|
Wizardry and
Wild Romance
Michael Moorcock:
Wizardry and Wild Romance.
A Study of Epic Fantasy. (1987)
VGSF, 1988, paperback,
ISBN 0-575-04324-5, 238 s.
Kansikuva Rodney Mathews..
|
Kaikenlaisen kritiikin tarjoilemiseen uskaltautuvalla on aina edessään ongelma; jos olet ulkopuolinen, et toden teolla tiedä mistä puhut; jos taas olet asianosainen, sinulla on oma lehmä ojassa vaikuttamassa arviointeihisi.
Käydessään luomaan kriittistä katsauttaan fantasiakirjallisuuden kehitykseen ja nykytilaan, englantilainen kirjailija Michael Moorcock tunnustaa näköjään reilusti oman otteensa subjektiivisuuden ja mitättömät mahdollisuutensa toista mieltä olevien käsitysten muuttamiseen. Tämän pelinavauksen jälkeen lukija onkin sitten melkein pettynyt, kun Moorcock käy kypsästi ja tasapainoisesti esittelemään aikamme fantasiaepiikan juuria ja alkuaikojen vaikuttajia. Sukulaisuus ritariromanssien kanssa todetaan hyvässä järjestyksessä, goottilaista kauhuromantiikkaa sipaistaan, Eddisonille hymyillään suopeammin kuin Morrisille ja Dunsanylle. Sitten Moorcock tarinoi fantasian maisemista, henkilökuvauksesta (John Norman saa osakseen pari häijyä letkautusta, heh-heh) ja vihdoin huumorin osuudesta fantasiaepiikassa. Sitaatteja on paljon, kannanotot perusteltuja ja leppeitä.
Aikanaan teksti, kuten vääjäämätöntä on, päättyy kohtaan Tolkien, ja silloin tapahtuu äkkiä jotakin. Moorcockin silmät leimahtavat punaisiksi, hän tempaisee huotrastaan hirmuisen Stormbringerin ja syöksyy murhaa huutaen hobittien ja Oxfordin professorien kimppuun. Kirjan viimeinen luku Epic Pooh onkin sitten omistettu Sormusten Herran tallomiselle lokaan, Tolkienin edustaman arvomaailman todistelulle Englannin nykyongelmien perimmäiseksi syyksi, ja sen vakuuttelulle, että jokaisesta oikeasta ja älykkäästä kirjailijasta olisi banaalia saada kirjeitä, joissa tyhmät ja yksinkertaista viihdettä haluavat lukijat kertovat hänen kirjansa muuttaneen heidän elämänsä, auttaneen heidät vaikeiden elämänvaiheiden läpi ja muuta semmoista mautonta. Niin, ja kyllä tässä toisetkin ovat ihailijakirjeitä saaneet.
Tähän kirjailijakollegoita kohtaan epäreiluun menestykseen syyllistynyt Tolkien itse riimitteli aikoinaan:
- The Lord of the Rings,
is one of those things:
If you like it, you do,
if you don't, then you BOOO!
Kuuluitte kumpaan kategoriaan tahansa, Moorcockin Wizardry and Wild Romance -teoksen todellinen anti on tämä sen railakas loppuhuipennus. Jälkimmäisiä Moorcock ilahduttaa ilmoituksella, että kukaan, joka vihaa hobitteja, ei voi olla läpeensä paha. Meille, joille tätä sädekehää ei ole suotu, hän tarjoaa oivallisen tilaisuuden tutkiskella omien mieltymystemme perusteita. Olemmeko todellakin menneet tosi helppoon? Ovatko Moorcockin hampaisiin joutuneet piirteet Sormusten Herrasta oletetun suuruuden kannalta olennaisia? Onko reilua niputtaa Tolkien samaan nyyttiin kamunsa Narnia-Lewisin kanssa, laskea viat yhteen ja jakaa kahdella? Ovatko pihlajanmarjat happamia? Onko Sormusten Herrassa nyt sitten ihan todella jotakin ainutlaatuista, niiden nähdä, jotka näkevät.
Leena Peltonen
Takaisin Kolahtaneisiin kirjoihin
Takaisin sivun alkuun
|
