|
Kylmä tuli(Aikakoneesta 4/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Dean R. Koontz: Kylmä tuli (Cold Fire, 1991), Kun henkilökohtaisesti miellyin aikoinani Koontzin kirjojen optimismiin ja erityisesti toiminnallisuuteen sekä yleisesti hyvään kauhu-jännitystunnelmaan, ei tämä osittainen linjanmuutos nimeltä Kylmä tuli läheskään täysin vakuuta, vaikka siinä onkin paljon hyviä puolia. Lyhyesti: Jim Ironheart(!) saa toisinaan ennakkoaavistuksia ihmisistä, kaukaisistakin, joita pikapuoliin uhkaa tapaturmainen tai väkivaltainen hengenmenetys. Hän kiitää aina apuun sisäisen äänen ohjaamana, vakuuttuneena siitä, että jokin korkeampi voima ohjaa häntä Toimittaja Holly Thome kiinnostuu Jimistä, kun tämä pelastaa pikkupojan jäämästä rattijuopon auton alle, ja päättää ottaa selvää miekkosesta. Vanhat konkarit ovatkin nyt jo vakuuttuneita yliluonnollisten voimien olemassaolosta sekä siitä, että Jim ja Holly rakastuvat toisiinsa, mutta.. No, juoni kuitenkaan ole läheskään niin yksinkertainen kuin aluksi vaikutti. Kyseessä on todella psykologinen kauhutarina. Henkilökuvia voi kehua lähinnä erinomaisiksi, sivullisiinkin on saatu tarpeeksi syvyyttä, päähenkilöihin ehkä jopa liikaa. Luonteestaan johtuen tarina on erittäin henkilökeskeinen ja tuntojen tilittämistä riittää ei-ihan-kyllästyttävyyteen asti. Ehkä joillekin lukijapersoonallisuuksille hankalana pakkopullana kirja pohdiskelee elämää, uskontoa ja kohtalonasioita, mutta oleellisin saadaan sanotuksi jo alkupuolella Jimin ja erään pastorin keskustelussa, Koontz onnistuu pitämään lenkkarinsa tarpeeksi hyvin maan pinnalla. Muita Koontzin kirjoja suoremmin löytyy lopullinen pelastus tässä vain ja ainoastaan ihmisestä itsestään tulevasta rakkauden voimasta. Siirappisuuteen ei kuitenkaan vajota, vaikka tiukilla on... Ongelmallisinta on tarinan kauhu. Tai siis kauhutunnelman ja uhkaavuuden tietynlainen, sanoisinko, löysyys. Harmittaa tämä olisi suorastaan erinomainen kirja, jos ote kauhutunnelmaan olisi tiukempi ja kumuloituvampi. Nyt kauhun osuus jää lähinnä vain lyhyiden, yksittäisten shokkipätkien varaan. Tiuhatahtisesti nopeutuvaa, selkäydintä pitkin kylmäävästi vilistävää kauhurallia kuten mestariteoksessaan Keskiyö ei Koontz nyt saa aikaiseksi. Kirjan kiehtovimpiin osuuksiin kuuluu kohtaaminen Jimiä ohjailevan voiman tai voimien kanssa. Tilanteessa on metka epätodellisuuden ja kosmisuuden tuntu, vähän kuin jossakin Spielbergin filmissä. jota sitten on vielä maustettu itseironialla. Loppukliimaksi on kuitenkin turhan helpon oloinen huolimatta siihen kohdistuvista tunnelmien latailuista. Tarinan varsinainen lopetus, korniudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi onnistuu pelastamaan sen mitä pelastettavissa on. Ja kyllähän näin hyvästä juoriilankojen ja koukeroiden kehimisestä erittäin yksinkertaisen perustan ympärille ei voi kuin antaa onnittelut. Haukuista huolimatta, kannattaa tämäkin lukea. Erityiskiitokset komeasta kannesta Peter Mustoselle. Luulisinpa, että hän on lukenutkin kirjan. Sami Myllymäki
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
