|
Kiven vartija(Aikakoneesta 2/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon David Eddings: Kiven vartija. Belgarionin taru 1. Piti lähteä kaikenlaisille kiireellisille asioille, kun posti toi paketin. Siitä kuoriutui Kiven vartija, ja ajattelin ihan pikkuisen vain vilkaista sen käännöstä. Kiireelliset saivat sitten odottaa kiltisti, kunnes takakansi tuli vastaan. Me olemme näillä palstoilla jäkättäneet kaikki nämä vuodet kustantajiemme julkaisupolitiikasta ja sättineet typeriä valintoja. Oikein pistää häpeämään pahoja puheitaan, kun kustantaja tekee jotakin näin suurenmoista. Kaikista Tolkienin perinteen mukaisesti kirjoittavista fantasiakirjailijoista vain kaksi on erottunut voimallisina ja mieleenpainuvina kaikesta rihkamahelyiksi muuttuneiden miekkojen, sormusten, maagisten jalokivien ja muun sälän kasvustosta, joka peittää paksuna kerroksena kirjakauppojen pokkarihyllyt, nimittäin Stephen Donaldson ja Eddings. Heistä Donaldson on lähtenyt synkkyyden ja katkeruuden tielle ja valinnut päähenkilön, jolle lukija toivoo lepran pikaista pahenemista. Eddings, tuo valon lapsi, vie lukijansa älyn ja huumorin reittiä kaikkien aikojen sympaattisimpaan fantasiaseikkailuun. Sarjaa on kaikkiaan viisi osaa, mutta minkäänlaista otteen herpaantumista ei ensimmäiseen osaan tarttuvan tarvitse pelätä tulevaisuudessakaan. Eddings ei hetkeäkään kuvitellut kirjoittavansa jotakin juonellisesti uutta ja mullistavaa. Päinvastoin, hän lähtee liikkeelle siitä otaksumasta, että lukija tietää alkumetreiltä asti, miten tässä tulee käymään. Paremmaksi vakuudeksi hän on liittänyt jokaisen osan alkuun jylhän ja juhlallisen ennustus-prologin. Näin hän saa aikaiseksi asetelman, jossa lukija ja kirjailija vilkuttavat toisilleen silmää ainoiden tulevia tapahtumia aavistamattomien, eli teoksen henkilöiden pään yli. Myös teoksen henkilöiden kanssa Eddings on päätynyt kerrassaan erilaiseen ratkaisuun kuin vertailukohteensa Donaldson. Ilmeisesti hän on luottanut kykyihinsä luonteenkuvaajana niin paljon, ettei hänen ole tarvinnut hakea hommaan ytyä raiskauksista ja inhottavista sairauksista. Eddingsin henkilöt ovat hyvinkin stereotypioiden mukaisia, velhot ihan kuin velhot aina ovat olleet, pienellä ovelalla huijarilla on kaverinaan iso karvainen soturi. Täältäkin löytyy hevoskansa ja puukansa ja pimeissä luolissa elävä kansa ja kaikki muutkin asiaan kuuluvat. Silti Eddings onnistuu tekemään joukostaan samalla ikimuistoisia yksilöitä, joihin suhtautuu niinkuin rakkaimpiin ystäviinsä: heistä tykkää kovasti ja heille toivoo hyvää, mutta välillä he saavat kirskuttamaan hampaitaan. Teoksen sankari ja keskushenkilö, kohtalostaan vielä toistaiseksi onnellisen tietämätön Garion, on tämän ensinimäisen osan aikana vielä perin keskenkasvuinen pojannulikka. Tämä sävyttää Kiven vartijaa jossain määrin nuortenkirjan suuntaan, mikä toivottavasti ei käännytä ketään lukijaa pois. Sarjan edetessä poika varttuu ja osien mentaliteetti käy yhä veijarimaisemmaksi, valoisalla tavalla amoraaliseksi. Mustavalkoisuus on rakennettu niin lujasti sarjan perustana olevaan, kahden keskenään ristiriidassa olevan ennustuksen lähestyvään kohtaamiseen, että hyvä tarkoitus voikin sitten pyhittää kaikki keinot eikä kukaan kanna suurta huolta mahdollisista pikku tahroista kilvessään. Valitettavasti tämän rakkaan kirjan käännös sai minut raastamaan hapsiani. Kaikki osoitettavat omituisuudet ovat niin pieniä, että niiden penkominen tuntuu joutavalta pilkunviilaukselta. Nämä isännät ja emännät titteleinä kalskahtavat kummallisilta kääntäjän käyttämissä yhteyksissa, 'imperial' suomennettuna 'valtakunnalliseksi' pistää miettimään, onko lavuaarini reunalla saippua nimeltä 'valtakunnallinen nahka', ja ainakin minulle jäi kirkastumatta, minkä verran taiteellista vaikutelmaa paransi nimen Cherek muuttaminen Tserekiksi. Mutta kaikki tämä on pientä. Pahempaa on se, mitä on niin vaikeaa havainnollisesti osoittaa: tekstin sävyn muuttaminen. Suuri osa alkutekstin hauskuudesta perustui sille juohevan huljakkaalle ja perin inhimillisproosalliselle kielelle, jolla mahtavatittelinen retkue jutusteli keskellä universumia rymisyttäviä tapahtumia. Nyt nuo samat puheet ovat käyneet sangen kankeiksi ja kirjallisiksi. En yhtään haluaisi masentaa kääntäjää keskellä vaativaa tehtävää, mutta nyt jo hirvittää mitä tapahtuu kolmososalle, jonka maagis-kyynisissä pyörteissä Eddingsin verbaalihuumori alkutekstissä koki korkeimmat hetkensä. Voima totisesti olkoon kanssasi, Haarala. Tai paremminkin, ei niin totisesti. Mitä merkillisimpiä sepustuksia on maailman varrella verrattu kansiteksteissä Tolkieniin. Sen kerran, kun sen täydellä syyllä voisi tehdä, sitäpä ei tehdäkään. Lieneekö tuo kassankoneita helkyttävä taikasana ryöstöviljelty tärviölle. Oli miten oli, ostakaa ja lukekaa Kiven vartija ja sen jatko-osat, jotka toivottavasti seuraavat nopeammin kuin kirja vuodessa. Leena Peltonen Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
