Kaikkiruokaisen päiväkirjasta -
25. lokakuuta 2000
Juhani Hinkkanen
Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon
Aluksi listaa viime aikoina luetusta kirjallisuudesta niille, joita listat kiinnostavat:
- Carl Hiaasen: Sick Puppy
- Ruth L. Ozeki: My Year of Meat
- Kingsley Amis: Raportti James Bondista
- Ian Fleming: Casino Royale
- Ian Fleming: Live and Let Die
- Ian Fleming: Kuuraketti (Moonraker)
- Jonathan Kellerman: Useita teoksia
- Thomas Sowell: Conquests and Cultures
- Paul Duncan (toim.): The Third Degree. Crime Writers in Conversation
- N.A.M. Rodger: The Safeguard of the Sea: A Naval History of Great Britain Volume One
- Robert A. Heinlein: Kapina 2100
Siis jännäreitä, rikosromaaneja ja historiaa ja vain yksi Aikakoneen toimialaan kuuluva teos? Aivan niin. En edellekään tunne itseäni kykeneväksi lukemaan science fictionia tai fantasiaa. Tuntuu siltä kuin olisin lukenut jo sen kaiken. Olen aloittanut lukuisia nimikkeitä ja ainoa, jonka olen saanut luettua läpi on yllä mainittu Heinlein.
Mutta kyllä kannatti! Pitkästä aikaa olemme saaneet suomeksi kunnon vanhan ajan poikakirjahengessä kirjoitettua seikkailuscifiä. Toivon hartaasti, että Book Studio ja Matti Rosvall pitävät lupauksensa ja julkaisevat Galaxy-sarjassa lisää varhaiskauden Heinleinia. Myöhemmät teokset, alkaen ja mukaanlukien ylimainostettu Stranger in the Strange Land, ovat ylipitkiä, ikävystyttäviä ja teeskenteleviä. Voisin paasata pitkäänkin Heinleinin varhaisemman tuotannon historiallisesta merkityksestä tulevalle tieteiskirjallisuudelle mutta en taida viitsia sillä eihän kukaan nykyään historiasta ole kiinnostunut. (Toisenlainen näkemys Heinleinista on löydettävissä Jukka Halmeen arvostelusta)
 Mutta yhden uuden fantasiakirjan aion sentään lukea ihan lähiaikoina (ilmaus "lähiaikoina" viittaa siis tulevaisuuteen, kun puhutaan lähimenneisyydestä, tulee käyttää ilmausta "viimeaikoina"...). Se on Robert Holdstockin Celtica: Book One of the Merlin Codex (2001), jonka ennakkokappaleen Leena sai muutama päivä sitten luettavakseen ja joka siis joiltakin osiltaan tapahtuu Suomessa. Ennakkoluennan seurauksena on kirjailijalle lähetetty muutamia merkittäviä korjaustoivomuksia, jotka hän on luvannut toteuttaa. Ne eivät ilmeisesti enää ehdi toinen päivä tammikuuta ilmestyvään kovakantiseen ensipainokseen mutta myöhempiin painoksiin kylläkin. Ensipainoksessa (ISBN 0-684-86036-8) tullaan siis ratsastamaan poroilla ja se tulee olemaan keräilykappale kuten aikoinaan Larry Nivenin Ringworldin ensipainoskin (siis se painos, jossa aurinko nousi lännestä). Suomeksi Celtikaa voitaneen odottaa joskus vuoden kuluttua.
Mutta, mennäkseni takaisin edeltävään kirjalistaukseen, muutama muukin teos ansaitsee lisäkommentin. Sick Puppy on Hiaasenin uusin romaani, jossa ekokostaja Kuvernööri jälleen kerran rankaisee ahnaita poliitikkoja ja muita opportunisteja. Lisämausteina sarvikuonoja, oravia ja perinteinen freakshow. Hupaa mutta ei vedä vertoja hänen suurteokselleen Stormy Weather. Ozekin My Year of Meat on kirjoittajansa hillitön ensiromaani ja suomennettu pari vuotta sitten nimellä Lihan oppivuosi. Luettuani sen olen vähentänyt naudanlihan osuutta ruokavaliossani.
 Ian Flemingin James Bondit päätin syyskuisen elokuvasarjan jälkeen lukea uudelleen alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä ja alkukielellä. Merkittäköön pöytäkirjaan, että arvostan kaikkia kirjoja enemmän kuin ainuttakaan elokuvaa mutta olen silti sitä mieltä että ainoa oikea James Bond on Sean Connery. Pidin yllättäen myös aika paljon Bond-sarjan jälkeen esitetystä höperöstä parodiasta Austin Powers (Austin Powers: International Man of Mystery, 1997). Loppukohtaus, jossa konnat mäiskittiin ketoon Johnny Riversin 1960-luvun hittipiisi Secret Agent Manin tahdissa oli hupaisa. Laulun rautakitaralankaintro on sittemmin soinut päässäni jok'ikinen päivä ja olen pyörittänyt Riversin Anttilasta kympillä ostettua kokoelma-cd:tä aina kun olen ollut cd-soittimen tai romppuaseman lähellä. Suosittelen myös mitä lämpimimmin elokuvan ja sen jatko-osan parhaalla mahdollisella maulla suunniteltua kotisivua.
Viime vuosina on tapanani ollut uuden kiinnostavan kirjailijan löytäessäni lukea tämän koko käsille saatava tuotanto putkeen. Tässä käsittelyssä on viime kuukausina ollut amerikkalainen dekkarikirjailija Jonathan Kellerman, jonka nyt neljä nimikettä luettuani uskallan julistaa ammattitaitoiseksi viihdyttäjäksi tarkoittaen, että mistään ikimuistettavasta ei ole kyse, vain sopivasta lukemisesta bussimatkoille. Hänen teostensa suomennokset ovat sitä paitsi jokseenkin keskinkertaisia mikä sinänsä on aika tavallista viihdekirjallisuudessa. Tämä asia tuli mieleeni siitäkin syystä, että jouduin lukemaan Flemingin Moonrakerin (Kuuraketti, Gummerus, 1955) suomeksi koska alkukielistä tekstiä ei Tampereelta olisi löytynyt muuten kuin ostamalla ja huomasin että suomentaja ei ollut ymmärtänyt puoliakaan teoksessa käytetystä runsaasta teknisestä terminologiasta. Hän siis ollut ymmärtänyt lainkaan mitä tekstissä sanottiin tai ei ainakaan ollut viitsinyt ottaa selvää.
Ymmärrän kyllä ilmiön. Suomentajalle todennäköisesti maksettiin varsin huonosti ja viihdekirjallisuutta joka tapauksessa pidettiin kertakäyttöroskana, johon ei liikaa aikaa kannattanut haaskata. Mutta lukijoiden pettämistä se silti on. Kielitaitoinen lukija (joita 50-luvulla oli epäilemättä vähemmän kuin nykyään) pystyy taitamattomasta suomennoksesta usein näkemään läpi mitä alkutekstissä on ollut ja taitavissakin suomennoksissa on omat ongelmansa. Muistuu mieleeni Victor Hugon Meren ahertajat (WSOY 1950), josta siteeraan suomentajan (Olli Nuorto) esipuhetta:
- Meren ahertajain alkuun tekijä on liittänyt n. 40 sivun pituisen, hieman hajanaisen ja juonesta täysin irrallisen selostuksen Normandian rannikon saarista (...) tämä tekijän saarten esittely (on) sivuutettu suomennoksessa, jottei teos paisuisi tarpeettoman laajaksi ja lukijaa väsyttäväksi. Suomentaja on niin ikään pyrkinyt varovasti siloittaen karsimaan lähinnä sellaisia kohtia varsinaisessa romaanissakin, missä tekijä tuntematta esim. sähköilmiöitä enempää kuin muutkaan aikalaisensa eksyy liian epätodellisen romanttisilta tuntuviin selityksiin luonnonilmiöistä ja niiden synnystä. (...) Eräitä kovin silmäänpistäviä anakronismeja ja asiavirheitä suomentaja on rohjennut poistaa ja siloitella.
Näin suomentajat siis ennenmuinoin katsoivat asiakseen poistaa jopa klassikkosuomennoksista turhiksi ja virheellisiksi katsomansa kohdat. Mitä he sitten mahtoivatkaan tehdä ns. roskakirjallisuudelle... Lisää tietoa tämäntapaisista ilmiöistä löytyy Kalevi Kuitusen teoksesta Valiokirjasto (C. Hagelstamin antikvaarinen kirjakauppa, 1997), jota suosittelen.
Ensi kerralla, koska se sitten onkin, hiukan lisää James Bondista ja mahdollisesti metsästysmuistoja Vammalasta.
Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon
Takaisin sivun alkuun
|
