Muistoja Markkulasta
Johanna Sinisalo
Tapasin Pekka Markkulan ensimmäistä kertaa Tamconissa. Hän oli silloin Suuri Nimi ja minä aloitteleva kirjoittaja. Olin äärimmäisen otettu, kun hän kutsui minut ja Hannu Mänttärin aamuyöllä asunnolleen kuuntelemaan Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman nauhoja.
Kuuntelimme suomennetun kuunnelman ja sitten englanninkieliset alkuteokset. On myönnettävä, että kun Pekka viritti nauhuriinsa aamun sarastaessa vielä joitakin meille täysin tuntemattomia englanninkielisiä kuunnelmia, alkoi silmäluomi hiukan painaa.
Olisiko ollut saman conin aikana tai joskus myöhemmin, kun meillä oli puolestaan jatkot ja seuraavana aamuna lähdimme seuraamaan ohjelmaa, väsähtänyt Pekka jäi sohvallemme kuorsaamaan. Palatessamme myöhään iltapäivällä kotiin meidät otti vastaan iloinen mies, joka oli jo ehtinyt löytää jääkaapillekin.
Kun kirjoitimme yhdessä novellin, hän halusi jatkaa aiheen työstämistä kunnes yhtäkkiä käsistämme siirtyikin YLE:lle kuunnelma.
Tällainen oli se Pekka Markkula, jonka muistan. Välitön ja nopeasti asioista innostuva ja jostakin asiasta innostuneena hän helposti unohti aivan kaiken muun. Hän ehti tehdä liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikana niin paljon asioita, että ne riittäisivät parinkin ihmisen ansioluetteloksi.
Kauniita unia, Pekka.
Takaisin Markkulan muistokirjoitukseen
Takaisin sivun alkuun
Takaisin sivun alkuun
|
