yhdellä kädellä muuttaa aserahtikeikan
kokonaisen palkkasoturiarmeijan rekrytöimisoperaatioksi ja estää toisellä
kädellä vallankaappauksen kotonaan? Pimpeli pom, pokka tosiaan pitää
Kaikkein eniten hän pelkääkin mielensä menettämistä - sillä millä muulla
hän on selvinnyt tähän asti. Iso osa tekstistä onkin hänen mietelmiään
onnistuuko se tai tämä tai se mitä muut suunnittelevat. Suurin osa hänen
epäilyksistään tuntuu jollakin tavoin käyvän toteen.
Tosin hän joutuu (ilmeisesti ainakin omasta mielestään) todistelemaan
oikeuttaan olemassaoloonsa melkein joka kirjassa. Jolleivat oman planeetan
asukkaat hauku mutantiksi tai isän suhteiden käyttäjäksi, ei hänen
ulkonäkönsä herätä luottamusta kuin niissä, jotka ovat nähneet hänet
toiminnassa. Vaikka on tuolla perhanalla melkoinen karismakin.
Upseerina Miles Vorkosigan/Naismith on käytännössä unelmaesimies - alaiset
ja muu henkilöstö ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä ja kalusto vasta
sen jälkeen. Hän myös laskee usein sotilaidensa vammat ja kuolemat omalle
vastuulleen - ja muistaa ulkoa kaikkien sotilaidensa hautaustoiveet.
Barrayarin armeijassa hän joutui vaikeuksiin nimen omaan vastustaessaan
miltei mielipuolen kantaupseerin älytöntä käskyä. Vapauttaessaan
sotavankeja Cetagandalaisten vankileiristä, hän menettää monta liittolaista
eikä totta tosiaan halua puhua siitä myöhemmin.
Milesiä ei tosin ilahduta yhtään se, että suurin osa hänen saavutuksistaan
pysyy virallisina salaisuuksina ja hänen sotilasuraansa pidetään
Barrayarissa pelkkänä nepotismina. Lisävaikeutena on Milesin isän
perusteeton maine verilöylyn järjestäjänä Komarr-planeetan valloituksen
yhteydessä.
Miles pitää eniten itsenäisemmistä naisista - vaikka näillä olisi
torahampaatkin. Hänen harminaan onkin, että useimmat ovat myös halunneet
pysyä itsenäisinä
Maailmojen kirjoa
 Sarjan maailma on miltei standarditason avaruusoopperatausta.
Ylivalomatkustus hoidetaan madonreikien kautta joskin siihenkin tarvitaan
kunnollista tekniikkaa ja koneeseen hermokytkettyjä pilotteja.
Avaruusalukset tosin ovat säntillisen kokoisia. Madonrei'istä tietenkin on
tullut strategisia kohteita. Ne ovat luonnollisesti syntyneitä, eivätkä kaikki
edes johda minnekään millä olisi ihmisille mitään käyttöä.
Muukalaisrotuja sarjassa ei ole - joskin monilla planeetoilla on omat
elokehänsä. Madonreikäsokkelo on ihmisten leikkikenttää.
Barrayariin tosin johtaa vain yksi linja, johon siihenkin tarvitaan viisi
erillistä "hyppyä". Siispä, kun linjan toisessa päässä oleva Komarr päästi
Cetagandalaisen valloituslaivaston läpi, valloitti Barrayarin laivasto vihollisista päästyään ainoan kulkureittinsä toisen pään. Ainakaan osa
paikallisesta asujamistosta ei tosin ollut mielissään.
Barrayar on siten melko takapajuinen paikka muuhun avaruuteen verrattuna.
Nimistä ja Bujoldin kommenteista päätellen alkuperäisissä siirtokunnissa
olivat vallitsevina venäläiset, ranskalaiset ja kreikkalaiset siirtolaiset.
Kreikka on vieläkin vähemmistökieli. Tosin sukunimien joukossa on sellaisia
poikkeuksia kuin (Vor)gustafsson, Tuomanen ja Kosti (ja keskimmäisen nimen
alkuperän Bujold alunperin jo tiesi).
Feodaalisysteemin lisäksi planeetalla vaikuttaa melkoinen määrä
konservatiiveja, joista osa haluaisi palata eristymisen ajan tapoihin,
joita Vorkosiganin perhe ei totta tosiaan halua takaisin. Barrayarissa
riehuva kiista keinokohtujen käytöstä vastaa melko varmasti jenkeissä
käytyä riitaa abortista.
Ja kaikista kunniakäsitteistään huolimatta Barrayar ei suinkaan ole mikään
paratiisi. Kun Barrayariin tulivat uudelleen keinot määrätä lasten
sukupuolesta, poikia tehtiin niin paljon, että Milesin aikoina jokaista
naista kohti on neljä miestä, mikä tietää tietynlaisia ongelmia kun miehen
pitäisi hankkia itselleen perillinen Silti konservatiivien keskuudessa ja
varsinkin takapajuloissa vähänkään epämuodostuneita muksuja tapetaan
kehtoihinsa.
Sarjan kuluessa Miles tietenkin käväisee muillakin planeetoilla
(mukaanlukien Maassa); Cetagandassa jossa kaikki aateliset ovat
geenimuokattuja (tavallista kansaa ei ilmeisesti käytännössä ole);
Jackson's Holessa, joka on erilaisten gangsterijoukkojen hallinnassa
(vaikka ne puhuvatkin sen-ja-sen Huoneesta) ja jossa henki on halpaa ja
kaikki kaupan - kuolemattomuus mukaanluettuna; Äitinsä kotiplaneetalla
Beta-siirtokunnassa; Barrayarin valloittamalla Komarr-planeetalla ja niin
edelleen.
Beta-siirtokunta, josta Milesin äitikin on kotoisin, on ilmeisesti koko
tunnetun maailmankaikkeuden suvaitsevin paikka (vaikka Cordelia Vorkosigan
joutuikin lähtemään aivopesuepäilyjen takia). Siellä on kaikkea
lääketieteen uusimmista keksinnöistä seksuaaliterapiaan - ja
hermafrodiittivähemmistö. Ja koska Miles suoritti osan koulutustaan siellä,
Barrayarin tai jonkun muun planeetan oloja verrataan usein siihen.
Kirjoissa Miles tuskin käväisee siellä.
Cetaganda puolestaan on kahdeksan aurinkokunnan ja vastentahtoisten
"liittolaisplaneettojen" keisarikunta jossa kaikki avioliitot ovat
järjestettyjä - jos niitä nyt voi edes avioliitoiksi sanoa kun kaikki
lapset tehdään keinotekoisesti ja eugenistisesti. Palveluskunta on
sukupuolettomia ihmisiä. Valtakunta on ollut varsin laajennushaluinen; se
piti Barrayaria hallussaan kymmenen vuotta ennen kuin vastarinta - mukana
myös Milesin isoisä - karkoitti miehitysjoukot. Barrayarin tiedustelu ja varsinkin
Miles puolestaan ovat olleet vastuussa siitä, etteivät sen valtausyritykset
Marilacin, Vervainin ja Hegenin Risteyskohdan planeetoilla onnistuneet.
Tässä verkostossa Maa itsekin on miltei takapajula, koska silläkin on yksi
vaivainen madonreikä. Sillä on lähinnä historiallista ja diplomaattista
merkitystä eikä sillä näytä olevan juuri minkäänlaista vaikutusvaltaa
muiden maailmojen tekemisiin. Mileskin vain lähinnä käväisi Lontoossa
Barrayar on silti se planeetta, johon montaa asiaa verrataan (tyyliin
"meillä on erilaista ja moni asia pahemmin"). Silti feodaalimaailma saattaa
olla ainakin joillekin lukijoille ymmärrettävämpi kuin futuristisemmat,
huipputeknologiset yhteiskunnat
Suurin osa sarjan planeetoista on liiankin maankaltaisia ainakin
hengitysilmaltaan vaikka Barrayarissa asukkaat tappelevat vieläkin
alkuperäistä kasvikuntaa vastaan - käsin. Vorkosiganien sukutilalle on
tuotu ruohokin Maasta - tarvitseehan hepat purtavaa. Beta-siirtokunnassa
(ensimmäisessä onnistuneessa) tosin asutaan maan alla ja Komarrissa
tarvitaan vähintään happinaamari.
Telepatiasta on kertaalleen mainittu, mutta sitä ei Milesin tielle ainakaan
vielä ole tullut.
Sädetykit lystikkäät
 Sarjan teknologia on suht' tyypillistä avaruusopperan kamaa - vetosäteitä,
vibraveitsiä, tainnutusaseita, plasmapistooleita ja niin edelleen. Valinta
on ilmeisen tarkoituksellinen - Bujold pystyy keskittymään tarinan
kertomiseen tekniikanväännön sijasta. Bujoldin mukaan madonreikätekniikka
on aivan tarkoituksella jätetty ilman kummempia yksityiskohtia.
Aseistuksen rajoitukset on ajateltu tarkemmin mutta silti ilman pitkiä
selityksiä. Tainnuttimet ja vibraveitset ovat tavallista kamaa.
Hermodisruptori tuhoaa hermostoa - myös päähän osuessaan.
Plasmakaari tekee viela pahempaa jälkeä muussa kudoksessa. Näitä vastaan on
tietenkin kehitetty taisteluhaarniskoita ja niitä vastaan puolestaan
raskaampia aseita.
Ja vaikka avaruustaistelu ei olekaan näiden juttujen pääasia, sillekin on
uhrattu ajatusta - taktiikkaan asti. Madonreikiä kun täytyy vartioida ja
keksiä uusia ja tehokkaampia aseita - ydinohjuksia, plasmakanuunoita,
työntösädetykkejä. Silti isot pyssyt ovat vain rekvisiittaa ja
avaruustaistelut kuvataan useimmiten taktisesti.
Jalkaväkitaistelut menevät jo yksityiskohtiin - neulakranaattien osumia,
taisteluhaarniskojen vikoja, panssarin kuumenemista. Ja omien joukkojen
kärsimiä tappioita, vaikka hyökkäys muuten menisikin hyvin.
Suurpiirteisestä tekniikkakuvauksesta on kaksi poikkeusta; romaani Falling Free,
jossa luodaan uutta ihmisrotua kaksi vuosisataa ennen Milesin
syntymää, sisältää yksityiskohtaisempaa selitystä genetiikasta. Ethan of
Athos -kirjassa - jossa siinäkään ei seikkaile Miles - on
yksityiskohtaisempi kuvaus keinokohdusta (uterine replicator), josta
myöhemmissä tarinoissa tulee osa taustaa ja joista käydään polemiikkia
Barrayarissa
Erilaiset lääketieteelliset tekniikat ovatkin vakituista taustamateriaalia.
Keinokohdut ovat vain yksinkertaisin esimerkki. Joillakin planeetoilla voit
teettää itsellesi kloonin - ja Jackson's Holessa siirtää vanhat aivosi sen
päähän (tapa joka muilla planeetoilla on laiton). Sukupuolta ei silti
ilmeisesti vaihdeta aivan yhtä usein kuin paitaa
Taustalla on myös Fast Penta, näköjään suhteellisen vaaraton totuusseerumi,
jota ei käytetä ainoastaan kuulusteluissa ja jolle Miles ja hänen
klooninsa ovat allergisia.
Vauhdin ja muunkin huumaa
 Vorkosigan-sarja ei totta tosiaan ole sen enemmän fysiikalla kikkailua kuin
tarkkaa tieteellä spekuloimistakaan. Yleisesti ottaen se on suhteellisen
suoraviivaista tarinaa korkeintaan katkeransuloisine loppuineen.
Siirappisuuteen se ei yllä. Tarinat ovat häpeilemättömiä
avaruusoopperataustaan sijoitettuja seikkailutarinoita, joskin juonet ovat
usein kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Itse asiassa jotkut ovat sen
verran sokkeloisia, että luultavasti yksikään tiedustelupomo ei ryhtyisi
sellaisia suunnittelemaan
Jutut ovat suhteellisen toimintapainotteisia, vaikka tämä toiminta ei läheskään
aina ole taistelukohtauksia. Useiden taustalla on myös jonkinlaista
lemmentouhua tai muita ihmissuhdeasioita. Käsittelytapa vaihtelee pitkistä
pohdiskeluista tilannekomiikkaan.
Sarjan varsinaisia pääjuonia ovat erilaiset sotilaalliset tai poliittiset
kähminnät joko Barrayarissa tai muualla ja Milesin yritykset selvittää ne
tavalla tai pikemminkin sillä toisella. Hänen isänsä on joutunut
luennoimaan pojalleen tähtienvälisen politiikan kierouksista ja ainakin
puolivalmiista ratkaisuista suuremman pahan välttämiseksi - ja siitä että
huhut leviävät joka tapauksessa, halusit eli et. Milesin lopullisen
morsiamen ex-miehen kuolemakin on Barrayarin huhumyllyssä muka hänen syynsä
(vaikka se tuleekin hieman liian sopivasti juonellisesti katsoen).
Miles on joutunut tekemään kaikenlaista; Vapauttamaan vankeja
cetagandalaisten vankileiristä ja setvimään cetagandalaistenkin
keskinäisiä juonitteluja. Tempaisemaan palkkasoturilaivaston melkein
tyhjästä; Luikkimaan Lontoon tulvaporteilla Maassa; Rikkomaan luunsa
useampaankin kertaan; pelastelemaan geenimanipuloituja ihmisiä, äkäisiä
esimiehiä ja palkkasotureita omasta keisaristaan puhumattakaan.
Koko sarjassa on taustalla jonkinlainen suvaitsevaisuuden teema. Miles itse
oli vaarassa tulla isoisänsä abortoimaksi; hän joutui ratkaisemaan
halkihuulisen vastasyntyneen murhaa vanhoillisessa kylässä; hän kiskoi
henkensä kaupalla Tauran, supersotilasnaisen, pois sellistään vaikka tämän
luoja oli kehottanut tappamaan hänet; hän kieltäytyy vihaamasta edes
klooniaan, joka tehtiin syrjäyttämään hänet.
Maailma Milesin ympärillä ei pysy samanlaisena koko ajan. Hänen tovereitaan
joko kuolee, eroaa tai lähtee eläkkeelle. Hänen isänsä lähtee pääministerin
toimestaan toisen planeetan kuvernööriksi. Hänen esimiehensä saa
muistiapupiiriinsä vian ja joutuu vetäytymään.
Memory-kirjassa Miles joutuu jo luopumaan palkkasoturin toimestaan
(siitäkään aiheesta ei saa aikaan tuhottomasti tarinaa) mutta päätyy
lopulta muihin hommiin. Samassa metakassa monta muutakin asiaa muuttuu. Ja
Milesista tulee kolmikymmenvuotias. Sanalla sanoen, hän joutuu asettumaan
aloilleen.
Viimeiset kolme kirjaa ovatkin sitten käsitelleet Milesin uutta virkaa
keisarillisena tarkastajana - ja varsinkin viimeisin hänen jonkin verran
kömpelöitä kosintatouhujaan. Kirjassa Civil Campaign poliittinen kiistely
uhkaa melkein jäädä taka-alalle. Ajoittain se jopa lipsahtaa
kermakakkuhuumorin puolelle
Tarinoiden sanoma on tietenkin selvä - maasta se pienikin ponnistaa äläkä
yli päästä perhanaa.
Inhimillisiä ilmeisesti
 Milesin itsensä lisäksi kirjoissa loikkii muutakin epätavallista väkeä - esimerkkeinä Clement Koudelka, joka on yksi harvoista, joka on selvinnyt
hermojentuhoaja-aseesta hengissä ja järjissään, Hermafrodiittisotilas Bel
Thorne, Taura, teini-ikäinen ja torahampainen taistelutekele ja niin
edelleen.
Bujold jaksaa muistuttaa että naiset kiinnostuvat Milesistä hänen
ulkonäöstään huolimatta. Itsenäisiä naisia henkilögalleriasta kyllä löytyy.
Esimerkiksi Elli Quin, naissotilas joka kirjaimellisesti menetti kasvonsa
taistelussa, korjautti itselleen nätimmät - ja huomasi että miessoltut
yrittivät iskeä häntä tottelemisen sijasta Hän oli pitkän aikaan Milesin
ainoa vakituinen ystävätär, vaikka ei suostunutkaan naimisiin hänen
kanssaan. Kaiken kukkuraksi hän pääsi omalle seikkailulleen kirjassa Ethan
of Athos.
Vahvana taustavaikuttajana on tietenkin Cordelia Naismith Vorkosigan,
Milesin äiti. Hän sujahtelee Barrayarissa melkein kuin kala vedessä mutta
hän taitaa olla niitä ainoita, joka osasi suhtautua kaksivuotiaaseen
keisariin pelkkänä lapsena. Hänelle kun Barrayarilaiset aatelisarvot ovat
pelkkää koristelua. Hän tutustui Milesin isään Araliin teoksessa Shards of
Honor ja päätyi todistamaan Barrayarin sisällissotaa kirjassa
Barrayar.
Barrayarilaisupseeri Aral Vorkosigan puolestaan muuttui melkoisen
liberaaliksi vaimonsa vaikutuksesta. Entinen amiraali, sijaishallitsija ja
pääministeri tosin joutuu melkein joka käänteessä ajattelemaan
poliittisiakin seurauksia. Silti häneltä riittää neuvoja ja varoituksen
sanoja pojalleen.
Kaikkein fantastisinta sarjassa taitaakin olla Milesin vanhempien
avuliaisuus; heillä on yli-inhimillinen kärsivällisyys ja halukkuus
kuunnella, minkälaisia ongelmia heidän (ainoalla) jälkikasvullaan on
sydämellään. Heillä oli aikanaan aikaa kasvattaa orvoksi joutunutta
keisariakin. Bujold ei ainakaan ole myöntänyt että kyseessä olisi jonkinlainen
versio unelmavanhemmista.
Keisari Gregor Vorbarra puolestaan käyttää valtaansa melkoisen harkiten
eikä avoimesti asetu minkään uudistuksen taakse, vaikka onkin
epävirallisesti niiden puolella. Tosin vain harvat barrayarilaiset (kuten
Miles) näkee hänet muuna kuin valtiollisena instituutiona. No, pakkohan
sitä on saada toinen perspektiivi kun muksuna leikkii hippaa keisarin
kanssa - ja lopulta yrittää pelastaa hänet kilpailevalta
palkkasoturiporukalta
Useissa kirjoissa (itse asiassa melkein ärsyttävän usein) mukaan tunkee
Milesin komeampi serkku Ivan Vorpatril, joka haluaisi vain ja ainoastaan
pitää hauskaa, siitäkin huolimatta että hänetkin on jostakin syystä
tyrkätty Keisarilliseen Turvallisuuspalveluun. Saattaa tietysti olla että
arvoisa herra Vorpatril pitää tahallaan matalaa profiilia välttyäkseen
joutumasta poliittiseksi pelinappulaksi. Hän kun on Barrayarin
kruununperimysjärjestyksessä seuraava heti Milesin isän ja Milesin jälkeen
Ainakin kunnes Gregor tekaisee pojan.
...jollei oteta huomioon Mark Vorkosigania, Milesin kloonia. Miesparalla on
aivan ilmeisesti ollut paha identiteettikriisi kun terroristiporukka teki
hänestä (proteesileikkauksia myöten) niin täydellistä Milesin kopiota kuin
suinkin. Täydellinen jakomielitauti ei ollut kaukana. Aral ja Cordelia
Vorkosigan tosin osoittivat loppujen lopuksi tavallista ymmärtämystään
hänenkin suhteensa
Lopuksi
 Koska sarjan kirjoja ei ole kirjoitettu aivan kronologisessa
järjestyksessä, niiden maininnat menneisyydestä eivät ole aivan johdonmukaisia. Jossakin osassa joku on kuollut sisällissodan aikana, toisessa
salamurhattuna ja niin edelleen. Bujold ei edes puolustele - koko tapahtuma
kun saattaa jossakin vaiheessa päätyä uudeksi tarinaksi.
Kirjoissa ei juurikaan ole infodumppausjaksoja - korkeintaan monen aukeaman
pituisia keskustelutuokioita.
Warrior's Apprentice ja The Vor Game, joiden julkaisujen välillä oli neljä
vuotta, ovat käytännöllisesti katsoen sama tarina erilaisin yksityiskohdin
(ilmankos ne on kertaalleen yhdistetty kirjaksi Young Miles, joka viimeisen
tiedon mukaan on myyty loppuun).
Viimeisissä kolmessa kirjassa tapahtumat kulkevat jo hitaammin.
Memory-kirjassa Miles jo joutuu hieman asettumaan aloilleen ja vaihtamaan
ammattia. Lääketieteelliset ongelmat vahvistavat vanhentumisen tunnelmaa.
Civil Campaignissa on jo jonkinlaista hyvästijätön makua kun Miles on
ilmiselvästi menossa naimisiin - kuten suurin osa hänen tuttavistaankin.
Bujold onkin jo sanonut että hän pitää sarjan kirjoittamisessa ainakin
taukoa. Uusia jaksoja on silti luvassa. Aika näyttää
Lois McMaster Bujold: bibliografia (Vesa Lehtinen & Juhani Hinkkanen)
Lois McMaster Bujold Bio FAQ
Takaisin sivun alkuun
|
