|
Tuuli auringosta(Ennen julkaisematon)Takaisin arvosteluhakemistoon Arthur C. Clarke: Tuuli auringosta Mrs Edwards ja sardiinivoileivät Eli Kuinka lakkasin huolehtimasta postmodernista ja opin taas rakastamaan scifiäKun suljin Arthur. C. Clarken novelli- ja essee-kokoelman Tuuli auringosta luettuani sen yhteen menoon alusta loppuun, virnistelin hämmentyneenä. Tunsin merkillistä riemua ja onnellisuutta, kaipasin heti takaisin Clarken positiivisiin, huimiin näköaloihin, lempeään filosofiaan ja hiljaiseen huumoriin joita olen aina ihaillut. Tajusin että hämmentyneisyyteni johtui siitä ehdottomasta antautumisesta, jonka Clarken tekstit joka kerta saavat minussa aikaan, ja siitä että äkkiä huomasin kuinka olin kaivannut tätä tunnetta niin kauan. Liian kauan. Olen saanut kylläkseni kyberpunkin varjolla tuotetusta ohutjalkaisesta dekadenssista ja yhä laskelmoivimmiksi käyvistä fantasiakyhäelmistä. Tämä kokoelma on arvokas kahdestakin syystä: ensinnäkin se laajentaa ja syventää Clarken kirjoittaja- ja henkilökuvaa. Retrospektiivinä kokoelma esittelee mielenkiintoisesti Clarken suurten teosten alkuideoita - tekstit ovat vuosilta 1946-1971. Tämä ei tarkoita sitä, että teos on kokoelma "ituja", vaan itsenäisiä, kokonaisia novelleja. Niissä Clarke käsittelee perustavanlaatuisia inhimillisen ongelmia, joihin hän palaa myöhemmissä teoksissaan. Tämän lisäksi kokoelma on myös nautittava lukuelämys. Jo varhaisaikojen ensimmäiset novellit osoittavat Clarken ainutlaatuisen tavan piirtää kaaria ajassa ja paikassa. Kirjailijana Clarkella on ollut alusta saakka omintakeinen ja tunnistettava tyyli. Ja se on harvinaista se. Siksi on naurettavaa ajatella kritisoivansa "Tuuli auringosta-" kokoelmaa kaunokirjallisena teoksena. Eikä se tarkoita sitä etteikö se kritiikkiä kestäisi. Clarkella on scifiromaaniensa ja erityisen korkeatasoisten novelliensa lisäksi monipuolinen, lähes kokonaan suomentamaton esseetuotanto. Kokoelmaan niistä on valittu muutama: "Nojatuoliastronautin (evp) muistelmat", "Tohtori Outolemmen poika Eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan Stanley Kubrickia" ja "Tohtori Outolemmen poika". "Nojatuoliastronautin muistelmat" on Clarkelle tyypilliseen tapaan muutamin humoristisin vedoin kuvattu muistelus ajasta jota hän kutsuu "avaruusajan sankaritarinaksi", vuosien 1935 ja 1955 välisistä kuumeisista pioneerivuosista. Essee kertoo ajasta, jolloin Britannian planeettainvälisen seuran tulot olivat alle kaksisataa puntaa, jolloin työ oli pääasiallisesti piirtelyä, laskentaa ja väittelyitä, ja jolloin seuralla "ei ollut rahaa autoon mutta kylläkin nopeusmittariin ja taustapeiliin". Kuvitelkaa punasteleva Arthur C. Clarke Oxford Streetille, pieneen teehuoneeseen vakuuttamassa teekupposen ja sardiinivoileivän avulla vanhahkoa rouvashenkilöä muutaman kymmenen punnan lahjoitukseen. Esseestä selviää myös se, kuinka Mrs Brownin kattila, Lontoon maanalainen ja C.S. Lewis eivät vaikuttaneet Britanian planeettainvälisen seuran toimintaan. Tohtori Outolempi-esseet ovat erinomainen johdatus kaikille käsikirjoittamisen kanssa tekemisiin joutuville. Esseistä voi lukea ainutlaatuisen elokuvan, "2001 avaruusseikkailun" syntyprosessin, sen kuinka ohjaajan paranoian kanssa selvitään ja sen minkälaisena Clarke koki elokuvan vastaanoton: "Jos katsoja ymmärtää jo ensimmäisellä katsomiskerralla mistä 2001:ssä on kyse, olemme epäonnistuneet hänen suhteensa." Ja jälleen Clarke oli oikeassa. Pikanttia lisäsävyä näihin elokuvaesseisiin voi saada tutustumalla mm. Clarken esseekokoelman The View from Serendip (1978) esseeseen "The World of 2001", jossa hän luo tulevaisuusvisioitaan. Novelleista ehdottomiksi suosikeikseni nousivat "Pimeyden muuri" ja "Tähti". Niissä Clarke antaa oppitunnin siitä, kuinka lukija johdatellaan aiheen sisään, sisälle tarinan henkilöiden ajatuksiin, aikaan ja paikkaan joka on fiktiivinen mutta josta tulee lukijalle todellinen. Tähti on myös Clarken lakoninen, mutta jälleen niin lempeä kommentti uskonnollisiin kysymyksiin. Suurten kaarien lisäksi novellien keskeisenä teemana onkin yksittäisen ihmisen subjektiivinen kokemus hänen joutuessaan vastakkain - ei sen pienemmän kuin maailmankaikkeuden realiteettien kanssa. Kokonaisuutena kokoelma on onnistunut. Pitkä lopetusnovelli "Kohtaaminen Meduusan kanssa" toimii jäähdyttelynä, vaikkakaan se ei helpota teoksen laskemista käsistään. Hauska yhtenevyys voidaan löytää sangen äskettäin ilmestyneeseen Tapani Ronnin ja Petri Hiltusen sarjakuvaan. Hyvä esimerkki siitä kuinka ns. hardcore-scifin juonenkehittelyssä luonnonlait määräävät juonenkuljetusta. Onnittelen kääntäjä Ilkka Äärelää tyylipuhtaasta käännöksestä. Ja Wsoy:ta tyylikkään sarjan uudesta helmestä. Toivon tällaisia lisää. Irma Hirsjärvi
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
