Harhainvalta

(Aikakoneesta 4/1995)

'Ja se kaikki olikin vain unta' oli joskus ennenvanhaan kirjailijoiden käyttämä ärsyttävä kikka. Lukija tunsi itsensä petetyksi, sillä kirjassa tapahtuneet seikkailut tai kauhut olivatkin pelkkää harhaa, sankarin unikuvia. 'Ja se kaikki olikin vain virtuaalitodellisuutta' on sitten se nykyaikainen vastine samalle kikalle, vähän uusissa vaatteissa vain, vai pitäisikö sanoa kuiduissa.

Mary Rosenblum on hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on sujuvaa ja mukavasti rytmitettyä. Asimov's Science Fiction -lehdessä ilmestyy aina silloin tällöin hänen novellejaan. Tarinat on usein sijoitettu autio- tai erämaahan, mutta kontrastina korkeateknologialla on aina tärkeä osuus. Kyseessä on ilmeisesti kirjailijalle tärkeä symboliikka. Rosenblum itse asustelee maatilallaan Amerikan Oregonissa perheensä ja elikoittensa kanssa.

Harhainvallan suomalainen nimi on kuvaava, alkuperäinen englannin kielinen nimi on mytologiseen eläimeen viittaava Chimera. Lukijan on välillä mahdotonta tietää, mikä on totta ja mikä lumetta. Tästä eivät ole toki selvillä kirjan henkilötkään. Päähenkilö Jewel Martina on tietoverkkojen valta- ja rahapeleissä vaatimattomasti menestyvä operoija, jota vaivaavat menneisyyden muistot ja tulevaisuuden pelko. Hän tapaa verkoissa haamuilevan Ketun ja virtuaalitaiteilija Davidin, näiden uusien ystäviensä seurassa hänen elämänsä suistuu raiteiltaan. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää, ei edes todellinen todellisuus. Mieleen tulee vanha aasialainen sanonta miehestä, joka ei tiedä onko hän perhonen, joka uneksii olevansa mies, vai mies, joka uneksii olevansa perhonen. Harhainvallassa lopulta kaikki kyllä selviää ja naamiot riisutaan, jos lukija haluaa niin uskoa.

Maailmasta on tehty hirvittävän synkeä. Miksi kukaan ei kirjoita hauskoja kyberpunkjuttuja? Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on repeytynyt melkein ylittämättömäksi, raha määrää ihmisarvon. Maa ja ilma on saastunutta, paratiisit löytyvät vain virtuaalitodellisuudesta.

Rosenblumin kirjassa on silti paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, erämaiden ja luonnon kuvaamisessa hän on erinomainen. Rosenblumin virtuaalitodellisuudessa on erittäin tärkeätä osata lukea toisen ruumiinkieltä, jotta arvaisi, onko toinen tosissaan vai valhetteleeko vain. Pienet, symboliset eleet ovat nekin ihastuttavia, kuten arvokkaan norsun syöksyhampaasta tehdyn paperiveitsen rikkominen. "Äärettömän kalliin esineen rikkomisessa on jotain... esteettistä."

Mukana ovat totta kai myös sellaiset kyberkliseet kuin lumetodellisuudessa elävä kuollut, VT:n siirtyminen tosimaailmaan ja toisinpäin, ylimielinen hakkeri, ylikansalliset jättiyhtiöt ja niin edelleen. Tieteiskirjailijat ovat melkein liikuttavan yksimielisiä siitä, millainen tulevaisuuden pitää olla. Tällaista ei liene alalla koettu sitten kultakauden rakettien ja vihreiden marsilaisten päivien.

Harhainvallassa kaikilla on sellainen angsti päällä, että millään ei tunnu olevan mitään merkitystä. Lukijalla ei ole välttämättä kovin mukavaa tällaisten surullisten hahmojen ritarien seurassa. Kun kirjan viimeisen sivun sulkee, pettymisen tunne on vahva. Hahmot ovat kuin niitä kuuluisia sipuleita, joita kuoritaan ja kuoritaan, mutta lopulta kädessä ei ole yhtään mitään. Mutta se on kai tarkoituskin.

Rosenblumin maailmassa ei sentään aina sada, kuten kyberpunkissa on tapana, vaan aurinko paistaa liikaakin kun se otsonikerros on niin ohut. Voi, voi.

Sauli Santikko


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun

Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute