|
Octavia Butler - erilaisuuden vahva tulkki
Eeva-Liisa Tenhunen
Kun olin kymmenen vuoden vanha, äitini sanoi minulle eräänä päivänä: "Luulen niin, että jokainen ihminen omaa jokin kyvyn, jossa hän on parempi kuin kukaan muu. Ja se on ihmisestä itsestään kiinni, haluaako hän löytää tuon paremman kykynsä"
Me istuimme keittiössä lieden ääressä. Hän piippasi minun tukkaani, kun minä taas istuin kumartuneena ja kirjoitin jonkun poisheittämään muistikirjaan. Olin päättänyt kirjoittaa muistiin muutamat niistä tarinoista, joita olin kertonut itselleni vuosien aikana. Koska minulla ei ollut uusia satuja, joita voisi lukea, opettelin itse tekemään tarinoita päässäni. Ja nyt opettelisin kirjoittamaan sepitteeni muistiin.
Tästä se alkoi, Octavian kirjailijan ura. Tai miltei tästä. Ensimmäinen sysäys oli se, että äiti luki hänelle iltasatuja ja sitten työnsi kirjan kuusivuotiaan tyttärensä käteen ja sanoi, että nyt on sinun vuorosi lukea.
Rouva Butler oli siivooja, joka itse ei ollut saanut käydä koulua kolmea vuotta enempää. Hän uskoi, että koulutuksessa oli se valtatie, joka soisi mustalle väestölle arvostetumman aseman amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Hän halusi antaa Octavialle sen. mistä itse oli jäänyt paitsi. Hänellä oli tapana kantaa kotiin niitä kirjoja, joita hänen työnantajansa olivat heittäneet roskakoreihin. Useat olivat kannettomia, osittain revittyjä ja täyteen riipustettuja. Sillä ei ollut mitään väliä. Ne olivat kirjoja. Ja joskus tytär varmasti voisi hyödyntää niitä.
Ensimmäiset uudet kirjansa Octavia hankki juuri kymmenen vuoden ikäisenä. Hänellä oli viisi dollaria, enimmäkseen kolikoina. Hyvin suuri summa rahaa. Ujona hän hiipi kirjakauppaan ja kysyi varovasti, josko lapsilla oli lupa tulla sisään. Tämä tarkoitti, oliko mustalla lapsella oikeus astua niin mahtavaan kauppaan. Äiti, joka itse oli kasvanut Lousianassa, oli teroittanut mieleen, että rotuerottelua saattoi esiintyä myös Kaliforniassa.
Kun ystävällinen myyjätär antoi luvan, Octavia hankki kaksi kirjaa, toinen käsitteli hevosrotuja ja toinen kertoi tähdistä ja planeetoista.
Positiivinen pakkomielle
Pienen tytön mielessä paloi halu saada tarinansa julkisuuteen. Hän tiesi, että ne olisi kirjoitettava siitä roskakoriin heitetystä muistikirjasta valkoiselle paperille kirjoituskoneella. Ja hän pyysi äitiään hankkimaan sellaisen vempeleen. Rouva Butler osti hänelle käytetyn Remingtonin. Perheen sukulaiset pitivät tekoa mielipuolisena. He sanoivat, että rouva Butler hemmottelee tyttärensä pilalle. Kun tytön oikku menee ohitse, jää mokoma kapine pölyttymään ja siihen uhratut rahat ovat menneet kankkulan kaivoon. Ja sitä paitsi mustat eivät ole kirjailijoita, eivätkä voi sellaisiksi tulla.
Octavialla ei ollut aavistustakaan siitä, miten tarinan voisi julkaista. Hän kahlasi kirjastossa lävitse monia teoksia, eikä löytänyt vastausta. Avuksi tuli sattuma. Roskakoriin heitetty lehti Writer.
Rouva Butler maksoi huijariagentille 61 dollaria, summan joka oli enemmän kuin yhden kuukauden vuokra, siitä hyvästä, että tämä lukisi hänen tyttärensä kirjoittamat tarinat. Kun rahat hävisivät agentin myötä, rouva Butler lohdutti itseään ja tytärtään sillä, että tässä nyt taas nähdään se totuus, että tietämättömyys tulee kalliiksi.
Octavia Butler antoi uskottujen ystäviensä lukea tekstejään ja he pitivät niistä. Sitä vastoin koulussa hän ei saanut opettajiltaan vastakaikua. Heidän mielestään tytön tarinat olivat kummallisia ja he ihmettelivät, eikö hän pysty kirjoittamaan mitään normaalia. Opettajien nurjasta suhtautumisesta huolimatta Butler voitti koulujen välisen kirjoituskilpailun 18 vuoden ikäisenä.
College'in jälkeen Octavia Butler meni ensin toimisto-, sitten tehdas- ja varastotyöhön. Hän nousi aamuyöstä kello kahden tai kolmen aikaan kirjoittamaan ennen ansioon menoa. Hän vihasi työtään. Hän pelkäsi näissä lyhytaikaisissa pätkähommissa useita työtovereitaan, jotka selvästi kärsivät moninaisista mielenterveyshäiriöistä tai alkoholin sekä huumeiden väärinkäytöstä. Tuleva kirjailija poti syvää itseluottamuksen puutetta. Hän piti itseään rumana, kömpelönä, jopa tyhmänä. Oli lähellä, ettei hän langennut siihen kirjoittamattomaan amerikkalaiseen hokemaan, että musta ihminen, etenkin musta nainen, ei voinut käsittää luovia taiteita. Hän ei ollut siihen kyllin älykäs. Ja vielä hän oli valinnut ajatustensa ilmaisemiseksi kirjallisuuden genren, jota ammatikseen kirjoittivat valkoiset miehet.
Halu ja pakkomielle ajoivat kuitenkin eteenpäin. Vuonna 1970 hän otti osaa Clarionin science fiction -työpajaan. Tällä hän sai myytyä kaksi tarinaansa. Ensimmäinen julkaistu tarina oli novelli "Crossover" vuonna 1971. Ja kirjailijan ura oli alkanut
Mistä tarinat ovat syntyneet
"Crossover" syntyi juuri siitä ahdistuksesta, jota Octavia Butler tunsi pätkätöissä tehtaissa ja varastoissa. Se oli ikäänkuin kuvitelma siitä, mitä hänelle olisi voinut tapahtua, jos hän olisi hyväksynyt valkoisen Amerikan kirjoittamattoman väittämän mustan väestön huonoudesta, alistunut siihen todellisuuteen, johon useimmat afroamerikkalaiset vastoin omaa haluaan liukuvat. Pelosta pääsee yli, kun sen kirjoittaa tarinaksi.
Butlerin useimpien tarinoiden takana on fobia, tuska ja ahdistus, jotka voi voittaa vain sitkeällä halulla olla olemassa. Hänen novellinsa "Bloodchild" (1984, suom. "Verenlapsi", Portti 4/1985) syntyi pelosta ihon sisään kaivautuvista ötököistä. Butler oli aikeissa matkustaa Amazonille keräämään aineistoa suunnitteilla olevaan Xenogenesis-sarjaansa. Hän näki kauhuelokuvan kaltaisia unia siellä asustavasta suolisaivartajakärpäsestä, joka muni muiden hyönteisten pistosten jättämiin haavoihin Kuvitelma siitä, miten toukat ryömivät hänen ihonsa alla teki elämän sietämättömäksi. Ja sen yli pääsi vain kirjoittamalla tarinan, rakkaustarinan miehestä, joka vapaaehtoisesti alistuu raskauteen ja synnytykseen.
There was trouble aboard the Washington Boulevard bus - näin alkaa Butlerin Hugo-palkinnon voittanut novelli "Speech Sounds" (1983). Se on erinomainen tarina ihmisten välisen kommunikaation puutteesta. Alkusysäyksen tarinalle antoi groteski ja pelottava kokemus täpötäydessä bussissa, jossa eräs mies sai päähänsä, että toinen matkustaja katseli hänen tyttöystäväänsä väärällä tavalla. Hän löi nyrkillä tätä kasvoihin ja kohta koko bussi oli täynnä vihtovia nyrkkejä ja pelokasta kirkunaa. Tapahtuma oli Butlerille pelottava ja masentava. Kun rähinöitsijät oli poistettu autosta, kirjailijan päässä soi mantrana tulevan novellin ensimmäinen lause ja taustalla toivoton kysymys, oppiiko ihmisrotu koskaan kommunikoimaan keskenään ilman nyrkkejä ja verenvuodatusta.
Useimmat Butlerin romaaneista käsittelevät biologiaa ja lääketiedettä, geneettisiä mutaatioita ja ihmisen vastuuta niiden manipuloinnissa. Se on kirjailijan lempiaihe juuri siksi, että ihmisen 50000:sta geenistä yksikin voi aiheuttaa epäjärjestyksen, joka muuttaa hänen elämänsä totaalisesti. Etenkin taudit, jotka johtuvat geneettisistä häiriöistä, kiinnostavat ja pelottavat kirjailijaa. Etenkin syöpäfobia, ihosyöpä, joka tappaa hitaasti on ollut esikuvana Butlerin mutantteille clayarkeille Patternist-romaanisarjassa. Häntä huolestuttaa ennenkaikkea se, että näiden sairauksien takana on usein ympäristön saastuminen. Genetiikka on shakkipeliä ja valitettavasti sitä usein käytetään puolustuksena sosiaalidarvinismille.
On vielä kirja, jota Octavia Butler pitää ehtymättömänä tarinoiden lähteenä. Se on Raamattu. Kunnollisena baptistiksi kasvatettuna lapsena hän joutui ensin opettelemaan kirjan käskyinä, käyttäytymismalleina ja opetuksina sekä toistamaan niitä pitkiä lukuja ulkomuistista.
Ja sitten hän löysi kirjasta ristiriitaisuudet. Jos Raamattu on tarkoitettu ihmiselle ohjenuoraksi, niin miksi siinä on niin paljon tarinoita petoksesta, kidutuksesta, murhista, maanpakoon karkottamisesta, insestistä ym. sellaisesta, jota yleensä pidetään moraalisesti tuomittavana.
Raamatusta lienee myös lähtöisin kirjailijan kiinnostus luoda naissankari, joka on yhtä aikaa sekä Messias, marttyyri että koko uuden yhteiskunnan uusi Eeva, uuden rodun kantaäiti.
Ajatusmallien kutojamestarit
 Octavia Butlerin ensimmäinen romaani oli vuonna 1976 ilmestynyt Patternmaster. Se oli ensimmäinen, jossa Butler kuvaili geneettisen mutaation kautta syntynyttä uutta eliittiluokkaa, joka kykeni sekä henkisten että ruumiillisten ominaisuuksiensa avulla manipuloimaan yhteiskuntaa omien intressiensä ajamiseksi. Vaikka näitä Patternist-teoksia onkin kaikkiaan viisi, ne ovat jokainen hyvin itsenäisiä romaaneita, joita yhdistää vain samankaltainen universumi. Ne eivät ole edes ilmestyneet kronologisessa järjestyksessä.
Patternmasterin maailma on paholaismainen futuristinen yhteiskunta, jonka avulla kirjailija on piirtänyt peitekuvan maailmasta, jossa rasistinen ja seksistinen alistaminen ovat jokapäiväisiä.
Tarinan kehykset lienevät lähtöisin Raamatusta, tarina kuolevasta isästä ja hänen kahdesta pojastaan (Aatamin pojat, Kain ja Abel ja Iisakin pojat, Eesau ja Jaakob). Coransee on mentaateista voimakkain ja hän ottaa talouteensa nuoremman veljensä Terayn orjaksi. Taloudessa on musta nainen Amber, parantaja, jonka kanssa Teray karkaa vankeudestaan. Karkulaiset pakenevat läpi saastuneen alueen, jossa asuvat lähes petoa muistuttavat vaarallista tautia kantavat clayarkit. Kun sitten viimeinen taistelu veljeksien välillä käydään, niin nuorempi voittaa, mutta ainoastaan sen vuoksi, että Amber auttaa häntä. Amberissa Butler luo ensimmäisen hänelle tyypillisistä naishahmoista, empaattisen, mutta lujatahtoisen naisen, joka itsenäisesti päättää omasta kohtalostaan.
 Mind of My Mind (1977) sijoittuu ajallisesti nykyaikaan. Sen keskushenkilönä on häiriintynyt teini-ikäinen tyttö Mary, joka pystyy kuulemaan ihmisten ajatuksia.. Äiti on juoppo prostituoitu, jolla on mentaatinkyky latenttina. Häntä häiritsee ainainen radiokohina päänsä sisällä. Hän hakkaa Maryä ja tytär vihaa äitiään. Eräänlaisen oidipaalisen kuvion tarinaan tuo Maryn isä Doro, geneettinen mutantti, joka on elänyt tuhat vuotta. Hän on pysynyt nuorena siksi, että kykeni siirtämään mielensä toiseen ruumiiseen. Tämä onnistuu vain tappamalla. henkilö, jonka ruumiin Doro sitten ottaa haltuunsa. Jo tuhannen vuoden aikana hän on tietoisesti harjoittanut rodunjalostusta luodakseen oman mielensä mukaisen imperiumin.. Maryn hän pakottaa naimisiin Karl Larkin nimisen miehen kanssa, joka on mentaatti.
Doro on pelottava diktaattori, jonka voimia kaikki pelkäävät. Hänen alaisenaan on eri puolella Yhdysvaltoja ajatustenlukijoita, jotka palvelevat häntä. Mary kasvaa vapauteen isänsä orjuudesta kutomalla eräänlaisen mentaalisen yhteysverkon muiden telepaattien kanssa. Hänestä tulee intiaanimyytin Hämähäkkinainen, joka luo aivan uuden maailman, Ajatusverkon mestarien utopian. Mary panee siis alulle sen yhteiskunnan, joka Butlerin Patternmasterissa oli kääntynyt irvikuvakseen. Teos on kerrottu Maryn näkökulmasta minä-kertojan avulla. Lukija pääsee oudolle matkalle Maryn päähän ja kokee välistä karmivia väristyksiä selkäpiissään.
Survivor (1978) on romaani, josta Octavia Butler on kieltänyt uusintapainokset. Ja on totta, ettei teos yllä edeltävien eikä tulevien kirjojen tasolle. Syynä tämän artikkelin kirjoittajan mielestä on sen jonkinlainen keskeneräisyys, jossa teoksen rakenne näyttelee suurta osaa. Taantumat menneeseen sekoittavat kirjan juonta, ja ehkä tapahtumien sijoittaminen toiselle planeetalle oli liian etäännyttävää, jotta Butler olisi saanut teoksen toimimaan.
Survivor on kuin välisoitto, joka selventää jo ilmestyneitä ja tulevia kirjoja. Tässä kirjassa selviää, että pattermasterien puoliksi pedonkaltaiset ihmiset clayarkit olivat saaneet geneettisiä häiriöitä aiheuttavan tautinsa avaruudesta. Mentaattimestarien ensimmäinen avaruusalus Clayn arkki oli tuonut taudin maapallolle.
Survivorissa Butler luo päähenkilössään Alannassa prototyypin myöhemmälle Xenogenesis-sarjan sankarittarelle Lilithille. Tärkeintä oli säilyä elossa, olivat olosuhteet mitä tahansa. Ihmisen on opittava elämään oudolta näyttävien olentojen kanssa, sillä myös he ovat luojan luomia. Jos pidät itseäsi jumalan kuvana ja muita eläiminä, et palvele ketään muuta kuin kuolemaa.
 Tämän artikkelin kirjoittajan mielestä upein Patternist-romaaneista on Wild Seed (1980). Päähenkilönä teoksessa on jo Mind of My Mind -romaanissa sivuroolissa esiintynyt musta parantaja Emma, joka oikealta nimeltään on Anyanwu. Hän on muodonmuuttaja ja parantaja ja kuolematon. Hänen antagonistinaan tässä teoksessa on niinikään Mind of My Mind -patriarkka Doro, joka löytää tämän "villin siemenen" Afrikan sydämestä, kun hän on tullut tarkistamaan oman rotuohjelmansa tuloksia alkuasukaskyliin. Doro houkuttelee naisen mukaansa lupaamalla, että jos tämä tulee hänen puolisokseen, ei Anyanwun enää tarvitse nähdä lapsiensa kuolevan.
Octavia Butler on Wild Seedissä muokannut myytin Aatamista ja Eevasta uuteen uskoon. Teos on rakenteellisesti jaettu kolmeen kirjaan. Ensimmäinen Kirja on nimeltään "Covenant". Tapahtumat alkavat vuodesta 1690, kun uuden rodun kantavanhemmat matkaavat orjalaivalla Afrikasta Amerikkaan. Doro on varastanut itselleen orjakauppiaan ruumiin. Toinen Kirja, "Lot's children" ajoittuu vuoteen 1741 Uuteen Englantiin ja Kolmas Kirja "Canaan" vuoden 1840 Louisianaan.
Orjalaivalla Dorolle selviää, että Anyanwu on häntä voimakkaampi ja älykkäämpi kuin hän oli kuvitellut. Hetken hän ajattelee naisen tappamista, mutta toisaalta häntä houkuttaa tieto, että tämän naisen synnyttämissä lapsissa on hedelmällinen kantaihmiskarja Doron eugeniikka-ohjelmalle. Nainen näkee nopeasti Doron lävitse. Hän sopeutuu siihen, että nai Doron pojan Isakin vain siksi, että tämä on luonteeltaan hyvä mies.
Rotuhygieeninen ohjelma kokee vaikeuksia. Päinvastoin kuin Doro oli luvannut, Anyanwun jälkeläiset tuhoutuvat aikuisiän kynnyksellä. Mentaalinen kaaos ajaa heidät hulluuteen ja heidän aivonsa tuhoutuvat täysin. Elämän sijasta Anyanwu kohtaa pelkkää kuolemaa. Hän muuttaa itsensä linnuksi, lentää merelle, jossa liittyy delfiininä näiden yhteisöön. Hän ei halua enää olla tekemisissä ihmisrodun kanssa.
Nainen on kuitenkin parantaja ja hänen velvollisuutensa on pitää huolta niistä jälkeläisistään, jotka on synnyttänyt. Hän perustaa yhteisön Louisiaanaan ja elää siellä suhteellisen rauhallisesti, kunnes Doro jälleen löytää hänet. Anyanwu oivaltaa, että ainoa keino päästä irti tästä hirviömiehestä on kuolla. Doron vetoomukset eivät horjuta häntä päätöksessään. Vasta kun Doro puhkeaa itkuun, nainen tietää, että hänen täytyy elää jo pelkästään sen vuoksi, että voi omalla kyvyllään parantaa sen, minkä mies tuhoaa. Hänen täytyy olla tässä maailmassa, jotta tappamisesta joskus tulisi loppu. Mies ja nainen sopivat, että kumpikin kulkee omaa tietään ja aina silloin tällöin heidän polkunsa tulevat kohtaamaan. Anyanwu muuttaa Kaliforniaan ja ottaa itselleen uuden nimen Emma.
Clay's Ark (1984) tarkastelee yhteiskuntaa toisen superrodun, sairastuneiden petomaisten ihmisten näkökulmasta. Tässä futuristisessa vatsan nurin kääntävässä visiossa, jossa sairauden saastuttama ihminen hitaasti muuttuu puhtaasti vaistojaan noudattavaksi eläimeksi, on toisaalta jotakin hyvin tuttua Inhimillinen järki ei halua tappaa, raiskata, orjuuttaa, mutta kuitenkin vaistot pakottavat hänet toimimaan näin. Teoksessa vyöryvät eteemme ne kuvat, joita tänäkin päivänä joudumme todistamaan uutiskuvissa kaaokseen joutuneesta yhteiskunnasta, jossa erilaisuus on sairaus, joka on kitkettävä pois saastuttamasta "meidän pyhää maatamme".
Juuret syvässä etelässä ja puuvillapeltojen orjuudessa
 Amerikassa on useakin värillinen mieskirjailija, esimerkiksi James Baldwin, käsitellyt mustan ihmisen kipeää orjataustaa. Octavia Butler oli ensimmäinen nainen, joka tarttui tähän aiheeseen romaanissaan Kindred (1979). Siitä huolimatta, että olen saanut nauttia taitavien mustien naiskirjailijoiden kuten Alice Walkerin ja Toni Morrisonin voimakkaista ja hienoista romaaneista, on Butlerin kirja kuitenkin jäänyt hyvin vaikuttavana mieleeni.
Teos voisi yhtä hyvin olla fantasiaelementtejä sisältävä mainstream-romaani kuin tieteiskirja. Romaanin päähenkilö, Dana ja hänen tuore aviomiehensä ovat juuri muuttaneet uuteen asuntoon. Kirjahyllyä täyttäessään Dana tuntee pyörtyvänsä ja jokin käsittämätön voima tempaisee hänet seinän lävitse. Hän herää tuntemattoman joen rannalla. Joku huutaa apua. Lapsi. Hän syöksyy veteen ja pelastaa pojan. Kun hän ryhtyy antamaan tekohengitystä lapselle, paikalle rientää pojan äiti, joka huutaa hysteerisesti, että neekerinainen yrittää tappaa hänen poikansa. Tästä tilanteesta tapahtumat alkavat vyöryä vuoroin nykyajassa, vuoroin menneisyydessä. Seinä, jonka lävitse sekä Dana että Kevin matkustavat, näyttelee samaa osaa kuin peili tarinassa Liisa Ihmemaassa. Nainen kokee elämän plantaasilla ja mies sisällissodan kauhut.
Päähenkilön pelastamasta pojasta kasvaa orjanomistaja Rufus Weylin. Alice Greenwood, jonka nimen nainen tulevaisuudesta tunnistaa perheraamatusta esiäidikseen neljä polvea taaksepäin, on Rufuksen seksiorja. Dana sidotaan Rufuksen talouteen. Valkoinen isäntä ja hänen kaksi mustaa naistaan muodostavat erikoislaatuisen kolmion. Mies tarvitsee kumpaakin, toista sänkyynsä, toista parantamaan hänen päänsärkyään.
Kirjailija ei heti paljasta Danan aviomiehen Kevinin ulkonäköä eikä sitä, että hän on valkoinen. Näin hän voi tarkastella värillisen naisen ja valkoisen miehen välisiä suhteita menneisyydessä ja nykyajassa.
Romaani alkaa lauseilla Menetin käsivarteni viimeisellä matkallani kotiin. Vasemman käsivarteni. Tässä aloituksessa kirjailija on vertauskuvallisestin ilmaissut sen eittämättömän tosiasian, että Amerikan musta väestö ei voi koskaan paeta historiansa synkkää menneisyyttä. Se on lyöty heihin kuin Kainin merkki.
Muukalainen omalla maallaan
Xenogenesis-sarjan kaikki kolme romaania on suomennettu nimillä Aamunkoitto (Dawn, 1987), Puolipäivän riitit (Adulthood Rites, 1988) ja Imago (Imago, 1989) ja ovat sen vuoksi suomalaiselle lukijakunnalle tuttuja teoksia.
Teossarja lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa ihminen on teknologiallaan tuhonnut maapallon. Tähän maailmanlopun kaaokseen on saapunut ulkoavaruudesta älyllinen biotekniikkaa soveltava muukalaisrotu oankalit. He pelastavat alukseensa joukon eloonjääneitä maapallon asukkaita. Ulkonäöltään nämä muukalaiset näyttävät lonkeroitaan heiluttavilta mustekaloilta ja herättävät inhoa ihmisissä.
Oankalit ovat rauhaarakastavia, mutta samalla myös lempeitä orjuuttajia, jotka selittävät käyvänsä kauppaa geeneillä. He ovat manipuloineet ihmisten perimää siten, että näiltä on riistetty lisääntymiskyky. Kun he palauuttavat henkiinjääneet takaisin maapallolle, jonka he ovat teknologiallaan muokanneet jälleen eläväksi, he asettavat suvunjatkamisen ehdoksi sen, että ihmisten pitää ottaa hedelmöittyäkseen vastaan vierasta DNA:ta..
Tässä romaanisarjassa Octavia Butler pohtii sitä, miten ihmiset käsittävät ajatuksen siitä, että he ovat ainutlaatuisia jumalan kuvia, joiden tehtävänä on henkeen ja vereen asti oman ulkomuotonsa avulla todistaa oma jumalallinen alkuperänsä. Ja toisaalta sitä, onko meillä oikeus manipuloida geeniperimäämme. Toisena teemana teoksissa on kommunikaation vaikeus ihmisten välillä ja erilaisuuden hyväksyminen.
 Kirjailijan kahdessa viimeisemmässä romaanissa tapahtumat liikkuvat lähitulevaisuudessa. Parable of the Sower (1993) kertoo yhteiskunnan rakenteiden romahtamisesta. Amerikkaa hallitsevat korporaatiot, jotka ovat ottaneet haltuunsa kokonaisia kaupunkeja ja linnoitetuissa tehdaslaitoksissa ihmiset on alistettu uusorjuuteen. Toisaalla on vielä vapaita yhteisöjä, mutta nämäkin joutuvat suojautumaan paaluaitauksien taakse. Heitä piirittävät anarkistiset jengit kaikkialla. Ihmiset kärsivät ruuan ja makean veden puutteesta.
Kirja päähenkilö Lauren Olamina on eräänlainen mutantti. Hänen perimänsä muutoksen on aiheuttanut äidin huumeiden käyttö raskauden aikana. Nuori nainen on voimakkaasti empaattinen. Joka kerta kun joku ruumiillisesti pahoinpitelee toista, tai joku saa avohaavan, nainen tuntee sen omassa nahassaan. Kun hänen oma viimeinen suojattu kotilinnakkeensa tuhotaan, Lauren piiloutuu autiotalon alle sairaana kaikesta väkivallasta, joka riehuu hänen ympärillään.
Muutaman päivän perästä hän ryömii piilopaikastaan ja aloittaa pitkän matkan kohti pohjoista, sillä huhujen mukaan kaaos ei ole vielä ehtinyt Kanadan puolelle. Matkan aikana häneen liittyy joukko muita pakolaisia. Kaikki epäilevät toisiaan, mutta samalla tarvitsevat matkakumppaneitaan selviytyäkseen maanteitä terrorisoivista jengeistä.
Teos on kirjoitettu päiväkirjan muotoon. Tapahtumien lisäksi Lauren kirjaa siihen uutta elämänkirjaa runoina. Tämä pessimistinen teos on kuin Pandoran lipas, josta kaikki kauheudet ovat päässeet irralleen. Mutta siellä pohjalla on vielä jäljellä toivo. Teos päättyy kun tämä omituinen ihmisryhmä hautaa kuolleensa ja istuttaa tammipuun.
Parable of the Sower -teoksen jälkeen Octavia Butlerilta on ilmestynyt romaani Parable of Talents (1998). Huhujen mukaan teos jatkaa vahvasti edellisen kirjan teemaa ja kuvaa päähenkilön kasvamista uuden ajatustavan sanansaattajaksi. Teos on vielä niin tuore, ettei artikkelin kirjoittaja ole ehtinyt saada sitä haltuunsa
Octavia Butlerin elämän kronologia
Syntynyt 22. kesäkuuta 1947 Pasadenassa Kalifornissa, jossa asuu yhä tänä päivänä
Kävi Pasadena Collegea vuosina 1965-68
Osallistui Kalifornian Valtion Yliopiston kirjoittajaseminaariin 1969
Osallistu Clarion science fiction työpajaan 1970
Voitti Hugo-palkinnot vuonna 1984 novellillaan "Speech Sounds"
Voitti Hugo- ja Nebula-palkinnot vuonna 1985 novellillaan "Bloodchild"
Sai MacArthur-säätiön 295.000 dollarin apurahan vuonna 1995
Artikkelin kirjoittaja on käyttänyt lähteinä Octavia Butlerin esseitä sekä teoksia. Apuna on ollut myös Ruth Salvaggion tutkielma Octavia Butlerista (Ruth Salvaggio: Octavia Butler and the Black Science-Fiction
Heroine, 18 Black American Literature Forum 78, Summer 1984).
Octavia Butlerin haastattelu
Octavia Butlerin bibliografia
Octavia Butler -linkkejä
Takaisin sivun alkuun
|
