Norah Lofts: Kohtalon talo

Monille sf-harrastajille tutussa Jyväskylän kirjailijatalossa on ns. vaihtohylly, josta saa poimia mukaansa yhtä monta kirjaa kuin itse siihen tuo. Kukaan ei tietenkään kanna sinne aarteitaan, ja parhaat lähtevät sieltä heti. Niinpä hyllyssä on ollut vuosi vuodelta yhä enemmän vanhoja geometrian oppikirjoja sekä karttuva rivistö Martti Merenmaan teosta Mustan kukon laulu. Eräänä suvena satuin kuitenkin löytämään tuosta hyllystä Norah Loftsin minulle entuudestaan tuntemattoman teoksen Kohtalon talo.

Norah Lofts oli kyllä minulle tuttu tyttövuosiltani. Tuolloin nuoren neidon edellytettiin lukevan romantillisia muunnelmia teemasta, kuinka olemalla vaalea ja siveä pääsee lopulta naimisiin kartanonherran, kreivin, kirurgin tms. kanssa. Omasta puolestani kyllästyin tuotapikaa tuohon vaihtuvissa lavasteissa muuten muuttumattomana kelaavaan tarinaan ja luin kaikenlaista nuorelle neidolle kerrassaan sopimatonta, minkä huolestuneet sukulaistädit arvelivat ennustavan kehnoa kartanonherrasaalista tulevaisuudessa, ja oikeassa olivatkin.

Norah Lofts edusti tuolloin miellyttävää kompromissia, historiallista romantiikkaa kylläkin, mutta mukana yleensä aina fantasian häivähdys. Lähipiirissäni on nykyään vakiintunut termi 'rajoilla' luonnehtimaan tämän tyypin kirjoja. Kun fantasia- ja kauhukirjallisuudessa nykyään tulee kaiken sortin siivekästä ja sarvekasta ovista ja ikkunoista, on joskus miellyttävää viivähtää tämän teoksen talossa, jossa vain tuntuu outo kylmyys ja on kuin joku nauraisi pilkkanaurua.

Kohtalon talon nimiölehdellä heti teoksen nimen jälkeen on ilmoitus "Romaani", ja sitä meidän lienee uskominen. Teoksen rakenne on kuitenkin kerrassaan metka. Kirja koostuu kahdeksasta kertomuksesta, joiden tapahtumat ulottuvat Elisabeth I:n hallituskaudelta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan (eli siis lähelle teoksen kirjoittamisajankohtaa). Kukin minä-kerrottu episodi kuvastaa yhtä vaihetta Englannin historiassa ja myös Merravay-nimisen talon historiassa. Episodien väleissä on ulkopuolisen kertojan lyhyt summaus, joka liittää edellisen ja seuraavan jakson toisiinsa. Kukin episodi toimisi aivan mainiosti itsenäisenä novellinakin, mutta jutun hienous piilee siinä, miten aikaisemmat, tapahtumien tiimellyksessä tilitetyt, omakohtaiset kokemukset loittonevat legendoiksi, säilyvät, vääristyvät ja unohtuvat sekä sattumanvaraisesti että erilaisten intressien ohjaamina.

Kirjan ensimmäinen episodi, Oppipoika, on vereslihainen tarina lahjakkaasta nuorukaisesta, jolta ihmiset ja olosuhteet riistävät ilman sen pahempaa tarkoitusta unelman ja mahdollisuuden toisensa jälkeen. Hänen elämänsä ainoa täyttymys on saada suunnitella uhkea talo ainoalle ystävälleen ja tukijalleen, joka sitten tuo sinne morsiamenaan tuon kovaonnisen sankarimme rakastetun. Siunaus, joka vastavalmistuneelle talolle hyvän tavan mukaan luetaan, ei suju aivan protokollan mukaan, ja tämä huono alku on perustana kaikille talon myöhemmille vaiheille.

Seuraava talon rauhaa järkyttävä tapahtumasarja sijoittuu Cromwellin aikaan, kun talon kuningasmielinen valtiatar joutuu syytetyksi noituudesta. Näyttö on siinä määrin vähäistä, että toisenlaisten poliittisten suhdanteiden aikana se tuskin olisi antanut aihetta toimenpiteisiin. Mutta tapaus on aikansa sensaatio ja jää paikalliseen kansanperinteeseen niin, että sitä pidetään tulevina aikoina kaikkien talon omituisuuksien alkulähteenä.

Nämä kaksi yliluonnollisen kosketusta eivät edes kosketa jokaista kertomusta talon myöhemmistä vaiheista, mutta on kiehtovaa, miten aikojen vieriessä talon asukkaat kokevat ja tulkitsevat yliluonnolliset aistimuksensa oman tilanteensa ja ongelmiensa perusteella. Tunnustan lukkarinrakkauteni Loftsin erikoisessa romaanirakenteessaan demonstroimaa teemaa kohtaan. Tein aikoinaan folkloristiikan proseminaarityönäni yhden sangen vaatimattoman yrityksen hahmottaa, miten kansanperinne syntyy faktuaalisen tapahtuman perustalle. Niinkuin ilmeistä lienee, materiaalini oli vallan toisenlaista kuin Kohtalon talossa, mutta malli on sama. Itse tapahtuma on kuin veteen putoava kivi, josta syntyvä perinne sitten renkaina loittonee, käy loivemmaksi etäisyyden karttuessa ja perinteenkannattajan omat intressit muokkaavat sitä sekä tahallisesti että tahattomasti. (Ihailuni ja mieltymykseni Cordwainer Smithin tuotantoa kohtaan johtuu osaksi hänen retrospektiivisesta suhtautumisestaan kerrottavaansa.)

Norah Loftsin Kohtalon talo kuulunee kategoriaan, jota kauniisti nimitetään lukuromaaniksi. Ei se ole mitään valtavaa, joskin se piirtää varsin vakuuttavia tuokiokuvia Englannin menneisyyden vaiheista ja ihmisluonnon moninaisista tavoista selviytyä historian ja yhteiskuntakehityksen luomissa kriiseissä. Palaan kuitenkin tähän vaihtohyllyn yllätysantiin yhä uudestaan, sillä minua miellyttää suuresti tuo sen taidokas, etten sanoisi ovela rakenne. Etenkin teille, te tähtisilmäiset tulevat kirjoittajat siellä, jotka tunnette novellin liian ahtaaksi muodoksi uljaalle aiheellenne, mutta ette vielä uskaltaudu pakertamaan täysimittaista romaania, tässä voisi olla tutustumisen arvoinen vaihtoehto. Kohtalon talon kahdeksan tarinaa muodostavat yhtenäisen jatkumon, mutta liki neljänsadan vuoden tapahtumien yhtämittaisen kuvaamisen raskasta koneistoa ei tarvita. Kuten sanottu, ovelaa.

Leena Peltonen

Takaisin Kolahtaneisiin kirjoihin

Takaisin sivun alkuun