Kuoleman kivi

(Aikakoneesta 4/1995)

Rick Hautala: Kuoleman kivi (Night Stone, 1986),
WSOY, 1995, sidottu, ISBN 951-0-20802-7, 504 s.
Suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä,
päällys Jukka Murtosaari.

Ensin minä luulin, että tämä kirja oli otettu suomennosohjelmaan vain kirjailijan sukutaustan takia. Mutta eipäs. Tämä kauhukirja on melkein loistava. Pitkän aikaa sitä lukiessani ehdin jo luulla, että se olisi täysin loistava, mutta ei sentään ihan sitäkään. Lopussa teos sortuu tuohon Martha Randallin aikoinaan niin terävästi kiteyttämään kauhuharhaan, että jos yksi vampyyri on peljästyttäjä, yhdeksänsataa vampyyriä on vielä yhdeksänsataa kertaa peljästyttävämpää.

Kirja alkaa hitaasti mutta hienosti. Suomalaissyntyinen perhe Jenkkilän takamailla saapuu remontoimaan ja asustamaan perimäänsä sukutaloa. Kutakuinkin sata sivua vierähtää ihan vain talonkunnostushommissa ja tyttären heppahöperyydessä, mitä nyt aina joskus näkyy joku outo vilahdus ihan näkökentän rajalla. Eiväthän nämä remonttiraportit maailman kaikkein hurjinta luettavaa ole, mutta Hautala osaa kertoa ja saa lukijan samaistumaan, mikä aina on tehokkaan kauhun ehdoton edellytys. Sitten rupeaa löytymään outoja arkeologisia kapineita, mm. muumioitu käsi ajalta ennen Kolumbusta. Sitten tunneliverkosto vihannesmaan alta. Ja vilahtelut vain tihenevät.

Tähän asti kaikki on vielä hienosti. Arkeologinen ja historiallinen vakuuttavuus tekevät teokseen jopa jonkinmoista tieteellisyyden tuntua. Toisaalta kerronnan jäyhä arkisuus, toisaalta Hautalan ällistyttävä taito hieroa lukijan tajuun se sinänsä ilmeinen oivallus, että lähes paikalla kuin paikalla on eletty joskus ennenkin, ja jokaisella maalämpäreellä on huikaisevan pitkä historiansa, jota ei noin vain kaivetakaan esiin sen paremmin pikkukaupungin kirjastosta kuin kukkapenkistäkään, luovat Kuoleman kiveen outoa imua. Hautalan jutut suomalaissyntyisten kyvystä nähdä erityisen merkityksekkäitä ja informatiivisia unia puolestaan tuntuvat pikkuriikkisen banaaleilta. Vaikka mitäs, kaipa ne USA:n kirjamarkkinoille käyvät eksotiikasta siinä kuin mikä muu tahansa.

Sitten kaikki sananmukaisesti räjähtää silmille. Visva virtaa ja näljä roiskuu ja ruumismatoja varisee ja maa järisee ja talo palaa rätisevänä roviona. Voi sentään. Kingiläinen perhe-ja-painajainen -skenaario on jälleen kerran toteutettu viimeisen päälle. (Kertokaa minulle, jos tiedätte, kuinka monta sataa vuotta voi uuttera ruumismato toivoa hankkivansa elantonsa prekolumbiaalisen inkkarin kalmosta.) En voi olla ajattelematta, että kirja olisi ollut merkittävästi parempi, jos se olisi säilyttänyt järkiperäisen asialinjansa katkeraan loppuun asti. Vaikka kaiketi kauhumarkkinat tänä päivänä vaativat näljäkiintiönsä.

Hautala näyttää kuitenkin olevan varsin huomioonotettava kertoja. Tarkkailkaamme häntä.

Leena Peltonen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun

Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute