|
Suuri viisari(Aikakoneesta 4/1995)Takaisin arvosteluhakemistoon Juuso Nevakallio: Suuri viisari, Salanimi Nevakallio on kirjoittanut ristiriitaisen teoksen. Ristiriitaisen siinä mielessä, että tekstin idearikkaus sekä monisyisyys ja toisaalta kirjoitusasun kömpelyydet hämmentävät lukijaa. Erityisesti kirjan alku on laahaava ja veikkaan monen lukijan lopettaneen koko teoksen lukemisen siihen. Ensimmäisenä pistää silmään sivistyssanojen holtiton käyttö. Kuinkakohan moni lukija tietää sivistyssanakirjasta katsomatta mitä esimerkiksi intarsia tarkoittaa? Toinen ärsyttävä piirre on se, että monet termit ja käsitteet selvitetään lukijalle vasta kymmeniä sivuja sen jälkeen kun niitä on ensikerran käytetty. Tyrmäävintä on kuitenkin kirjoittajan ylipursuileva verbaalisuus. Kerronta ei ole kovin konkreettista tai visuaalista vaan perustuu dialogiin, sisäiseen monologiin tai tunnelmamaalailuun.
Myös aitoa, oivaltavaa pohdiskelua sisältäviä jaksoja löytyy.
Itse tarina on selkeä juonikertomus tulevaisuuden Suomesta. Tuolloin maapallo on ylikansoitettu (17 miljardia ihmistä), ruokapulan vaivaama ja saastunut. Ydinvoimaloita räjähtelee viikoittain ja kuilun partaalla horjuva ihmiskunta on kehittänyt uuden moraalin, trialektisen etiikan. Sen mukaan laki vaatii rikosta ja tämä konkretisoituu äärimmilleen Suuressa Viisarissa. Viisarin ollessa miinus-asennossa, ja tämä ilmoitetaan jokaisen kansalaisen tavoittavalla signaalilla, rikokset ovat sallittuja ilman rangaistuksen pelkoa. Tappavat saastepilvet ovat luoneet uuden ammattikunnan: pilvilautturit. Heidän tehtävänsä on löytää saastepilvet, rajata ne sidosaineella ja hinata rajavyöhykkeillä sijaitseville pudotusalueille. Kirjan päähenkilö on pilvilautturi ja tarina kirjaa hänen kamppailunsa ajan moraalin ja yhteiskunnan rattaissa. Yksilötason kautta kirjoittaja peilaa ihmisyyden vaihtoehtoja äärirajoille ajautuneessa yhteiskunnassa. Oman värinsä tekstille tuo selkeä seksuaalisuuden ja kuoleman symboliikka. Kerronnassa on monia hyviä oivalluksia. Esimerkiksi ruokapulaa potevat ihmiset ovat löytäneet uuden proteiinilähteen, hyönteiset. Hyönteisantennit keräyskuppeineen sekä kellarien torakkafarmit toistuvatkin johdonmukaisesti läpi koko teoksen. Toinen koko teoksen läpäisevä teema on pilvilautturien luoma, uskonnon piirteitä sisältävä ammattimytologia, joka tyypittää erilaiset saastepilvet antiikin mytologiasta lainatuin nimin: Khimaira, Titaanit, Hekatonkheira, Deimos. Vähemmän selitetään trialektista etiikkaa, josta annetaan vain hajanaista ja niukkaa tietoa, vaikka se on kertomuksen kannalta olennainen elementti. Samoin ydinvoimaloita räjäyttelevän Vihan Veljet -järjestön motiivit ja tavoitteet jäävät selvittämättä, huolimatta järjestön keskeisestä roolista tarinan taustalla. Yhteenvetona voi todeta, että salanimi on kirjoittanut monitasoisen ja kiinnostavan tulevaisuuden kuvitelman. Tekijällä on ilmeiset kyvyt romaanimuotoon, hänen taitonsa jännittää kerronnan kaari kestämään yli pitkän tekstin on kiistaton. Monet pienet kekseliäät yksityiskohdat täydentävät kerronnan päälinjaa. Kirjan puutteet ovat pääosin kirjoitusteknisiä, jotka korjaantuvat harjoittelulla ja itsekurilla. Toivottavasti tekijällä on malttia itsensä kehittämiseen kirjoittajana, sillä tämä kirja virittää odotukset sangen korkealle. Joten kyllä sieltä salanimen suojasta voi ujostelematta tulla esiin. Jari Koponen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
