Aloitussivu

Aikakone FAQ

Sisältö

Mitä uutta Aikakoneessa

Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa

Uudet kirjat

Kirja-arvostelut

Kolahtaneita kirjoja

DVD-elokuvat

Uutisia

Aikagalleria

Kuukauden kuva

Aikakoneen linkit

Aikakoneen arkisto

Kaikkiruokaisen päiväkirja

Lukijoiden äänet

Palaute

Kapteeni Kuolio

Aikakartta

Kaikkiruokaisen päiväkirjasta -
syyskuu 1999

En tunne olevani kykenevä kirjoittamaan mitään erityisen teemasidonnaista, joten olen päättänyt jatkaa tätä päiväkirjaa "oikeana" päiväkirjana, päivä tai pari kerrallaan. Kirjoitan kirjoista, jotka olen lukenut, kirjoitan ehkä elokuvista, jotka olen nähnyt, Aikakoneen tekemisestä ja mistä tahansa mitä mieleen tulee, kuitenkin niin, että kaikella ulosannillani on ainakin jonkinlainen löyhä sidos science fictioniin. Ainakin toistaiseksi kaikki materiaali tulee tähän samaan tiedostoon, aloitan ehkä uuden sitten kun nykyisellä alkaa olla liikaa mittaa.

Bear with me eli karhutkaa kanssani,

Juhani Hinkkanen


Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon

1. syyskuuta - 3. syyskuuta - 5. syyskuuta - 11. syyskuuta - 12. syyskuuta - 14. syyskuuta - 19. syyskuuta - 21. syyskuuta - 25. syyskuuta

1. syyskuuta 1999

Vielä eilen tuntui hard core -scifin lukeminen hyvältä ajatukselta (pitkästä, todella pitkästä aikaa) ja luin työmatkalla pari novellia Greg Eganin kokoelmasta Axiomatic (1995). Kyllä niiden parissa aika kului mutta eivät kuitenkaan olleet mitään tajuntaaräjäyttävää. Raportoin lisää kunhan ehdin vähän pitemmälle.

Muista viimeaikaisista lukukokemuksista taidan suositella Daniel Stashowerin Arthur Conan Doyle -elämäkertaa Teller of Tales (1999), jonka Tampereen Kaupunginkirjasto on juuri kokoelmiinsa hankkinut. Kirja on, sanoisinko siistiä työtä, perusteellisesti tutkittu ja sujuvasti ja helppolukuisesti kirjoitettu ja kaivautuu varsin syvälle hänen kirjoitustensa, niin Sherlock Holmes -tarinoiden kuin muidenkin alkulähteille. Suuri osa materiaalista oli sinänsä tuttua parikymmentä vuotta sitten lukemistani John Dickson Carrin ja Hesketh Pearsonin nyt jo yli puolen vuosisadan takaisista Doyle-elämäkerroista mutta Stashowerin oman aikamme näkökulma oli virkistävä ja hän heittää melkoisesti uutta valoa aikaisempien elämäkertureiden varsin häveliäästi sivuuttamiin puoliin Doylen elämässä, erityisesti hänen tavattomaan kiinnostukseensa spiritismiin ja muihin samansukuisiin asioihin. Doyle oli totaalinen "I want to believe" -ihminen eikä antanut minkään järkyttää uskoaan, hänen suosittelemansa meediot osoittautuivat yksi toisensa perää huijareiksi, Harry Houdini kielsi ehdottomasti kykenevänsä muuttamaan ruumistaan ektoplasmaksi (minkä Doyle näki ainoaksi selitykseksi hänen kahlekuningas-bravadoihinsa) ja keijukaisvalokuvatkin osoittautuivat parin pikkutytön yksinkertaisin keinoin kuvaamiksi trikkikuviksi mutta Doyle uskoi, kuolemaansa asti ja monet vielä sen jälkeenkin sillä hänen odotettiin saapuvan henkilökohtaisesti Royal Albert Hallissa järjestettyyn muistotilaisuutensa mutta varmaa todistusta hänen läsnäölostaan ei saatu...

Olen aina rakastanut mielenkiintoisten ihmisten elämäkertoja ja muistelmia ja toinen, jonka taannoin luin on Rudyard Kiplingin muistelus Something of Myself (1937), varsin hienosti kirjoitettu teos ja monien hänen vaiheitaan koskevien anekdoottien alkuperäinen lähde, esimerkiksi seuraavan:

"And, if it be in your power, bear serenely with imitators. My Jungle Books begat Zoos of them. But the genius of all the genii was one who wrote a series called Tarzan of the Apes, I read it, but regret I never saw it on the films, where it rages most succesfully. He had 'jazzed' the motif of the Jungle Books and, I imagine, had thoroughly enjoyed himself. He was reported to have said that he wanted to find out how bad a book he could write and 'get away with', which is a legitimate ambition."

3. syyskuuta 1999

No eihän sitä huomenna tietenkään mitään jaksanut tai edes ehtinyt mutta yritetään tänään uudelleen.

Olen varsin pettynyt sf-tapahtumiin täällä Tampereella, niissä kun ei käy ketään. Taannoinen Viikinsaari (järjestetty vuodesta 1983), jonka Aikakone poikkeuksellisesti "organisoi" oli jonkinasteinen fiasko. Niistä ihmisistä, jotka olivat ilmoittaneet harkitsevansa paikalle saapumista, ei näyttäytynyt juuri kukaan ja jälkeenpäin monet valittivat etteivät olleet kuulleet asiasta yhtään mitään. Kaikki tiedot tapahtumasta olivat varsin näkyvästi Aikakoneen sivuilla mutta näyttää siltä, että veteraani sf-ihmiset eivät käy Aikakoneessa kovinkaan usein jos sitten käyvät ollenkaan ja uudempia lukijoita tällainen jo enemmän tai vähemmän sf-veteraanien kokoontumiseksi leimautunut juttu ei ilmeisesti lainkaan kiinnosta. Varsin monet veteraanit ovat sitäpaitsi kuka enemmän kuka vähemmän "poroporvarillistuneet". Heillä on perhe, usein jopa työpaikka, mitkä atribuutit eivät taitane sopia kovin hyvin yhteen perinteisen boheemisen sf-elämänmuodon kanssa. Nykynäkymin Aikakone ry. tuskin vaivautuu tekemään asialle yhtään mitään enää ensi vuonna.

Ja sitten ovat jokakuukautiset tapaamisemme kuukauden ensimmäisenä perjantai-iltana ravintola Palanderissa. Siellä 5-10 ihmistä, aina ne samat, istuu tuijottamassa toisiaan ja ryystämässä virvokkeita. Uusia naamoja näkee harvoin eivätkä he juuri koskaan näyttäydy toista kertaa, ainakaan mitenkään säännöllisesti. Palanderissa käydään palauttamassa toisilta lainatut kirjat ja videot, turistaan jokunen tunti niitä näitä ja poistutaan takaisin yöhön. Ja viimevuosina vakikaartikin on vähentynyt. Kaipaamme kovasti mm. Marko Ahosta (vaikuttaa nyttemmin Jyväskylässä) Tohtori Manhattania (Oslossa) ja muutamia muita, jotka eivät enää välitä käydä tai ovat muuttaneet saavuttamattomiin. Tätä traditiota emme sentään ihan vielä hautaa mutta tiensä loppusuoralla sekin nykyisellään tuntuu olevan.

Niin, kirjoistahan tässä piti kirjoittaa. No ainakin edellämainittu Eganin Axiomatic paranee edetessään. Useimmat tekstit ovat alunperin joko Interzonesta tai Asimov's SF Magazinesta, jotka ovat laatujohtajia sf-novellistiikan saralla. Egan on osoittautunut ideamieheksi samantapaisessa hengessä kuin Ian Watson, Barrington J. Bayley tai Eganin tavoin Interzonessa kannuksensa hankkinut Eric Brown, jonka kokoelmaa The Time-Lapsed Man and Other Stories (1990) taidan myös suositella.

Aivan toisenlaista kamaa on varmastikin paremmin näyttelijänä (Jeeves, Wilde) tunnetun Stephen Fryn romaani Making History (1996), jossa pistetään, kuten perinteiseen historianmuuttamiskäytäntöön kuuluu, Euroopan 20. vuosisadan historiaa uusiksi vaihtelevalla menestyksellä. Teos on kirjoitettu suhteellisen kepeällä kädellä mutta teemat, joita se käsittelee eivät ole kepeitä pikemminkin aika vakavia ja kipeitä. Making History herätti kiinnostuksen myös Fryn muihin teoksiin, joista löytyivät käsille romaani Hippopotamus (1994) ja esseekokoelma Paperweight (1992). Edellinen on aika ajoin fantasian rajoilla käyvä romaani oudosta perhe-elämästä englannin maaseudulla ja jälkimmäinen tekstivalikoima Fryn radiosketseistä ja lehtiartikkeleista, jonka täydellinen sisäistäminen edellyttää huomattavaa yleissivistystä, brittiläistä huumorintajua ja perehtymistä krikettiin. Suosittelen lämpimästi mutta vain pieninä annoksina.

Vielä muutama sana tämän tekstin kuvituksista. Yritän kirjoittaa spontaanisti enkä aina aloittaessani tiedä mihin olen menossa, joten lisäilen kuvia perästäpäin, skanneria kun ei viitsi huudattaa keskellä yötä eikä kuvienkäsittelykään enää yösydännä kiinnosta. Niinpä Making Historyn kansikin ilmestyy tänne joskus myöhemmin.

Hyvää yötä.

5. syyskuuta 1999

Tapani Ronni mailasi eilen kohdanneensa Yhdysvaltain kansallisessa sf-conissa NASFIC:ssa (nimeltään tänä vuonna Conucopia) LA:ssa Hal Clementin ja pistäneensä hänet puhumaan, joten Hal Clement puhuu ilmaantunee näille sivuille lähiaikoina runsaan oheismateriaalin kera.

Eilen tuli pitkästä aikaa kierreltyä Tampereen antikvariaateissakin ja tehtyä muutamia mukavia hankintoja, mm. lähes uudenveroinen kappale Karel Capekin Salamanterisodan vuoden 1937 painoksesta hintaan 80 markkaa (suosikkiantikvariaatistamme, nimeltää Aikakone, osoitteessa Kyttälänkatu 14, Aikakone suosittelee Aikakonetta).

Ja Salamanterisodasta aasinsillalla Kalevi Kuitusen pieneen esseekokoelmaan Näkymätön sensuuri ja muita kirjoitelmia (C. Hagelstamin antikvaarinen kirjakauppa, 1996). Tiesittehän kai, että kaikki Salamanterisodan suomenkieliset painokset ovat sensuroituja? Aivan totta, alkuteoksen salamanterien sukupuolielämää käsittelevä luku oli aivan liian kovaa kamaa kustantajalle (WSOY) vuonna 1938 ja on sitä ilmeisesti edelleenkin koska sitä ei ole edes teokseen uusimpaan, aivan tällä vuosikymmenellä ilmestyneeseen painokseen katsottu hyväksi lisätä. Teos Näkymätön sensuuri kertoo mielenkiintoisia asioita monista vastaavista tapauksista. Tiesittekö esimerkiksi että Olavi Paavolainen lyhensi Synkän yksinpuhelun (1946) tekstiä rankasti Valittuihin teoksiinsa (1960) tai että Grimmelhausenin hirmuinen aikalaisteos 30-vuotisesta sodasta Seikkailukas Simplicissimus, jonka Karisto julkaisi kahtena osana 1950, lyhennettiin vuoden 1981 uutta laitosta varten (asiasta mitään mainitsematta) jättämällä pois teoksen viimeinen, kaikkiaan 27 lukua käsittävä osuus, johon sisältyi mm. mielenkiintoinen varhainen robinsonadi-episodi? Ja tapauksia löytyy lähempääkin: Robert Heinleinin Kuu on julma on lyhennetty samoin kuin Peter Straubin Kummitusjuttu, Christopher Fowlerin erinomaisesta Varjomaailmasta on jätetty pois alkuteoksen päälukujen välillä olevat lyhyet väliluvut ja C.S. Lewisin Piinattu planeetta on suomennettu lyhennetystä laitoksesta (tekijän itse lyhentämästä, se lisättäköön).

Ja sitten vielä barbaariteoista kulttuuritekoon. Käsiini sattui muutaman päivän takaisella kirjastokäynnillä Edward Gibbonin klassikko Rooman valtakunnan rappio ja tuho (1776) suomeksi, teos, jonka suomennusta en tiennyt olevankaan! Kustantajaksi on merkitty Albion, Helsinki, ISBN 951-98103-4-X, kyseessä 2. tarkistettu painos: 21 - 40 kpl, mikä ilmeisesti tarkoittaa, että ensimmäistä painosta on painettu 20 kpl ja tätä toista painosta toiset 20 kpl. Teoksen on suomentanut Erkki Salo, suomentajan esipuhe ensimmäiseen painokseen on päivätty Lempäälässä 31.1.1999 ja sitä seuraa pieni huomautus toisesta painoksesta, päivätty 31.5.1999. Tämä suomennos käsittää 16 lukua eli noin ensimmäisen kuudesosan koko teoksesta, täysin lyhentämättömänä alkuperäisin alaviittein. Kääntäjän tavoitteena on suomentaa myös luvut 17-38, jolloin alkuteoksen esimmäinen puolisko, Rooman historia vuoteen 476, olisi kokonaan saatavana Suomen kielellä. Suorastaan sankarillinen kulttuuriteko! Mitään osoitteita tai muita teoksen hankintaa helpottavia tietoja ei kirjasta löydy mutta Tampereen kaupunginkirjaston uutuusluettelo ilmoittaa sen hankintahinnaksi 301 markkaa, ehkäpä jokin hyvinvarustettu kirjakauppa kykenee sen pyydettäessä hankkimaan mikäli ilmeisen minimaalinen painos ei ole jo loppuunmyyty.

Tässä taas tämänkertaiset, kuvatkin ennättivät mukaan.

11. syyskuuta 1999

Vajaan viikon tauko Aikakoneen tekemisessä mutta taas on aktivoiduttu. Työvuoroni ovat sellaiset että joka toinen viikko aloitan kello kuusi aamulla mikä tarkoittaa herätystä klo 04.35 mikä puolestaan aiheuttaa sen, että kun joskus iltapäivällä palaan kotiin ei tämmöisellä aamu-unisellä ihmisellä enää juuri ole energiaa jäljellä Aikakoneen edellyttämiin suurtekoihin. Joka toinen viikko työskelen sitten taas iltapäivän ja illan alkaen klo 14.20 ja kotiin palattuani saatan istua Aikakoneen ääressä aamuyöhön, jotem tulosta saattaa syntyä. Nyt on takana aamuviikko joten toimeksi siis.

Kustantajat ovat viimeksi kuluneiden parin viikon aikana lähettäneet meille muutaman kymmenen arvostelukappaletta viime kevään ja tämän syksyn uusista kirjoista, joita olemme kiivaasti jaelleet kriitikoiden ahnaisiin hyppysiin mikä puolestaan tarkoittaa kirja-arvostelupalstan huomattavaa aktivoitumista lähiviikkoina. Saatamme kyllä tuottaa pettymyksen lukuisille Aikakonetta lukeville fantasia-faneille, sillä, jos suoraan puhutaan, niin huomattava osa nykyään niin ylettömän suosituista fantasiasarjoista on silkkaa mosoa. Esimerkiksi David Eddings aloitti aikanaan hienosti (huolimatta Tarmo Haaralan parhaimmillaankin enintään keskinkertaisista suomennoksista) Belgariad-sarjalla, joka taitavasti ironisoi fantasiakliseitä ja leikitteli genre-tietoisen lukijakunnan odotuksilla. Belgariadin suuruus oli siinä että lukijan odotettiin tietävän mitä on tekeillä ja tulossa mutta tarinat henkilöt eivät tienneet. Ongelmat tulivat vastaan Malloreonin kohdalla kun Eddings yritti uudelleen tätä samaa temppua, jota kuitenkaan ei oikeasti voi tehdä kuin kerran. Vähänkin kriittisempi lukija, joka nautti edellisestä sarjasta, alkaa jossain kohdassa miettiä miksi Eddings ei käytä ilmeistä lahjakkuuttaan jonkin kokonaan uuden luomiseen vanhojen kuvioiden läpijuoksun sijasta. Mutta miksi hän niin tekisi. Vanhat kuviot = kassakone kilisee, uudet kuviot = kaupallinen menestys epävarma. Ikävä sanoa mutta näin on ja Eddings on sentään kirjailija mitä epäröin sanoa esimerkiksi ilmeisen suositusta R.A. Salvatoresta, jonka hyveisiin ei esimerkiksi sellainen asia kuin omaperäisyys tunnu lainkaan kuuluvan.

Se mistä olen todella ollut huolissani on science fictionin kohtalo. Viimeisten viiden-kuuden vuoden aikana on tapatunut useimpien suomalaisten sf-sarjojen totaalinen alasajo. WSOY:n (SciFi-sarja & Fan-sarja), Kirjayhtymän, Ursan ja Kariston sarjat elävät enää muistoissa ja lippua pitävät korkealla enää Book Studion Galaxy-sarja ja Like. Loki-kirjojen sf-julkaisut ovat viime aikoina olleet harvassa ja Otava on sinänsä hienossa sarjassaan keskittynyt fantasiaan ja tieteisfantasiaan. Portti on julkaissut kirjan vuodessa, toistaiseksi kolme nimikettä, mutta nämä eivät hyvästä laadustaan huolimatta ole herättäneet suurtakaan huomiota pienehkön aktiiviharrastajapiirin ulkopuolella. Tarvitsemme lisää laadukasta science fictionia ja kustantajille ihmisiä, jotka todella ymmärtävät siitä jotakin (tai ainakin kuuntelevat ihmisiä, jotka ymmärtävät). Science fiction ei kai ole koskaan ollut mikään suuria voittoja tuottava sijoitus mutta ainakin minä luen sen kirjallisuutena paljon korkeampaan kategoriaan kuin fantasian (tai kauhun), jotka enemmän tai vähemmän vetoavat toiveajatteluun ja irrationaalisuuteen siinä missä laatu-sf vetoaa terveeseen järkeen ja loogiseen ajatteluun, mutta nehän ovatkin aina olleet aika harvinaista tavaraa... (X-Files ei ole science fictionia!)

Joo, siinä puhui skeptikko ja raa'an scifin ystävä mutta väitänhän sentään olevani "kaikkiruokainen", vaikka en kaalia syökään? Tosiasiassa rakastan myös fantasiaa, hyvää fantasiaa, Sormus-tarua (mutta kaikki lukemattomat Lost Talesit (kadonneet hännät?) ovat täysin tarpeettomia ja kirjallisesti kutakuinkin merkityksettömiä), T.H. Whitea, Mervyn Peakea, Robert E. Howardia, Lordi Dunsanya, Jack Vancea ja lukuisia muita, monet heistä kirjailijoita, jotka kirjoittivat fantasiaa ennen kuin sitä oli keksitty niputtaa jonkin genre-nimikkeen alle ja loivat ne kaunokirjalliset konventiot, jotka nyt enimmäkseen kuullostavat loppuunjauhetuilta kliseiltä. Fantasiassa on kirjailijan helpompi toistaa itseään kuin missään muussa genressä ja vielä menestyä sillä. On olemassa lukijakunta (todennäköisesti aika nuori), joka haluaa toistoa, haluaa kokea samat elämykset yhä uudelleen ja uudelleen ja haluaa välttää riskien ottamista kirjavalinnoissaan, haluaa toisin sanoen turvallisuutta, jotain mihin voi luottaa. Ja mikäpä siinä, kaikkea tätähän useimmat meistä haluavat, se vain ei johda mihinkään. Vain riskejä ottamalla on mahdollisuus löytää jotain uutta ja (kirjoittajille tiedoksi) luoda jotain uutta.

Huh! Sainpahan sanotuksi. Ja mitä merkittävää olen sitten itse lukenut viime aikoina kun asetan noin korkeat vaatimukset muille? Tosiasiassa en juuri mitään, enimmäkseen parin viime vuoden aikana ilmestyneitä tietokonelehtiä ja Linuxin ohjetiedostoja. Työmatkoilla olen lueskellut lisää Greg Eganin novelleja, Peter Englundin "romaania" Suuren sodan vuodet (1993) ja Douglas Couplandin romaanin Microserfs (1995). Niin, melkein unohdin mainita. Jos joku Tampereen suunnalla (ja miksei muuallakin) himoaa itselleen edellisessä päiväkirjamerkinnässä mainittua Gibbonia, niin täydellistä englanninkielistä laitosta (kahdeksan tuhtia osaa) löytyy hintaan 250 markkaa Antikvariaatti Aabiksesta Tampereella osoitteessa Laukontori 4 (puh. 03 - 214 7823). Niitä ei tiettävästi ole jäljellä enää kovin montaa settiä ja osia 5 - 8 on tiettävästi saatavilla vähemmän kuin osia 1 - 4, joten kannattanee toimia aika pian jos kiinnostusta on.

Se siitä.

12. syyskuuta 1999

Kirjoitan tätä tekstiä kaikkialla ympärillä riehuvan eläinkunnan saartamana. Nymfipapukaijamme Joonas ja Justiina parittelevat kolme kertaa päivässä mitä julkisimmilla tavoilla (papukaijojen parittelu nojatuolin selkänojalla pyrstöt katsojiin päin on aivan uskomattoman rivoa katseltavaa...) ja joka kerta kun siirryn olohuoneeseen rentoutumaan hyökkää kirjahyllystä kuuden viikon ikäinen rottamme Attila (Jumalan ruoska), joka, ollen hyperaktiivisessa kasvuiässä, haluaa osakseen aivan rajattomasti huomiota. Eikä tässä kaikki. Parvekkeellamme aterioi hälisevä parvi talitiaisia, jotka enemmin tai myöhemmin tuottavat meille häädön, oravat käyvät uhittelemaan joka kerran kun uskaltaudumme ovasta ulos ja saalistamamme marjat ja sienet tuottavat talouteemme kokonaisia hyönteisyhdyskuntia. Lisäksi tiedetään paikallisen city-karhun liikkuneen viime vuonna aivan muutaman sadan metrin etäisyydellä kotioveltamme.

Tämän olemassaolon taistelun keskellä tuotetaan Aikakonetta. Ja kumma kyllä tulosta syntyy ja jotain ehtii aina välillä lukeakin. Viime kesän pieniä iloja oli Diane Wynne Jonesin The Tough Guide to Fantasyland (1996), aivan välttämätön selviytymisopas matkalle fantasian maailmoihin. Muutama esimerkki:

What to do first
1. Find the MAP. It will be there.

Dark Lord. There is always one of these in the background of every Tour, attempting to ruin everything and take over the world. He will be so sinister that he will be seen by you only once or twice, probably near the end of the Tour.

Orcs are newer and better mutation of GOBLINS, even nastier and always in the service of the DARK LORD.

Quest. Many, possibly most, Tours are organized as a Quest. This is like a large-scale treasure hunt, with clues scattered all over the continent, a few false leads, MYSTICAL MASTERS as game-show hosts, and the DARK LORD and the TERRAIN to make the quest interestingly difficult.

Muutaman sanan ansaitsisi myös Terry Pratchettin ja Stephen Briggsin The Discworld Companion (1994, uudempia painoksia päivitetty) mutta teos oli käsillä jo ajat sitten palautettuna kirjastokappaleena joten en enää pysty siteeraamaan sieltä mitään erityisen herseää. Pidän kuitenkin selvänä, että Kiekkomaailmaan saapuva turisti tuskin selviää hengissä montaakaan päivää ilman tätä korvaamatonta opaskirjaa (joskin sopivan agressiivisista matkatavaroista voi olla jotain hyötyä). Mistähän muuten johtuu, että Karisto ei ole vieläkään onnistunut ottamaan julkaisuohjelmaansa kahta ensimmäistä Discworld-kirjaa, teoksia The Colour of Magic (1983) ja The Light Fantastic (1986), jotka mielestäni hakkaavat mennen tullen nykyisin suomennettavat yhdennettoista ja kahdennettoista osat (tai mitä ne nyt ovat)?

Science fictionin ja fantasian ohella on kesän mittaan tullut kahlattua läpi huomattava pino merikirjoja, joista tänään suosittelen Richard Houghin elämäkertaa Captain James Cook (1994) ja Alfred Lansingin suurta selviytymistarinaa Endurance: Shackleton's Incredible Voyage (1959). Mistä niitä saa, sitä en tiedä. Omat kappaleeni ovat antikvariaateista poimittuja nuhruisia pokkareita. Ensi kerralla kerron ehkä Frans G. Bengtsonin Orm Punainen -kirjoista tai George MacDonald Fraserin Flashmanista ja, jos saan sen luettua loppuun, aina silloin tällöin ohimennen mainitsemastani Greg Egan -kokoelmasta.

14. syyskuuta 1999

Sitä Orm Punaista oli luvassa. Puhutaan siis kaikkien aikojen parhaasta viikinkiromaanista ja parhaasta fantasiaromaanista ilman varsinaisia fantasiallisia elementtejä (jos sellainen asia ylipäätään on mahdollinen). Maineikkaan ruotsalaiskirjailija Frans G. Bengtssonin (1894-1954) luoma viikinkisankari Orm Punainen seikkailee kahdessa romaanissa, Orm Punainen (Röde Orm, 1941, suom. 1942, Otava) ja Orm Punainen kotona ja idän retkillä (Röde Orm hemma och i österled, 1945, suom. 1946, Otava). Edellinen on varsin hyvin tunnettu ja suomennoksestakin on otettu useita painoksia kun taas jälkimmäistä, josta on tietääkseni vain yksi suomenkielinen painos pidetään, syistä joihin palaan tuonnempana, harvinaisempana kuin se tosiasiassa onkaan.

Nämä teokset saattavat tuottaa pettymyksen vauhdikasta toimintaa, seksiä ja väkivaltaa etsiville nykylukijoille. Kerronta on verkkaista ja tarkoituksellisesti vanhahtavan sävyistä ja tavoittaa hienosti toisen ajan ja paikan tunnelman. Lukija tuntee kuuntelevansa aikalaiskertojaa, kirjailija pitää oman persoonallisen äänensä visusti kuulumattomissa ja mikä parasta, Emerik Olsonin suomennokset ovat erinomaisia, missään kohdassa ei tule sitä nykyisinkin aivan liian yleistä tunnetta, että käännöstähän tässä ollaan lukemassa. Suosittelen näitä teoksia aivan ilman varauksia kenelle tahansa mutta erityisesti hyvän fantasiakirjallisuuden ystäville ja uskoisin larppaajien saavan aivan erityisen paljon irti Orm Punaisten arkisesta ja samalla jollain oudolla tavalla maagisesta menneisyyden kuvauksesta. Mitään realistista historiankuvausta nämä teokset eivät tosiaan ole. Raadollisemmat yksityiskohdat on tarkasti lakaistu maton alle mutta kuka niistä aina jaksaisikaan lukea (Julman historiallisen realismin ystäville suosittelen Peter Englundin upeita ja armottomia teoksia).

Orm Punaisesta, kirjailijasta ja hänen muista teoksistaan löytyy kätevimmin lisätietoa Simo Kaupinmäen varsin hyvästä artikkelista Kynäilijöitä, sotilaita ja lohikäärmelaivoja, johon sisältyy myös jonkin verran bibliografiaa ja lähdetietoutta.

Ja mitä vielä tulee sen toisen osan oletettuun harvinaisuteen, niin valaisisin asiaa oikeanpuoleisella kuvalla. Vasemmanpuoleinen kirja on Orm Punaisen ensipainos, oikeanpuoleinen puolestaan Orm Punainen kotona ja idän retkillä, ja kuten huomaatte, lukee sen selässä ainoastaan "Orm Punainen". Niinpä se on helppo sivuuttaa antikvariaatin hyllyssä vain jonain Orm Punaisen uusintapainoksena sillä totuus paljastuu vasta teoksen nimilehdeltä. Myös teoksen kansipaperi mielenkiintoinen, sillä sen selässä on teoksen nimi korrektisti mutta kansipaperin liepeessä olevassa Otavan Nykyajan kertojia -sarjan (johon teos kuului) esittelyssä sanotaan seuraavaa:

5. Frans G. Bengtsson: ORM PUNAINEN. Jatkoa aikaisemmin suuren suosion saavuttaneeseen samannimiseen romaaniin loistavan viikinkipäällikön retkistä ja seikkailuista.

19. syyskuuta 1999

Aluksi jatkoa muutama päiväkirjamerkintä sitten aloitettuun elukkasarjaan. Parvekkeellamme on naapuruston mahdollista raivoa uhmaten ylläpidetty tarjoilua talitiaisille mutta se on viime aikoina alkanut kiinnostaa harvinaisempaakin linnustoa. Viimeisin vieraamme oli keskikokoinen tikka joka ei edes suuresti säikkynyt liikehdintäämme ikkunan takana. Sain kaikessa rauhassa kaivaa kameran esiin ja valokuvata hänet todisteeksi epäuskoisille. Julkistanen kuvan lähitulevaisuudessa henkilökohtaisten sivujeni spontaanin ornitologian osastolla kunhan saan kuvat teetetyksi. Attila (Jumalan ruoska ja bibliofiilin painajainen) puolestaan yöpyy nyttemmin Galaxyn kahteen voluumiin sidotun vuosikerran 1958 päällä sohvantakaisessa kirjahyllyssä ja hyökkää sieltä aamuisin vaatimaan rotan perinteistä lakiosaa aamiaisesta.

Päivän kirjallisuusvinkkinä tarjoilen ylläluvatut George MacDonald Fraserin (s. 1925) Flashman-kirjat niille, joita historia huvittaa. Sarjan ensimmäisen osan Flashmanin seikkailut (Flashman, 1969) julkaisi suomeksi Otava vuonna 1969 Aarme Valpolan melko kelvollisena suomennoksena mutta se ei tainnut myydä paljoa eikä ilmeisesti löytänyt todellista yleisöään koska muista osista ei täällä päin maailmaa ole sittemmin mitään kuultu. Olenkin melko varma siitä, että lukijakunta ei todella tuolloin käsittänyt mistä oikeastaan oli kyse, ainakin teoksen tuoreeltaan, lähes kolmekymmentä vuotta sitten, lukenut Leena Peltonen on kertonut olleensa hyvinkin kauhistettu ja närkästynyt. (Leenan tuore kommentti: Olin tuolloin 18-vuotias, tiukasti korkeakulttuurin kannalla, tulenpalava feministi, enkä edes vielä tiennyt todeksi sitä, minkä Peter S. Beaglen esikoisromaanin A Fine and Private Place Michael kitkerästi kiteyttää: Ei siinä kaikki, että hyvikset eivät voita, hyviksiä ei edes ole.) Eikä närkästys mikään ihme ollutkaan, siteeraan teoksen kansitekstiä, puhe on päähenkilöstä: "Hän osaa olla alhaisempi, petkuttaa salakavalammin, valehdella sujuvammin ja ennen kaikkea toimia vikkelämmin kuin kukaan muu. Hänen suunnaton röyhkeytensä ei koskaan jätä häntä pulaan, hän kääntää kiperimmätkin tilanteet edukseen ja selviää konnuuksistaan sädekehä entistä kirkkaampana."

Ei tainnut kuullostaa kovin mairittelevalta? Flashman on kaikkea yllämainittua ja vieläpä totaalinen pelkuri, tai ainakin hän kaiken aikaa väittää olevansa. Mutta sarjan edetessä hän tosiasiassa tekee enemmän sankaritekoja kuin moni historiaan jäänyt todellinen sankari ja osoittaa jopa satunnaista epäitsekkyyttä vaikka ei tosiasiassa haluakaan sitä itselleen myöntää. Hän jää myös henkiin toisin kuin useimmat ns. "todellisista sankareista" mistä tosiasiasta hän ei koskaan lakkaa lukijaa muistuttamasta (romaanit on kerrottu minä-muodossa, kirjailijan mukaan ne ovat osia vuonna 1965 löydetystä laajasta käsikirjoituksesta, Sir Harry Flashmanin (1822-1915) omakätisistä muistelmista).

Flashmanin hahmon kirjailija löysi Thomas Hughesin romaanista Tom Brown's Schooldays (1857, suom. Tom Brownin kouluvuodet) ja loi hänelle menestyksellisen uran sotilaana, kunigatar Victorian ja englannin pääministereiden luottohenkilönä, orjakauppiaana, huijarina, elostelijana, jolta yksikään nainen ei ole turvassa. Flashman on mukana kaikissa 1800-luvun suurissa sotilaallisissa katastrofeissa ja verilöylyissä, alkaen englantilaisten tuhoisasta vetäytymisestä Afganistanista vuonna 1842 aina boksarikapinaan (1900) asti. Hän on joukon kärjessä kun kevyt ratsuväki hyökkää kohden venäläisten tykistöä Balaklavassa vuonna 1854, tulee miltei teloitetuksi kapinallisena Sepoy-kapinassa, taistelee Yhdysvaltain sisällissodassa molemmilla puolilla (Abraham Lincoln: "When all other trusts fail, turn to Flashman") ja on todistamassa kenraali Custerin häviötä Little Big Hornin taistelussa. Flashman on nähnyt kaiken, kokenut kaiken ja tuntenut jok'ikisen. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluvat jo edellämainittujen ohella Lola Montez, Geronimo, Oscar Wilde, Robert E. Lee, Otto von Bismarck, Lilly Langtry, prinssi Edward (sittemmin Edward VII) ja Sherlock Holmes vain muutamia mainitakseni.

Flashman-kirjat ovat vaativaa luettavaa sillä ne edellyttävät lukijoiltaan huomattavasti laajempaa yleissivistystä ja historian tuntemusta kuin kuin näinä sivistymättömyyden ja tietämättömyyden kulta-aikoina on tapana. Osa niiden viehätyksessä piilee siinä tavassa, jolla asiantunteva lukija huomaa Flashmanin väistämättä suuntaavan kohden uutta katastrofia siinä vaiheessa kun hänellä itsellään ei ole siitä vielä aavistustakaan. Toisaalta tarinat kantavat kyllä lukijaa ihan seikkailuina sinänsä mutta taustojen tunteminen tekee niistä nautittavampia ja opettaa arvostamaan Fraserin aivan uskomattoman totaalista perehtymistä lähdeaineistoonsa (apuna ovat romaanien hyvin runsaat ja oppineet alanootit). Flashmanit ovat myös vähitellen nousseet varsin huomattavaan kulttimaineeseen, josta osoituksena mm. useat kymmenet hänelle omistetut www-sivut (linkki jutun lopussa). Teosten tärkein ominaisuus ja kulttimaineen perimmäinen salaisuus on epäilemättä (paitsi että ne ovat tavattoman hauskoja) siinä kokonaisuudessa, jonka ne muodostavat, siinä tavassa, jolla ne rakentavat imaginääristä mutta täysin vakuuttavaa mikrohistoriaa todellisen historian sisälle. Flashmanin ura on niin tarkoin dokumentoitu ja sidottu olemassaoleviin lähteisiin, että siitä on tulossa todellista historiaa.

Ja laitetaanpa tähän väliin listaus kaikista Flashman-kirjoista, alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä:

1. Flashman (1969)
2. Royal Flash (1970)
3. Flash for Freedom! (1971)
4. Flashman at the Charge (1973)
5. Flashman in the Great Game (1975)
6. Flashman's Lady (1977)
7. Flashman and the Redskins (1982)
8. Flashman and the Dragon (1985)
9. Flashman and the Mountain of Light (1990)
10. Flashman and the Angel of the Lord (1994)

Lisäksi on olemassa tarina Flashman and the Tiger, joka ilmestyi jatkosarjana Daily Express -lehdessä jo vuonna 1975 ja jota on lupailtu kirjajulkaisuksi jo jonkun aikaa (kustantajan ilmoittama julkaisupäivä on tällä tietämällä 18. lokakuuta eli tasan kuukauden kuluttua) sekä romaani Mr. American (1980), jossa Flashman esiintyy sivuhenkilönä.

Romaani Royal Flash on filmattu vuonna 1975. Filmin ohjasi Richard Lester, pääosaa esitti Malcolm McDowell ja käsikirjoitus oli Fraserin omasta kynästä (hän on laatinut käsikirjoitukset myös Lesterin Kolmeen muskettisoturiin ja sen jatko-osaan ja mm. Bond-elokuvaan Octopussy). Royal Flash on nähty muutaman kerran televisiossakin joskaan sen suomalaista nimeä en juuri nyt muista. Huhupuheiden mukaan on myös tekeillä tv-sarja, jonka pääosaa tulisi esittämään Colin Frith.

Flashman-kirjoja ei ole välttämätöntä lukea ilmestymisjärjestyksessä joskin suositeltavaa se kyllä on. On ainakin hyvä aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, joka esittelle henkilön ja rakentaa pohjan kaikelle sille mitä myöhemmin on tuleva. Kirjat eivät sinänsä seuraa Flashmanin uraa kronologisessa järjestyksessä vaan hyppelehtivät edestakaisin pitkin 1800-lukua. Oma suosikkini tällä hetkellä on Krimin sotaan sijoittuva Flashman at the Charge mutta mieltymykseni vaihtelevat päivittäin.

Ja sitten tiivistelmä Flashmanin merkittävästä urasta, tämän väitetään olevaan jostain teoksen Who is Who ikiaikaisesta painoksesta (löytyy tosiasiassa useimpien Flashman-kirjojen alkulehdiltä):

FLASHMAN, Harry Paget. Brigadier-General, VC, KCB, KCIE; Chevalier, Legion d'Honneur; US Medal of Honor; San Serafino Order of Purity and Truth, 4th Class. b. 1822, s. H. Flashman, Esq., Ashby, and Hon. Alicia Paget; Educ. Rugby School. m. Elspeth Rennie Morrison, d. Lord Paisley; one s., one d. Served Afghanistan, 1841-42 (medals, thanks of Parliament); Crimea (staff); Indian mutiny (Lucknow, etc., VC); China, Taiping Rebellion. Served US Army (major, Union forces, 1862); colonel (staff) Army of the Confederacy, 1863. Travelled extensively in military and civilian capacities; ADC Emperor Maximilian of Mexico; milit. adviser, HM Queen Ranavalona of Madagascar; chief of staff to Rajah of Sarawak; dep. marshal, US; Chmn, Flashman and Bottomley, Ltd; dir. British Opium Trading Co.; governor, Rugby School; hon. pres. Mission for Reclamation of Reduced Females. Publications: Dawns and Departures of a Soldier's Life; Twixt Cossack and Cannon; The Case Against Army Reform. Clubs: White's, United Service, Blackjack (Batavia). Recreations: Oriental studies, angling. Address: Gandamack Lodge, Ashby, Leics.

Hyvin yksityiskohtainen ja perusteellinen selvitys Flashmanin vaiheista on löydettävissä The Royal Flashman Society of Upper Canadan sivuilta, jotka muutoinkin perustellisine linkkilistoineen muodostavat parhaan mahdollisen lähtökohdan jatkotutkimuksille. Yhdistyksellä on suuri määrä alaosastoja ja tänne Suomeenkin voisi sellaisen perustaa jos kiinnostuneita löytyisi (ottakaa yhteyttä, juhani@aikakone.org).

Ja nyt ei puutu muuta kuin toivomus täkäläisille tv-ohjelmiston tarjoajille hankkia Flashman-sarja sitten kun se joskus valmistuu ja Otavalle toivomus ottaa uusi painos Flashmanin seikkailuista ja jatkaa sarjaa vähintään yhtä hyvillä tai paremmilla suomennoksilla ja käännättää pahimmatkin "poliittiset epäkorrektiudet" niin kuin ne ovat!

21. syyskuuta 1999

Kirjoitettuani edellisen poikkesin Bokuksessa katsomassa mitä Fraserin teoksia näinä aikoina on saatavilla ja tarjolla osoittautui olevan hänen lähes koko bibliografiansa. Laitoin tilauksen vetämään ainoasta vielä lukemattomasta Flashmanista, romaanista Flashman's Lady ja teoksista Mr. American ja Black Ajax (1997), joista jälkimmäisessä esiintyy Flashmanin isä. Näistä tulette vielä kuulemaan.

Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n lehden Kosmoskynän numero 1/99 saapui vihdoin, joskaan en tiedä koska se tosiasiassa on ilmestynyt (ilmeisesti aika kauan sitten päätellen siitä että esim. Legolasin päätoimittajuus oli tuolloin vielä haussa vaan eipä ole enää...). En ole ollut jäsen muutamaan vuoteen, joten ehkäpä sen lähettämisestä tänne päin on päätetty hieman jälkijättöisesti. Lehden vastaanottajiksi on sivunmennen sanoen merkitty L & J Hinkkanen, J. Hinkkanen osoitteessamme asuu, ei kuitenkaan ketään "L Hinkkasta", Leena Peltonen kylläkin, samoin kuin kaksi papukaijaa (Joonas & Justiina) ja rotta Attila (Jumalan ruoska, bibliofiilin painajainen & kirppusirkuksen tirehtööri).

Mutta siis Kosmoskynästä piti puhumani. Tämä Pekka Sirkiän toimittama uusi numero on paksumpi kuin kaksi edellistä yhteensä mikä on hyvä merkki. Ison osan sisällöstä vie vuoden Atrorox-ehdokkaiden arvostelu mikä näin toista kuukautta tulosten julkistamisen jälkeen on ihan mielenkiintoista luettavaa (täytyisi varmaan joskus lukea ne novellitkin). Useimmat lehden vakio-osastoista näyttävät olevan hengissä mutta vain nipin napin ja lehdessä joku vuosi sitten aloitetun imaginäärisen planeetan kehittelyä jatketaan, nyt Vesa Lehtisen johdolla. Kosmoskynä 1/99 on varsin tyydyttävä numero mutta kyllä tässä vielä parantamisen varaa on. Nyt minulta tietysti odotetaan konkreettisia parannusehdotuksia mutta en minä nyt enää sellaisia jaksa miettiä, miettikööt itse. Minä vain luen ja kirjoitan mitä mieleen juolahtaa.

Nämä kosmoskynäilijät kertovat myös lehden www-arkiston "uudistuvan ja täydentyvän aina vaan". Kävin juuri katsastamassa sen ja se näyttää yhä täsmälleen samanlaiselta kuin viime joulukuussa. Linkit henkilökohtaisilla sivuillani oleviin artikkeleihin ovat ajat sitten vanhentuneet, asia josta olen sivun ylläpitäjille tiedottanut mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Herätkää! Tai ainakin lakatkaa kehuskelemasta olemattomilla päivityksillä.

Aivan viime aikoina Tieteiskirjoittajien suunnalla on sentään jotain ollut tekeillä. Kosmoskynän toimitussihteeriksi on nimetty tämän vuoden Atorox-voittaja Pasi Jääskeläinen, jonka tiedotteen lehden tulevaisuudensuunnitelmista mekin jo olemme julkaisseet (tiedotteessa myös Kosmarin tilaustiedot, Tieteiskirjoittajien osoitetta siinä ei kerrota mutta se on Suomen Tieteiskirjoittajat ry, Tarkk'ampujankatu 4 B 44, 00140 Helsinki, pekka.sirkia@nic.fi). Tänä vuonna pitäisi ilmestyä vielä yksi numero ja ensi vuonna kolme ja uudistuksia on luvassa ensi numerosta alkaen. Odotamme mielenkiinnolla.

Ja lopuksi, edelliseen liittyen, saatan esitellä tällä palstalla jatkossakin vielä paperilla ilmestyvien sf-lehtien uusia numeroita, sitä kun on useaan otteeseen toivottu. Palaan astiaan lähipäivinä.

25. syyskuuta 1999

Pari viikkoa sitten lupailin laittaa henkilökohtaisille sivuilleni lisää eläimellistä asiaa. Nyt olen sen tehnyt. Käykää tutustumassa tiedostoon Spontaania ornitologiaa. Edelliskertaisessa Kosmoskynä-jutussa ollut linkki Kosmoskynä-arkistoon ei toiminut (noloa). Nyt toimii. Orm Punaisen -esittely tuotti hauskan palautteen Antti Oikariselta. Sen voitte lukea palstalta Lukijoiden äänet. Toivottavasti muutkin tekevät edes joskus uusia löytöjä omista kirjahyllyistään:

Se huoltotöistä. Seuraavassa valokuvassa näette Bibliofiilin Painajaisen, kirjastorotta Attilan menossa töihin.

Katselimme tässä juuri Xenan ja totean, että tosikoiden on parasta kiertää se kaukaa. Tämänkertainen jakso, jossa sankarimme kohtasivat Julius Caesarin (taas) ja Boadicean (joka näytti Margaret Thatcherin nuoremmalta inkarnaatiolta) tuotti miltei apopleksia-kohtauksen jopa minulle, joka sentään olen luullut kestäväni melkein mitä vain. Odotin joka hetki kuningas Arthurin astumista näyttämölle mutta jostain syystä sitä ei (vielä?) tapahtunut. Ja jutun viimeinen kuva oli kyllä lopullinen naula arkkuun. Aikakone suosittelee Xenaa täysin kritiikittömästi!

Mitä tv-scifin katseluun noin yleensä tulee, niin en harrasta sitä juuri lainkaan. Next Generationin ensimmäisiä kausia seurasin vielä suhteellisen tiiviisti mutta sen jälkeen ainoat säännöllisesti katsotut ovat olleet Xena ja Herkules juuri siksi että ne on tehty täysin kieli poskessa. Niiden tekijät tuntevat historian ja mytologian läpikotaisin ja käyttävät kaiken tietonsa väärin, kertakaikkiaan ihanalla tavalla. Tosikko voisi vedota siihen, että asiantuntematon katsoja saa totaalisen virheellisen kuvan muinaishistoriasta ja mytologiasta. Mitä sitten! Keskimääräinen katsoja ei voisi välittää vähempää. Hän haluaa tulla huvitetuksi ja tulee. Ja mikä parasta, myös älyköt tulevat huvitetuiksi, sikäli kuin siis eivät ole tosikkoja. Näiden juttujen tekijät nauravat koko matkan pankkiin ja minä nauran ihan muuten vaan.

Muu tv-scifi ja -fantasia sen sijaan... No minä muistan ne ajat, jolloin jokainen tv:ssä nähty scifin murunen, kuinka kurja tahansa, oli TAPAUS, jota odotettiin hartaasti ja seurattiin hievahtamatta. Nyt scifi on osa tv-viihteen valtavirtaa ja on samalla menettänyt ison osan viehätyksestään. Ne vanhan ainoan ja oikean Star Trekin pahvikulissit olivat paremmat kuin mitä milloinkaan myöhemmin on nähty ja sen tarinat olivat pääsääntöisesti hyviä ja käsittelivät toisinaan jopa oikeita ongelmia. Viime aikoina en ole jaksanut katsoa juuri mitään sf/fantasia-sarjan jaksoa (edellämainitut poikkeukset poislukien) ensimmäistä kymmentä minuuttia pitemmälle. Miksi vaivautua. Kirjoissa kaikki tehdään joka tapauksessa paremmin.

Siinä taas kaikki tällä kertaa. Taidan mennä lukemaan jonkin hyvän kirjan.

Takaisin Kaikkiruokaisen hakemistoon

Takaisin sivun alkuun