|
Ruohojen maa(Aikakoneesta 4/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Sheri S. Tepper: Ruohojen maa (Grass, 1990), Washington Postin Book World -osasto arvioi tämän kirjan Frank Herbertin Dyynin paraabeliksi. Ja vaikka se ei olisi juolahtanut itselleni mieleenkään, niinhän totta vieköön asia on. Jo nimistä lähtien: Tepperin alkuteoksen nimi Ruoho on yhtä lailla ytimekäs kuva tapahtumaplaneetan merkittävimmästä maastonmuodosta kuin Herbertin Dyyni. Sanalla tavalla kumpainenkin kirjoittaja pyrkii luomaan kuvaa kokonaisen planeetan ekologisista erikoisuuksista ja niiden niveltymisestä planeetalla asuvien ihmissiirtolaisten elämään. Kummassakin teoksessa on erittäin tärkeänä juonen osana planeetan tietty ominaisuus, joka muodostuu elämän ja kuoleman kysymykseksi koko ihmiskunnalle - Dyynin rohto, jota ilman ei avaruudessa kyetä navigoimaan ja Ruohojen maassa immunologinen tekijä, joka estää kaikkia asuttuja maailmoja uhkaavan ruton leviämisen planeetalle. Molempien teosten laajassa henkilögalleriassa ovat keskeisessä asemassa ihmisten elämää säätelevä uskonto sekä henkilökohtainen predestinaatio-oppi. Ja yhtäläisyyttä tuovat myös sekä Ruohojen maassa että Dyyni-planeetalla käytetyt feodaaliajasta muistuttavat tittelit ja arvonimet. Entäpä paikallisilla hirviöiltä ratsastaminen sitten? Ruoho viestii kuitenkin aivan eri asioista kuin dyyni, puhuttiin sitten itse sanoista tai kirjoista niiden takana. Ruoho on viileämpi, pehmeämpi, mehuisampi, paljonkin elävämpi. Ruohoon liittyy elämän ja kuoleman sykli, uuden kylvö ja kasvu. Ruohojen maan juoni on ilahduttavan komplisoitu, vaikkakin lyhyesti kerrottu. Kaikkia asuttuja maita uhkaava ruttotauti ei ole levinnyt kyseiselle planeetalle. Suurlähettiläiksi poliittisista syistä tekeytyvä Yrarierin perhe lähtee paikan päälle selvittämään, onko tauti siellä todella tuntematon vai pidetäänkö se vain salassa (hallitsevan kirkon mielestä ruttoa ei virallisesti ole edes olemassa). Tietoja hankkiessaan Marjorie Yrarier - päähenkilö - ja hänen miehensä ja lapsensa joutuvat tekemisiin paikallisen ylhäisön kanssa, jonka pääharrastuksena on metsästysratsastus hippaiksi kutsutuilla planeetan olennoilla. Hippaiden ja ihmisten suhteissa tunyuu olevan jotakin omituista ja kieroutunutta. Kirjan mittaan selviävät Ruohojen maan alkuasukkaiden, ihmisten ja kadonneen arbai-rodun suhteet, otetaan selvää ruton alkuperästä, seurataan fundamentalistisen uskonnon hallitsemismalleja sekä kerrotaan vielä jännittävä, liikuttava ja ajattelemaan paneva tarina perhehelvetistä, velvollisuudentunnosta ja itsekkyydestä. Tepperin romaanissa lienee taiturimaisinta juuri nuo toisiinsa lomittuvat tasot: riippuvuussuhteista ja niiden dynamiikasta - hyödyntäjän ja hyödnnettävän tarpeellisuudesta toisilleen - kertovat oikeastaan niin Pyhyyden hallinnon ja uskovaisten kuvaus, hippaiden ja Ruohojen maan asukkaiden suhde kuin Yrarierien avioliiton tarinakin. Tepper on tarttunut niin rohkeasti myös niin suuriin asioihin, että lukijaa väliin väistämättömästi hirvittää. Hän painii teologian kanssa kuvia kumartelematta, ja hänen kunnianhimoisuuttaan kirjoittajana kuvastaa myös se, että Marjorie Yrarier on kuvattu uskonnollisena henkilönä - ihmisenä, joka on vahva, älykäs, johdonmukainen ja objekiivinen, ja joka siitä huolimatta tahtoo noudattaa kirkkonsa kohtuuttomia lakeja. Samoin Ruohojen maa -planeetalta löytyvän ylivoimaisen älyn kanssa on tarjolla kaikki normaalit messiaaniset sudenkuopat, jotka nekin Tepper selvittää lähes puhtaasti. En ole aikoihin lukenut näin hyvin rakennettua, näin vaikuttavaa, näin älykästä science fiction -romaamia. Jos joku vieroksuu Tepperiä sen takia, että hänen aikaisempi suomennettu romaaninsa Portti naisten maahan oli niinkin poleeminen ja selvän feministinen, älköön tämän kirjan suhteen epäröikö. Vaikkakin Marjorie Yrarier on ilman muuta toimiva subjekti ja hänen miehensä Rico machomies lähes karikatyyriuteen asti, siihen loppuvat sukupuoliroolien tendenssit teoksessa ja kaikki muu on jännittävää, traagista, sense-of-wonderinkin väliin esiin loihtivaa kertomuksen kehräämistä. Jokaiselle lukijalle on taatusti tarjolla ainakin kaksi tulkintamallia: miten suhteutat ruton ja AIDS:n? Onko ylösnousemususko tosiaankin konkretisoitavissa neurotietopankkien avulla? Mikä on oikeastaan ollut ihmisten ja eläinten suhde - olemmeko olleet sittenkään hallitsijoita? Voiko armeliaisuus olla joskus synti? Ruohojen maa on varmasti 90-luvun Dyyni, ja ehkä paljon enemmänkin. Johanna Sinisalo
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
