Suuri viisari

Suuri viisari

(Aikakoneesta 4/1995)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Juuso Nevakallio: Suuri viisari,
Lapin Ursa, 1994, sidottu,
ISBN 952-00-6125-0, 198 s.

Salanimi Nevakallio on kirjoittanut ristiriitaisen teoksen. Ristiriitaisen siinä mielessä, että tekstin idearikkaus sekä monisyisyys ja toisaalta kirjoitusasun kömpelyydet hämmentävät lukijaa. Erityisesti kirjan alku on laahaava ja veikkaan monen lukijan lopettaneen koko teoksen lukemisen siihen.

Ensimmäisenä pistää silmään sivistyssanojen holtiton käyttö. Kuinkakohan moni lukija tietää sivistyssanakirjasta katsomatta mitä esimerkiksi intarsia tarkoittaa? Toinen ärsyttävä piirre on se, että monet termit ja käsitteet selvitetään lukijalle vasta kymmeniä sivuja sen jälkeen kun niitä on ensikerran käytetty.

Tyrmäävintä on kuitenkin kirjoittajan ylipursuileva verbaalisuus. Kerronta ei ole kovin konkreettista tai visuaalista vaan perustuu dialogiin, sisäiseen monologiin tai tunnelmamaalailuun.

Auringon noustua kalpeaan teräänsä - niin kuin pajumössölettu seinällä, Korven ajatteli - Nyksin synnyttämät pimeät voimat olivat jäykistyneet pilviin, missä ne lymyilivät. Pohjoisella taivaalla loikoi Thanatos, Kuolema ja sen vieressä veljensä Epätoivo. Punertavia säteitä tihkuvissa cirrus opascus -asuissaan heräilivät Taistelu ja Teurastus ja hampaaton suu ammollaan virnisteli Vanhuus, leuka hajoamaisillaan hieman yltyvässä tuulessa.
Tällaiset sanakasautumat, ja niitä riittää, eivät vie tarinaa eteenpäin tai selvennä lukijalle mitään, vaan ovat muusta kerronnasta irrallaan olevia palasia. Tosin tekijän kirjoitustyyli tuottaa paikoin myös hyvinkin intensiivisiä ja vaikuttavia kuvia ja dialogi on pääosin sujuvaa.

Myös aitoa, oivaltavaa pohdiskelua sisältäviä jaksoja löytyy.

Millä tavalla moraali tulisi tätä nykyä muuttumaan? Muutokset yhteiskunnassa tuntuivat olevan todellisia vain silloin kun etiikka sai uusia, äkkivääriä suuntia. Muutoin oli kysymyksessä pelkät suhdanteet, suhdanteiden vaihtelut, tekniikka, normitus. Millainen oli epätoivon kouristus kun ehtyvää ruokaa oli niukemmin jaossa kuin koskaan ennen? Kun epätoivo muuttui poikkeuksesta vallitsevaksi tilanteeksi! Yleiseksi laiksi! Saiko villi elämäntahto yksin määrätä sen mikä oli "hyvä"?

Itse tarina on selkeä juonikertomus tulevaisuuden Suomesta. Tuolloin maapallo on ylikansoitettu (17 miljardia ihmistä), ruokapulan vaivaama ja saastunut. Ydinvoimaloita räjähtelee viikoittain ja kuilun partaalla horjuva ihmiskunta on kehittänyt uuden moraalin, trialektisen etiikan. Sen mukaan laki vaatii rikosta ja tämä konkretisoituu äärimmilleen Suuressa Viisarissa. Viisarin ollessa miinus-asennossa, ja tämä ilmoitetaan jokaisen kansalaisen tavoittavalla signaalilla, rikokset ovat sallittuja ilman rangaistuksen pelkoa.

Tappavat saastepilvet ovat luoneet uuden ammattikunnan: pilvilautturit. Heidän tehtävänsä on löytää saastepilvet, rajata ne sidosaineella ja hinata rajavyöhykkeillä sijaitseville pudotusalueille. Kirjan päähenkilö on pilvilautturi ja tarina kirjaa hänen kamppailunsa ajan moraalin ja yhteiskunnan rattaissa.

Yksilötason kautta kirjoittaja peilaa ihmisyyden vaihtoehtoja äärirajoille ajautuneessa yhteiskunnassa. Oman värinsä tekstille tuo selkeä seksuaalisuuden ja kuoleman symboliikka.

Kerronnassa on monia hyviä oivalluksia. Esimerkiksi ruokapulaa potevat ihmiset ovat löytäneet uuden proteiinilähteen, hyönteiset. Hyönteisantennit keräyskuppeineen sekä kellarien torakkafarmit toistuvatkin johdonmukaisesti läpi koko teoksen.

Toinen koko teoksen läpäisevä teema on pilvilautturien luoma, uskonnon piirteitä sisältävä ammattimytologia, joka tyypittää erilaiset saastepilvet antiikin mytologiasta lainatuin nimin: Khimaira, Titaanit, Hekatonkheira, Deimos.

Vähemmän selitetään trialektista etiikkaa, josta annetaan vain hajanaista ja niukkaa tietoa, vaikka se on kertomuksen kannalta olennainen elementti. Samoin ydinvoimaloita räjäyttelevän Vihan Veljet -järjestön motiivit ja tavoitteet jäävät selvittämättä, huolimatta järjestön keskeisestä roolista tarinan taustalla.

Yhteenvetona voi todeta, että salanimi on kirjoittanut monitasoisen ja kiinnostavan tulevaisuuden kuvitelman. Tekijällä on ilmeiset kyvyt romaanimuotoon, hänen taitonsa jännittää kerronnan kaari kestämään yli pitkän tekstin on kiistaton. Monet pienet kekseliäät yksityiskohdat täydentävät kerronnan päälinjaa.

Kirjan puutteet ovat pääosin kirjoitusteknisiä, jotka korjaantuvat harjoittelulla ja itsekurilla. Toivottavasti tekijällä on malttia itsensä kehittämiseen kirjoittajana, sillä tämä kirja virittää odotukset sangen korkealle. Joten kyllä sieltä salanimen suojasta voi ujostelematta tulla esiin.

Jari Koponen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute