Octavia Butler puhuu
Tapani Ronni
 Octavia Butler (s. 1947) on saavuttanut kantaaottavilla teoksillaan huomiota myös laajemmissa kirjallisissa piireissä. Pitkänovelli "Bloodchild" (1984) (suom "Verenlapsi", Portti 4/1985) voitti Hugon ja Nebulan, novelli "Speech Sounds" voitti Hugon 1984, ja romaani Parable of the Sower (1993) toi hänelle merkittävän apurahan MacArthur-säätiöltä 1995.
Suomessa Butler tunnetaan Xenogenesis-sarjastaan (Aamunkoitto, Puolipäivän riitit & Imago). Onnistuin löytämään kirjailijan puhelinnumeron Science Fiction Writers of America -yhdistyksen jäsenluettelosta. Butler on erakkoluonne eikä halunnut tavata minua henkilökohtaisesti. Puhelinhaastattelu tuli halvaksi: Butler asuu Pasadenassa Los Angelesin liepeillä (Ja Ronni LA:ssa, toim. huom.).
Haastattelun kysymykset laativat Tapani Ronni ja Eeva-Liisa Tenhunen, haastattelijana toimi Tapani Ronni (TR).
TR: Octavia Butler, te olette tunnettu naistieteiskirjailija ja yksi harvoista mustista tieteiskirjoittajista. Miksi alalla on niin vähän afroamerikkalaisia?
OB: Me olemme vasta nyt tulossa muotiin. Monet afroamerikkalaiset kirjoittajat eivät ole nähneet tieteiskirjallisuutta realistisena uramahdollisuutena. Meitä tulee alalle yhä enemmän, kunhan ihmiset tajuavat kuinka laajat mahdollisuudet tieteiskirjallisuus voi tarjota.
TR: Mainstream-kirjallisuuden puolella on kansainvälisesti kuuluisia kirjailijoita kuten Toni Morrison ja Alice Walker. Heidän teksteissään on joitakin fantastisia elementtejä. Pidetäänkö mielestänne tieteiskirjallisuutta edelleen jotenkin alempiarvoisena kirjallisuuden lajina?
OB: Monet pitävät sciemce fictionia sopivana vain lapsille tai teini-ikäisille. Toisaalta sitä käytetään yliopistoissa enemmän kuin aikaisemmin. Se alkaa saavuttaa laajempaa hyvaksyntää, mutta sitä ei vielä ole hyväksytty täysin.
TR: Mitä mieltä olette kanadalaisen mustan naiskirjailijan Nalo Hopkinsonin esikoisromaanista Brown Girl in the Ring?
OB: Se on hyvin kirjoitettu esikoisromaani. Hopkinson on lupaava kirjoittaja jonka juuret ovat Karibialla.
TR: Samuel R. Delany ja Stephen Barnes ovat tunnettuja mustia tieteiskirjoittajia. Onko teillä keskinäistä yhteydenpitoa?
OB: Tunnen heidät molemmat, me olemme ystäviä.
TR: Tuoko afroamerikkalainen tausta mielestänne enemmän mahdollisuuksia sosiaalisten kysymysten käsittelyyn tieteiskirjallisuudessa?
OB: Kun meitä kolmea lukee, huomaa heti että me olemme hyvin erilaisia kirjoittajia. Kirjoittaminen on hyvin yksilöllinen keino ilmaista itseään. Jos kirjailija on musta, tämä seikka ei mielestäni anna hänelle automaattisesti kykyä käyttää uusia näkökulmia ja ajatusmalleja. Jotkut tekevät niin ja toiset koettavat sopeutua niihin lokeroihin joita löytävät.
TR: Televisiossa ja Hollywood-elokuvissa on nykyisin mustia päähenkilöitä. Stephen Barnes on kritisoinut sitä että nämä kuitenkin toimivat valkoihoisen sankarin parina tai konnan roolissa. Jos he ovat sankarin roolissa, heille sattuu kuitenkin helposti jotain ikävää. Ovatko namä kuvat mielestänne huonoja roolimalleja nuorille ihmisille? Poikkeuksia toki on, kuten Deep Space Ninen komentaja Ben Sisko.
OB: Mistään tasa-arvosta ei tosiaankaan voi puhua, harmi kyllä. Mielestäni raja-aitojen kaatajaksi sopii parhaiten mustien kirjoittajien uusi sukupolvi joka on nousemassa esiin.
TR: Onko teillä antaa joitakin nimiä?
OB: Ei, tarkoitin kirjoittajia joita emme vielä edes tunne.
TR: Oletteko toiminut kouluttajana nuorille kirjoittajille?
OB: Olen vetänyt satunnaisesti kirjoittajakursseja ja toiminut luennoitsijana, mutta olen ensi sijassa kirjailija. Olen varsin syrjäänvetäytyvä ihminen ja olen paljon parempi kirjoittaja kuin opettaja.
TR: Minkälaisia neuvoja antaisitte nuorille kunnianhimoisille kirjoittajille?
OB: Olen kirjoittanut aiheesta lyhyen esseen nimeltä "Furor Scribendi". Essee löytyy kokoelmastani Bloodchild and Other Stories (1995). Neuvot ovat samoja joita kuka tahansa antaisi nuorille kirjoittajille. Ensiksikin pitää lukea paljon ja laajalti. Pitää myos tutustua kirjoittamisen rutiiniin. On tarkeää kirjoittaa joka päivä, odottamatta mitään inspiraatiota, luoda kirjoittamisen rutiini. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja kurssit ovat hyödyllisiä. On tarkeää tarjota sinnikkäästi tuotantoaan myös julkaistavaksi - hylkäämistä ei pidä suotta pelätä. Hylkäyskirjeet kuuluvat väistamättä kirjailijan oppivuosiin. Pidän myös sf-coneja merkittävänä mahdollisuutena tavata muita saman alan ammattikirjailijoita, toimittajia ja kustantajia.
TR: Olin kuuntelemassa Ray Bradburyn luentoa viime keväänä. Hänellä oli omat näkemyksensä kirjoittamisesta. Hän sanoi muun muassa, että kirjoittamaan oppii jos on lahjoja, mutta lahjatonta kirjoittajaa ei auta mikään koulutus.
OB: En ole tuosta samaa mieltä! "Lahjakkuus" on yksi niistä paljon käytetyistä sanoista joiden merkitys on epäselvä. Jos sinulla on jokin ihmeellinen luonnollinen kyky kirjoittaa, onnea vain ja käytä sitä. Minulla itselläni oli vain todellinen halu kertoa tarinoita. Ja tämä merkitsi sitä että olin valmis uhraamaan paljon aikaa ja työtä tullakseni paremmaksi kertojaksi. Monilla ammattikirjailijoilla ei ole varsinaisia lahjoja. Jos et usko tätä, lue joitakin kirjoja bestseller-listalta. Usein sieltä paistaa lahjattomuus selvästi vastaan. [Naurua] Mielestäni suurin lahja, jota kannattaa vaalia, on sitkeys.
 TR: Romaanissa Parable of the Sower tutkitte yhteiskunnan romahtamista...
OB: Yhteiskunnan hajoaminen ei ollut täydellinen, se ontuu eteenpäin. Kuten esimerkiksi Venäjällä on tapahtunut.
TR: Oliko Los Angelesin mellakoilla mitaän tekemistä romaanin kanssa?
OB: Kirjoitin romaanin ennen kuin mellakat alkoivat. Mellakat häiritsivät minua - ilmeisen syyn lisäksi - koska en tiennyt miten ne vaikuttaisivat romaanin vastaanottoon. En halunnut ihmisten kuvittelevan että halusin tehdä rahaa yleisellä kärsimyksellä.
TR: Mistä saatte ideanne novelleihin ja romaaneihin?
OB: Luen paljon, kuuntelen, katselen ihmisiä. Seuraan tarkkaan uutisia ja kiinnitän yleisesti huomiota ymparoivään maailmaan. Seuraan populaaria tiedekirjallisuutta. Koetan pysyä kaukana varsinaisesta roskasta, luen esimerkiksi sellaisia lehtiä kuin Science News, Discovery ja Scientific American. En pelkästään saadakseni materiaalia kirjoittamiseen, luen näitä lehtia huvikseni.
TR: Olemme panneet merkille tietyn teeman, erityisesti Patternmaster-sarjassa, Xenogenesis-sarjassa ja myos tässä Parable of the Sower -romaanissa. Se on evoluutio ja ihmisyyden muuttuminen, ja kuinka ihmisyyden voi säilyttää erilaisissa ympäristöissä. Teidän mielestänne maailma olisi varmaan parempi paikka jos ihmiset oppisivat hyväksymään erilaiset taustat ja ihmiset?
OB: Toki, mutta en pidä tätä kovin todennaköisenä. Ihmiset ovat taitavia huomaamaan eroavaisuuksia ja yleinen käsitys on että meikäläiset ovat täydellisiä ja meistä eroavat ihmiset ovat sinänsä alempiarvoisia.
 TR: Oankali-muukalaiset Xenogenesis-sarjassa olivat mielestäni kiehtovia, koska heidan motivaationsa olivat usein vieraita ja vaikeita kasittää. Kuinka loitte oankalit?
OB: Siinä oli työtä. Luulen kyllä että jos joskus kohtaamme oikeita vieraita elämänmuotoja ne ovat vielä paljon vieraampia. Oankalit näkivät vaivaa muuttaakseen itsensä humanoidimuotoon, jotta ihmiset pystyisivät ymmärtämään heidät yksilöllisinä henkilöinä. Heidät tekee erilaisiksi heidän tarkoitusperänsä. Kirjoittaessani Xenogenesis-sarjaa selasin sanakirjoja - minulla on laaja kokoelma sanakirjoja - ja vasta Oxford English Dictionary sisälsi sanan xenofilia! Xenomania ja xenofobia kylla loytyi. Oankalit ovat ksenofiileja, halu oppia tuntemaan vieraita elämänmuotoja on heille koko elämän perusta.
TR: Taman sanan puuttuminen hakuteoksista kertoo paljon meistä...
OB: Nimenomaan! Loytyyko xenofilia suomenkielisistä sanakirjoista?
TR: En usko...
OB: Ahaa!
TR: Ihmisten etiikkaa ei tietenkään voi soveltaa muukalaislajiin, mutta minä koin oankalit häiritsevinä. Ikaan kuin heinäsirkkaparvi olisi laskeutunut Maan päälle tuhoten kaiken lähtiessään... Toki ihmiset aloittivat käymällä ensin ydinsodan. Eläimiä kävi kyllä sääliksi.
OB: Iso osa eläinkunnasta säästyi oankalien aluksissa. Ja osa alkuperäistä ihmiskuntaa muutti Marsiin.
TR: 1979 kirjoititte orjuutta käsittelevän romaanin Kindred. Onko teillä omaa sukuhistoriaa mukana tässä teoksessa?
OB: Ei varsinaisesti. Oma perheeni on Louisianasta. Halusin aikamatkalaisen romaanissa kokevan että hänellä on mahdollisuus selvitä pakoon Pennsylvanian puolelle ja se on paljon helpompaa Marylandista kuin Lousianasta. Tein romaania varten paljon tutkimustyötä ja luin paljon orjien kertomuksia omasta elämästään. Opin kirjoittaessani, että romaanin henkilöiden ja 1800-luvun loppupuolella syntyneen oman isoäitini elämän välillä oli paljonkin yhtäläisyyksiä. Lousianassa elämäntapa ei ollut muuttunut kovinkaan paljon reilun sadan vuoden aikana. Haastattelemalla omaa äitiäni sain paljon sellaisia aineksia romaaniin jotka tekivät siitä realistisemman.
 TR: 1978 kirjoititte romaanin Survivor jonka painos on loppu. Haluaisitteko nähdä uuden painoksen joskus?
OB: Suoraan sanoen en. Se kirja ei ollut kovin hyvä. Kunpa se katoaisi jonnekin.
TR: Siitä on tullut keräilyharvinaisuus!
OB: [Naurua]
TR: Nebula-voittajanovelli "Bloodchild" (suom. "Verenlapsi", Portti 4/1985) oli mielenkiintoinen esimerkki ihmisten ja muukalaisten uudenlaisesta keskinaisestä riippuvuussuhteesta. Joukko ihmisiä saa turvapaikan muukalaisten planeetalla ja vaihtokauppana antavat näiden käyttää heitä eräänlaisina hautomoina...
OB: Se ei ole pelkkä vaihtokauppa. He tekevät sen rakkaudesta.
TR: Haluaisitteko sanoa vielä jotain Aikakoneen lukijoille?
OB: Haluaisin vielä muistuttaa etta Parable of the Talents on tullut painosta (Seven Stories Press, 1998). Se on jatko-osa Parable of the Sowerille. Parable of the Sower tutki sitä mitkä syyt johtavat ympäristön vaurioitumiseen, ja jatko-osa tarjoaa joitakin ratkaisumalleja. Ei mitään maagisia temppuja mutta ihmisten ratkaisumalleja jotka toimivat heidan kohdallaan.
TR: Te olette täyspäiväinen kirjoittaja?
OB: Kyllä. Aluksi kirjoittaminen oli taloudellisesti todella hankalaa, mutta viime aikoina siinä suhteessa on mennyt yhä paremmin. Kirjat myyvät paremmin ja erityisesti MacArthur -apuraha auttoi paljon. (MacArthur-säätiön apuraha on suuruudeltaan 295 000 dollaria.)
TR: Mitä ideoita aiotte käsitellä tulevaisuudessa?
OB: Nyt olen tekemässä muistelmia. Alan olla riittävän vanha ja nähnyt ja tehnyt riittävästi muistelmia varten. Olen suunnitellut kahta uutta romaania jotka liittyvät Parable-sarjaan ja erityisesti sen Earthseed-uskontoon. Niissä ei ole samoja henkilöhahmoja; ne sijoittuvat myöhempään aikaan.
TR: Kiitoksia haastattelusta, Octavia Butler.
Eeva-Liisa Tenhusen artikkeli Octavia Butlerista
Octavia Butler -linkkejä
Octavia Butlerin bibliografia
Takaisin sivun alkuun
|
