|
Lännen vartijat & Murgojen kuningas(Aikakoneesta 3/1995)Takaisin arvosteluhakemistoon David Eddings:
Lännen Vartijat. Mallorean Taru 1.
Tjaa-a: kaksi paksukantista kirjaa, joissa tarpeettomat paperikannet - tarpeettomat siinäkin suhteessa, että suojapaperin alla kovat kannet ovat täsmälleen samanlaiset. Eli jokaisessa kirjassa on sama kansikuva 4.1 kertaa. Tämän kai pitäisi vakuuttaa, että puolitoistasataa kappaleella on kohtuullinen summa näistä opuksista. Käännös on hiukan steriiliä ja liian sanatarkkaa joskin suomentaja on kyllä ottanut opikseen. Silti moni termi kuulostaa turhan modernilta. Mandorallenin naurettavan mahtipontisen puheenparren pitääkin kuulostaa naurettavan mahtipontiselta, mutta kun ennustukset käännetään samalla tavalla, niiden teho heikkenee huomattavasti. Nimien suomennoksen käytäntö on epäjohdonmukaista, joskin heppu nimeltä Heittokeihäs (Javelin) kuulostaisi vieläkin typerämmältä kuin Silkki. Suomenkielisen toimituskunnan ansioksi voitaneen lukea, että takakansiieksti hoitaa paremmin varsinaisen hommansa kuin alkuperäinen englanninkielinen keskittyen kirjan mainostamiseen sen sijaan että paljastaisi juonta, puhuisi siitä palturia tai vertaisi kirjasarjaa kaiken maailman C.S. Lewiseihin. Ai niin, teksti pursuaa kirjoitusvirheitä. Se finskikommenteista. Keskitytäänpä nyt itse tarinaan. (Onko kaikilla jenkkifantasiakirjoittajilla nykyään A-tauti: Varana, Zaramandras, Navadas, Harakan, Xataha ... ) Ensimmäinen osa menee alkuperäisen kirjasarjan sivuongelmien setvimiseen ja uusien aloittamiseen. Garion yrittää todella asettua oikeudenmukaisen kuninkaan osaansa ja käyttäytyy järkevämmin kuin nykyajan poliitikot (no, tämähän onkin fantasiamaailma). Uhkaavan tunnelman luominen alusta asti tuntuu sujuvan Eddingsiltä hyvin taidokkaasti, varsinkin kun se aluksi suhteutetaan kotoisiin asioihin - lasten syntymiin, kotiaskareisiin, ystävyyssuhteisiin ja hallitusasioihin. Jos pelkästä. tarinankertojan taidosta puhutaan, David Eddings pysyy aivan varmasti pitkään pinnalla. Ei silti että tässä kirjassa mitään uutta olisi. Itse asiassa Garionkin huomaa jossakin vaiheessa, että juttu kulkee täsmälleen samalla tavalla kuin alkuperäinenkin. Veruke on se tavallinen. Eddingsille ominainen sarkasmi pursuaa mukavasti rivien välistä, joutuuhan mm. Garion passittamaan ritarituttavansa vihkialttarille miekalla uhaten välttääkseen ritarien keskinäisen hauskanpidon (eli sisällissodan). Jos joku näkee tässä voimapolitiikan ihannointia, niin haistakoon itse! Eddings ainakin yrittää välttää suoranaista dualismia, vaikkei siinä aivan sataprosenttisesti onnistukaan. Mutta aivan uusia vitsahduksia ei toisen osan loppuun mennessä löydy. Jos joku ei vielä ole lukenut alkuperäistä sarjaa, Belgarionin tarua, on tässä tarjolla aivan uusi tarina! Tosin siinä tapauksessa ei näistä tekeleistä taida saada paljon mitään selvää... Vesa Lehtinen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
David Eddings: Murgojen Kuningas. Mallorean Taru 2