|
Enimmäkseen harmiton(Aikakoneesta 3/1995)Takaisin arvosteluhakemistoon Douglas Adams: Enimmäkseen harmiton
Pitäkää kiinni pyyhkeistänne, sillä nyt seuraa suuri uutinen. Vogonit eivät tuhonneetkaan Maata. Sillä kaikki,mitä tapahtuu, tapahtuu, vaikka se ei välttämättä tapahdukaan kronologisessa järjestyksessä. Enimmäkseen harmittomassa on 240 sivua. Noin sivulla 100 pohdin, milloin tarina alkaa. Hieman myöhemmin ymmärsin, että sen ei kuulukaan alkaa. Enimmäkseen harmiton ei ole juonikirja. Se on aikaisempia osia korostetummin hauskojen ideoiden, teorioiden ja maailmankaikkeuden ilmiöiden pyörittelyä. Arthur Dent valmistaa voileipiä tuntemattomalla planeetalla ja havaitsee ihan tavallisen elukan lihan olevan vallan mainiota. "Linnunradan käsikirja liftareille" -teoksen kustantaja on vaihtunut, ja Ford Prefect saa siirron ravintolakriitikoksi. Tricia McMillan on uutistoimittaja, joka... Äh, ei tästä mitään tule, sillä Enimmäkseen harmittomassa ei ole juonta. Tarkka synopsis ei veisi montaa riviä, mutta koska sillä ei ole merkitystä lukukokemuksen kannalta, jätetään se väliin. Adamsin nerous on siinä, että aina välillä hän saa lukijan nauramaan ääneen. Enimmäkseen harmittomassa minulle kävi niin 36 kertaa. Se on n. yksi ääneennauru per hieman yli kuusi ja puoli sivua. Se on yli keskiarvon mutta selvästi vähemmän kuin vaikkapa sarjan ensimmäisessä osassa, joka yhä pitää hallussaan lajin peliennätystä. Lisäksi tulee tietenkin useita pieniä hymähdyksiä ja 'mainio/ hauska idea' -ajatuksia. Joten ei tämä trilogian viides osa aivan turha ole. Tosin huomasin, että ensimmäisen puoliskon ja aivan lopun välissä on lähes nauruvapaa alue. Liekö kirjoittajan krapula- tai sydänsurupäiviä? Tai minun? Adamsilla on sama vaiva kuin Aku Ankan nykyisillä suomennoksilla. Koska häntä pidetään hauskana ja kekseliäänä, pitää olla hauska ja kekseliäs vaikka väkisin. Adams jää välillä pyörittelemään sivun-parin ajaksi melko yhdentekeviä ideoita. Tai eivät ideat yhdentekeviä ole, sillä Adamsin taito on juuri siinä, että hän tekee pikkujutuista suurta, mutta niistä ei vain verso mitään erityistä. Adamsin tietoja ja älyä ei ole vieläkään mitään syytä epäillä. Lukiessani huomasin kuitenkin sen, että kun suuret ahaa-elämykset ennen liittyivät johonkin laajempaan teoretisointiin, nyt revin riemua yksittäisistä hauskoista lauseista ja vain parista hyvin valitusta sanasta. Adamsin omassa Linnunradan käsikirjassa taitavat olla hakusanat jo aika vähissä. En tiedä, miten Adams tekee kirjoitustyönsä käytännössä, mutta epäilen hänen menettelevän seuraavasti: Mieleen tulee jokin teoria tai vain pieni yksityiskohta, jota tähän saakka on ylenkatsottu. Sitten hän alkaa pyörittää asiaa näyttöpäätteellään. Kääntelee ja vääntelee kunnes ideasta irtoaa jotakin hauskaa ja tarpeeksi sanoja. Sitten poistetaan suurin osa ei-hauskasta osuudesta ja lisätään jäljelle jäänyt sopivaan kohtaan romaanin 'juonta'. Tässä Adams on parhaimmillaan nerokas ja huonoimmillaan melko väkinäinen aivotyöläinen. Harvoin kirjan nimeä on paremmin valittu (Adamsin itseironiaa?), sillä Enimmäkseen harmiton todellakin on enimmäkseen harmiton lukukokemus. Tai jos tarkkoja ollaan, se on täysin harmiton. Kirjan lukee mielellään ja se ilahduttaa monta kertaa. Läheskään samaa ei voi sanoa edes kovin monesta ns. huumorikirjasta. Mutta suuria filosofisia ja elämänkatsomuksellisia oivalluksia ei viides osa enää juurikaan tarjoa. Tässä olisi Liftari-sarjalle melko kunniallinen lopettamiskohta. Toivottavasti Adams ynunärtää sen. Kunniamaininta siitä, että Adams arvostaa voileiväntekemisen aliarvostettua taitoa. Marko Ahonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
