Stonehenge - Atlantiksen tuho

Stonehenge - Atlantiksen tuho

(Aikakoneesta 1/1993)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Harry Harrison & Leon Stover: Stonehenge - Atlantiksen tuho (Stonehenge, 1972; suomennettu uudistetusta laitoksesta Stonehenge: Where Atlantis Died, 1983),
WSOY (Fan-sarja), 1993, nidottu,
ISBN 951-0-18764-X, 398 s.
Suom. Marja Sinkkonen, Päällys Tuula Mäkiä.

Kai tämän voisi laskea tieteiskirjaksi - käytetty tiede vain on arkeologia. Arkeofiktiota? (vrt. paleofiktio)

Jaa että kansi: Megaliittinen kivirakennelma vuodelta 1500 eKr ja pistomiekka 1600-luvulta jKr. Anteeksi kuinka?

Yhteistyökirjoissa on se huono puoli, että joskus toinen osapuoli pääsee liian hallitsevaksi. Ja jotenkin tuntuu, ettei se tällä kertaa ole Harrison. Tyyli on tarkoituksellisen vanhakantaista. Sen puolesta juttu olisi mainiosti voitu kirjoittaa 30-luvulla. Se on vain hieman yksityiskohtaisempi. Harry Harrisonin tavallisemman leppoisuuden tilalla on ns. herooista meininkiä ja jatkumo on sen verran katkeileva, että tyhmempi lukija sekoaisi.

Kirjassa ei ole fantasiaelementtejä: Stonehengeä ei käytetä demonien kutsumiseen tuolta puolen tai jotain muuta himphamppua. Harrison ja/tai Stover ovat postuloineet poliittisen kriisin Atlantiksen ja Mykenen valtioiden välillä ja kehitelleet siitä enemmän tai vähemmän klassisen sankaritarinan.

Mykenen ja Atlantiksen riidan kiistakapulana on tuttu riita pronssista. Koska pronssin kovettamiseen tarvitaan kupariin sekoitettua tinaa, jota ei pronssikauden menetelmin löydy mistä tahansa, ovat kummankin riitakumppanin kaivokset kaukana emämaasta.

Stover on noudattanut toistaiseksi kaikkein järkevintä Atlantis- teoriaa, jonka mukaan kyse oli Theran ja Kreetan valtakuntien tuhoutumisesta Theran tulivuoren räjähdyksessä n. 1500 eKr. Sitä vastoin ainakin maallikon on vaikeata uskoa, että Stonehengen pylväät olisi kohotettu muutamassa vuodessa Ä varsinkin Atlantislaisten joukkojen häiritessä (klassista toisaalta sekin Ä konnat ovat aina tyhmempiä).

Nimet on muunnettu Homerokselta. Mykenen prinssin Asonin taustalta löytyy Jason kultaisen taljan tarinasta ja Atlantiksen Aias on Ajaxin muunnelma.

Kirjoittajat yrittävät kuitenkin etäännyttää tarinaa varsinaisesta sankarifantasiasta realismilla. Itse asiassa ns. jalojen miesten ystävyys on kuvattu homoseksuaalisena rakastumisena Ä lyön vaikka vetoa että tietyt tyypit repivät peliverkkarinsa. Mutta olisiko muutakaan syytä miksi egyptiläinen arkkitehti seuraisi kreikkalaisbarbaaria brittein saarten korpeen.

Kirjoittajat ovat osittain perustaneet Atlantiksen kulttuurin kuvauksensa Kreetalta löydettyihin seinämaalauksiin. Mukaan on ympätty myös saarten oletettu nyrkkeilyharrastus ja on jotenkin vaikea uskoa, että barbaarikuninkaan poika ei tietäisi mitään nyrkkitappelusta. Vasta sivistyneet kuninkaat eristivät jälkeläisensä kammioihinsa suojellakseen herkkää hipiää auringonpaisteelta.

Soturikulttuurien käytös tuntuu johdonmukaiselta. Taistelu syntyy mistä tahansa syystä, josta nykyisin neuvoteltaisiin vuosikausia, ja miehiä kuolee ties minkä puolesta kuka mistäkin teräaseesta. Ja joidenkin päät päätyvät voittajan koristeiksi. Oman kulttuurin yletön korostaminen ja kaikinpuolinen sovinismi oli todennäköisesti totta jo noina aikoina.

Naisten arvo ei varmaankaan ollut suuri silloinkaan. Miesten välinen ystävyys oli arvostetumpaa kuin naiseen rakastuminen. Naisilla oli vain synnytys- ja kiimanpurkurooli. Joskin nykyaikainen mieli panee epäilemään, että jostain ne romanttiset tarinatkin ovat alkunsa saaneet.

Kirjaa voisi sanoa sovinistiseksi, jollei se kuvaisi päähenkilöä, Mykenen prinssiä Asonia, realistisesti julmuriksi, joka jopa parin viime vuosisadan mittapuulla on fanaattinen jästipää. Miehekkyyttä kerrakseen.

Kirjan lopussa on ilmeisesti Stoverin kirjoittama essee tarinoiden arkeologisesta taustasta. Arkeologit ratkaiskoot kuinka paljon siinä on Stoverin omia mielipiteitä ja kuinka paljon ns. asiatietoa.

Ns. "tosi miehet", jotka rakastavat verta ja väkivaltaa joihin akkaväellä ei ole sanan sijaa todennäköisesti rakastavat tätä kirjaa. Silti mieleeni tulee monta mahdollisuutta miten tämäkin kirja olisi voitu pilata. Jos Hollywood joskus tekee siitä elokuvan, sitä ei kaiketi kannata katsoa. Tuloksena olisi joko splatterpunkkia tai Kleopatra-hömpötystä.

Ei sovi Tolkien-fanaatikoille.

Vesa Lehtinen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute