|
Veren vangit(Aikakoneesta 3/1992)Takaisin arvosteluhakemistoon Anne Rice: Veren vangit Päivälehtien arvostelut ovat kuin yhdestä tekstinkäsittelylaitteesta julistaneet, että vihdoin on saatu suomeksi todella laadukasta, kuldurellia kauhua. Mitäpä tämmöisen mitättömän pienlehden kriitikko siihen sitten enää voisi lisätä? Että kun kuulen sanan kulttuuri, poistan puuvaajastani varmistimen. Tuo laadukkaan kauhun käsite tarkoittaa nähdäkseni sitä, että Veren vangit ei sisällä halpahintaista splatteria. Ei sisällä, ei. Lisäksi se ei sisällä kauhua eikä säpinää eikä jännitystä eikä omaperäisyytta eikä oikein mitään muutakaan. Jos nyt joku sattumoisin on kovasti kiinnostunut itseään säälivän vampyyrin melankolisista jaanauksista, joilla tämä, sitä koskaan suorastaan sanomatta, tekee tiettäväksi, että kaikki hänen kanssaan asioivat ovat itseään paremmassa seurassa, niin tässä on kirja juuri hänelle. Imelä lemmentarina tyttöpuolisen lapsivampyyrin kanssa kertoo karua kieltä siitä, ettei tämä kaveri todella edes halunnut onnistua missään. Jos Eino Säisä -vainaan mieleen olisi joskus juolahtanut kirjoittaa vampyyriromaani, se olisi varmaan ollut aika lailla tämän kaltainen. Ostin aikoinaan innoissani Anne Ricen kirjan Vampire Lestat, jolla ilmeisesti on jokin sisällöllinen yhteys tämän tekeleen kanssa. Heitin sen seinään noin sivulla 80 ja myin sen sittemmin jollekulle Sputnikissa kuudella markalla. Anteeksi vain, ostaja, kuka olitkin. Samaa sokeroitua mannavelliä sekin oli, vaikka sen päähenkilö oli sentään vähän aloitekykyisempi tyyppi kuin tämä Veren vankien terävähampainen surkimus. Vaikea ymmärtää, kuinka moisesta aiheesta on mahdollista saada aikaan niin, jos ilmaus sallitaan, veretöntä tekstiä. Teos on kaiken päälle vielä niin fragmentaarinenkin, että vaikuttaa kuin ei edes sen kirjoittaja olisi oikein jaksanut kiinnostuaa siitä. Jos teitä kiinnostaa hyvien ja pahojen vampyyrien välinen konflikti Yhdysvaltojen etelävaltioissa, niin lukekaa mieluummin George R.R. Martinin Fevre Dream. Jos haluatte lukea vampyyrin romanttisen ja eroottisen lemmentarinan, lukekaa Chelsea Quinn Yarbron Hotel Transylvania (siirappia sekin on, mutta on siinä edes vipinää). Jos taas, ilmeisimpien yhtäläisyyksien ulkopuolella, kiinnostaa todella kolkko vampyyri, lukekaa ihmeessa Suzy McKee Charnasin kliinisen armoton Vampire Tapestry. Jos taas tykkäätte yhteistyökykyisemmistä vampyyreistä, voin suositella Barbara Hamblyn iki-ironista, ikirakastettavaa Immortal Blood -teosta (ilmestynyt myös nimellä Those Who Hunt the Night) puhumattakaan Fred Saberhagenin hurmaavista vampyyreistä mm. teoksissa Holmes-Dracula File ja Old Friend of the Family. Ihan niinkuin kenenkään historiallisen romaanin ystävän ei ole pakko tyytyä Barbara Cartlandin tarjoomuksiin, ei vampyyrimielinen lukijakaan kaikeksi onneksi ole Anne Ricen varassa. Veri on sentään sokerivettä sakeampaa.
Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
