Robert L. Forward puhuu
Tapani Ronni
Tohtori Robert L. Forward on kovan tieteiskirjallisuuden
suuria nimiä. Hänen teoksilleen on tunnusomaista tinkimätön
tieteellinen tausta ja ympäristönrakentaminen. Suomessa hänet
tunnetaan Ursan julkaisemasta romaanista Lohikäärmeen muna
(Dragon's Egg, 1980), jonka aiheena oli elämän kehitys
neutronitähden pinnalla. Tälle romaanille on olemassa suomentamaton
jatko-osa Starquake! (1985). Muita hänen teoksiaan ovat
Rocheworld (Analog-lehden jatkosarja 1982-83; ensimmäinen kirjaversio
nimellä The Flight of the Dragonfly, 1984; täysimittainen
versio 1990) ja Martian Rainbow (1991). Lisäksi hän on
kirjoittanut tieteellisiä kirjoja (Future Magic, 1988; Mirror
Matter: Pioneering Antimatter Physics, 1988). Forward oli kutsuttuna
puhujana Glasgow'n InterSection-maailmanconissa, joten elokuussa 1995 oli
hyvä tilaisuus haastatella todella kovan luokan tieteiskirjailijaa
Aikakoneeseen.
Tapani Ronni: Tri Forward, voitteko kertoa lukijoillemme
hieman itsestänne?
Robert L. Forward: Olen fyysikko - erikoistuin opinnoissani
gravitaatioteoriaan. Olen työskennellyt 31 vuotta amerikkalaisessa
lentotekniikkayrityksessä ja etenin tänä aikana johtavaan
asemaan tutkimuspuolella. Kun General Motors osti yhtiön, päätin
perustaa oman konsultointiyrityksen vuonna 1987. Olin kirjoittanut siihen
mennessä joitakin tieteisromaaneja. Tein silloin sopimuksia uusien
kirjoittamisesta ja aloin tutkia ilmavoimille asioita, joita useimmat ihmiset
pitäisivät science fictionina - kuten antimaterian
käyttöä työntövoimana, aurinkopurjeita ja vastaavia
asioita. Minulla on ollut ilmavoimien ja NASA:n kanssa useita sopimuksia,
jotka koskevat aurinkopurjeiden, antimaterian tai eksoottisten kemiallisten
yhdisteiden avulla toimivien edistyneiden avaruusalusten suunnittelua. Silloin
kun en tee työtä näiden asioiden parissa, kirjoitan
romaaneja.
TR: Mikä olisi mielestänne realistisin
suunnitelma planeettainvälisten avaruusmatkojen toteuttamiseksi, kun
otetaan huomioon nykyinen teknologian taso?
RLF: Ilmavoimien kanssa tekemäni työ paljasti,
ettei ole mitään teknologisia esteitä rakentaa
antimateriarakettia, joka veisi meidät Marsiin viikossa tai parissa.
Antimateriaa tehdään tällä hetkellä CERN:ssä,
mutta hyvin tehottomasti ja vähän. Kun keskustelin
sikäläisten ihmisten kanssa, syyksi paljastuivat kustannussyyt
ja tehottomat laitteet. Analyysini osoitti, että jos antimaterian tuotantoa
varten suunniteltaisiin tehdas, sitä voitaisiin tehdä
riittävästi. Hinta olisi noin 10 miljoonaa dollaria per milligramma.
Hiekanjyvänen painaa noin 10 milligrammaa. Avaruussukkulan radalle saamiseen
riittäisi noin 2 milligrammaa ja kymmenellä milligrammalla
pääsisi jo Marsiin - näin voimakasta polttoainetta ei tarvitsisi
kovin paljon! Kävi ilmi, että ainoa todellinen raja suunnitelmassa
oli taloudellinen. 10 antimateriamilligramman käyttö tulisi kymmenen
kertaa halvemmaksi kuin vastaava vety- ja happipohjainen polttoaine. Antimaterian
voimalla Marsiin pääsisi vain 100 miljoonan dollarin
polttoainekustannuksilla. Tutkimuksen tulokseksi jäi kuitenkin, että
antimateria ei ole vielä riittävän halpaa perinteisiin
polttoaineisiin verrattuna.
TR: Entä aurinkopurjeiden käyttö
planeettain- tai tähtienvälisissä luotaimissa?
RLF: Aurinkopurjeet ovat minun lempikeinoni avaruudessa
liikkumiseen - valitettavasti ajatus ei ole herättänyt kiinnostusta
NASA:ssa. Ne olisivat hyvin kevyitä kokoonsa nähden. Ne antaisivat
keinon liikkua ilman polttoainetta edestakaisin eri kohteiden välillä
- perillä pitäisi vain kääntää alus ympäri
ja purjehtia takaisin. Tällä tavalla voisi kartoittaa esimerkiksi
asteroidivyöhykettä. Se on suhteellisen hidas tapa matkustaa, mutta
aurinkopurjeissa on se kiinnostava piirre, ettei polttoaine lopu koskaan
kesken. Niitä pitäisi tutkia enemmän.
Mielestäni paras keino tähtien väliseen
matkustamiseen olisi aurinkopurjeen kaltainen rakenne. Tähtien
välissä on kuitenkin paljon pimeää tilaa, jossa ei ole
auringonvaloa. Niinpä olen suunnitellut ison valopurjeen, jonka isoista
lasereista saatavat fotonit työntävät tähtiin. Olen
kirjoittanut aiheesta artikkeleita ja käyttänyt sitä
romaanissani Rocheworld. Tekemieni laskelmien valossa se todella
toimisi.
Ideana on tehdä purjeesta riittävän iso ja
kaksiosainen. Ennen kuin purje saapuu perille - tässä vaiheessa
sen liikenopeus on 25 - 50 prosenttia valon nopeudesta - sen keskiosa irrotetaan.
Keskiosan ympärille jää iso rengasmainen purje, joka on suunnattu
aurinkokuntaa kohti ja liikkuu vapaasti eteenpäin. Keskiosa
sisältää miehistön ja lastin, ja tämä
käännetään ympäri, päin rengasmaista purjetta.
Sitten Maasta laukaistaan toinen lasersäde rengasmaiseen osaan, joka
heijastaa sen peilin tavoin takaisin ja kohdistaa sen keskiosaan, jarruttaen
tätä juuri riittävästi että tämä
pysähtyy ajoissa esim. Epsilon Eridanin systeemiin. Rengasmainen purje
jatkaa tietenkin matkaansa kohteen ohi: sen tehtävä on
täytetty.
TR: Onko mielestänne mahdollista, että
avaruusteknologian terävin kärki olisi siirtymässä
hallituksilta yksityisille yrityksille tai vastaaville?
RLF: Se riippuu oleellisesti jutusta, jonka parissa
teen päivittäin töitä. Me tarvitsemme kemiallisia raketteja
halvemman tavan päästä maan pinnalta avaruuteen. Osa
työtäni on kehitellä uusia ideoita kalliiden kemiallisten
polttoaineiden tilalle. Kun on löydetty halpa tapa päästä
avaruuteen, rahat saa kyllä takaisin. Erään NASA:n tutkimuksen
mukaan jo avaruusturismi voi olla tuottoisaa - kohteena samat superrikkaat
ihmiset jotka viettävät aikaa loistoristeilyillä ja
lentävät Concordella. He voisivat olla halukkaita maksamaan jopa
pari miljoona dollaria päästäkseen avaruuteen! Yksi vetonaula
voisi olla seksi painottomuudessa...
Yksi idea on panna keskikokoisen aluksen pohjaan metrin -
parin jääkerros ja muuttaa hyvin pieni kerros siitä höyryksi
voimakkaan laserpulssin avulla. Pulssi tulisi maan pinnalle sijoitetusta
laserista. Toinen pulssi muuttaisi aluksen alle syntyneen höyrypilven
plasmaksi, joka työntäisi alusta eteenpäin. Sen jälkeen
toinen ohut kerros höyrystettäisiin ja muutettaisiin plasmaksi,
ja niin edelleen. Pienten räjähdysten sarja työntäisi
aluksen avaruuteen. Tällaiseen gigawattilaseriin tarvittava teknologia
ja sen ohjauskeinot ovat olemassa, mutta kukaan ei ole ajanut asiaa
eteenpäin.
TR: Kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Te olette
kirjoittanut romaanit Lohikäärmeen muna (Dragon's Egg)
ja sen jatko-osan Starquake!. Onko teiltä ilmestynyt
novellikokoelmaa?
RLF: Lohikäärmeen muna oli
ensimmäinen kirjani. Sen pääosassa olivat seesaminsiemenen
kokoiset muukalaiset. Sen jatko-osa on nimeltään Starquake!.
Seuraava kirjani oli alun perin nimeltään Flight of the
Dragonfly. Siinä oli mainitsemani laserin työntämä
aurinkopurje. Laajensin sitä myöhemmin ja annoin sille uuden nimen
Rocheworld (toim. huom. Juttu tosiasiassa oli nimeltään
Rocheworld jo ilmestyessään alunperin Analog-lehdessä
1982-83). Olen kirjoittanut sille neljä jatko-osaa: Return to Rocheworld
(1993), Marooned on Eden (1993), Ocean under
the Ice (1994) ja Rescue from Paradise (1995). Nämä
ovat ilmestyneet USA:ssa viimeisten kahden vuoden aikana. Lisäksi olen
nyt kirjoittanut uuden kirjan, Indistinguishable from Magic. Nimi
tulee Arthur C. Clarken laista: "Riittävän edistynyttä
teknologiaa ei voida erottaa taikuudesta.". Siinä on 6 osuutta, jotka
sisältävät tieteellistä spekulaatiota valoa nopeammista
ilmiöistä, tähtialuksista, avaruuden
vääristymistä ja aikakoneista, aurinkopurjeista jne. Artikkelien
lomassa on novelleja - luulen että se sisältää kaikki
kirjoittamani lyhyet tarinat. En ole kirjoittanut kovin paljon novelleja.
Romaanin pituinen tarina on minulle mieluisampi, koska se antaa tilaisuuden
kuvata teknologiaa yksityiskohtaisemmin. Olen koettanut panna kaikkiin
romaaneihini muukalaislajin, joka ei ole bilateraalisesti symmetrinen eikä
näytä ihmiseltä kumipuvussa. Käytän yleensä
aikaa puolesta vuodesta vuoteen muukalaislajin ja teknologian suunnittelussa,
ennen kuin edes alan kirjoittaa kirjaa. Kirjan loppuun panen yleensä
tekniset kommenttini, jotka lukija voi halutessaan lukea.
TR: Mistä tulitte ajatelleeksi cheeloja? Minusta
neutronitähden pinnalla elävät pikkuruiset muukalaiset ovat
villein elämää koskeva spekulaatio mihin olen
törmännyt...
RLF: Itse idea on kuuluisan astronomin, Frank
Draken. Neutronitähti ei ole kaasupallo, vaan kiinteä kappale,
20 kilometriä halkaisijaltaan. Sillä on kiinteä kuori, kenties
jopa kilometrin paksu, joka koostuu ultratiheistä rauta- ja
nikkeliytimistä. Siinä on muutaman millimetrin korkeita vuoria
ja tulivuoria. Siinä voi olla tähdenjäristyksiä kun
vuorijonot liikkuvat. Draken kuvatessa luennollaan näitä olentoja
hän ajatteli, että ne olisivat yhtä tiheitä kuin kuori.
Jos ihmisen noin 70 kilogrammasta atomeja poistettaisiin elektronit, ne
romahtaisivat kasaan. Cheelalla olisi sama määrä
atomiytimiä, joten sillä olisi sama älykkyys, vain
pienemmässä kuoressa. Kun pääsin
työstämään ideaa 10 vuotta myöhemmin, oli jo tiedossa,
että neutronitähden supertiheän kuoren päällä
olisi toinen kuori, jonka tiheys olisi pienempi, valkoisen
kääpiön luokkaa. Niinpä laskin, että cheelat olisivat
noin seesaminsiemenen kokoisia. Kirjassa on kohtaus, jossa on mukana ihminen,
jota Cheelat pitävät omalla mittapuullaan kaasumaisena.
Cheelat ovat paljon nopeampia kuin ihmiset, koska meidän
ruumiimme toimii elektroneiden vaihdon pohjalta ja cheeloilla tapahtuu neutronien
vaihtoa atomiytimien välillä. Niinpä ne ajattelevat ja toimivat
miljoona kertaa nopeammin kuin me. Tarinan ongelma oli, kuinka kommunikointi
hoidettaisiin. Tietokoneet hoitivat tietenkin ongelman, mutta tavanomainen
Cheela ehti elää elämänsä 15 minuutissa. Kun tälle
sanoo "Hei" tämä joutuu odottamaan viikon kuullakseen koko sanan.
TR: Onko "kova" tieteiskirjallisuus mielestänne
sopivaa luettavaa vain lukijoille, joilla on hyvä tieteellinen tausta?
RLF: Minä yritän kovasti saada tieteelliset
ideat välittymään saarnaamatta liian monilla teknisillä
termeillä. Joidenkin ihmisten kohdalla onnistun, joidenkin en. Kovan
sf:n ongelma on, että jotkut ihmiset vierastavat tiedettä. Minusta
tiede on hauskaa. Sf-kongresseissa pidän tieteellisiä esityksiä,
koska haluan kertoa ihmisille, kuinka hauskaa ja mielenkiintoista tiede voi
olla. Yritän kylvää intomieltä pikemminkin kuin
faktoja.
TR: Onko kovissa luonnontieteissä vielä
jäljellä sense of wonderia?
RLF: Kyllä minusta. Tieteellisiä lehtiä
lukiessa huomaa, että maailmankaikkeudessa on vielä paljon
selvitettävää. Kvanttimekaniikassa on todisteita siitä,
että valoa nopeampia ilmiöitä on olemassa. Neutriinojen
epäillään olevan mahdollisesti takyoneja. Universumin puuttuva
massa on avoin kysymys. Luonnontieteissä ja fysiikassa on paljon
tuntemattomia seikkoja. Sitten on vielä teknologian kehitys: esimerkiksi
kehitteillä olevat huoneenlämpöiset suprajohtavat aineet tulevat
muuttamaan elämämme samalla tavalla kuin mikropiirit. Ne mullistavat
voimantuoton ja liikenteen, kun suprajohtavat magneetit antavat meille uusia
mahdollisuuksia. Nykytilanteessa on hyvänä puolena, että USA
ja Venäjä eivät enää mieti kaiken aikaa uusia keinoja
räjäyttää toisensa ilmaan. Ehkä vähitellen
eri maat lakkaavat käyttämästä teknologiaa sotimiseen
ja tekevät sen sijasta jotain mielenkiintoisempaa - kuten matkan
Marsiin.
TR: Mikä mielestänne määrittelee
kovan sf:n? Miten villiä spekulaatiota kirjassa voi olla että sen
vielä voi laskea tähän luokkaan?
RLF: Tieteellisessä kirjallisuudessa on paljon
porsaanreikiä joita kukaan ei ole tukkinut. Kun minä kirjoittaessani
haluan käyttää aikakonetta, otan sellaisen joka on kuvattu
siinä. Seuraavassa romaanissani kuvaan vaihtoehtoisia universumeita,
ja niistä ja niiden välisestä kommunikoinnista on olemassa
tieteellinen artikkeli. Hulluja ideoita löytää jo
pelkästään lukemalla olemassa olevaa tieteellistä
kirjallisuutta. Kaikki tutkijat eivät tietenkään hyväksy
niitä, mutta ne ovat käyttökelpoisia tarinan aiheita.
Tässä auttaa tietenkin filosofian tohtorin tutkinto fysiikassa,
jotta pystyisi ymmärtämään artikkeleiden
sisällön. Tärkeintä kuitenkin on, ettei tarvita
mitään pieniä vihreitä miehiä, UFO:ja, telepatiaa,
kristallipalloja tai sen sellaista jotta löytäisi jotain uutta.
TR: Mitkä sitten mielestänne voisivat olla
kovan sf:n tulevia suuntauksia?
RLF: En oikein voi vastata tuohon kysymykseen. Minä
kirjoitan itse, enkä juuri kiinnitä huomiota muuhun kovaan
sf:ään.
TR: Kiitoksia paljon, tri Forward.
Takaisin Aikakoneen arkistoon
Takaisin sivun alkuun
|
