|
Veren kirjat 2(Aikakoneesta 2/1990)Takaisin arvosteluhakemistoon Clive Barker: Veren kirjat 2 Kuolleiden valtatien risteyksessä Simon McNealiin raavitun Veren Kirjan selailu jatkuu. Kuoleman tarinoitaan eivät vieläkään vaivaudu kertomaan pitkän elämän jälkeen vuoteisiinsa nukahtaneet vanhukset tai äkilliseen sydänkohtaukseen menehtyneet liikemiehet, vaan kauhunsa ovat jälleen ikuistaneet kiusatut, mieleltään sairaat, tieteiskirjallisuuteen seonneet ja kuolemassaan äärimmäiset rajat kokeneet. Hyhmää on tulossa. Veren Kirjojen kertomukset ovat irrallisia, toisistaan riippumattomia kuten niiden kertojat ja me kaikki. Nyt lukijaa piinataan viidellä novellilla. "Kammon" koki melkein fyysisesti, koska jokaisella on omat salaiset kammonsa, joiden kohtaamiseen novelli perustuu. Tarinan huipentuessa kirveen heilumiseen teki mieli sysätä kirja käsistään, mutta mielen musta puoli halusi jatkaa. "Helvetin päivää" lukiessani hykertelin. Juuri tällaista Helvetin keksintöä huippu-urheilu on. Missään muualla ei enää ole vallalla yhtä vanhentuneet mielipiteet ja kehitystä jarruttava nationalismi. Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan, mutta ei hän taida taivaaseenkaan päästä. "Jacqueline Ess: hänen tahtonsa ja testamenttinsa" on alle 18-vuotiailta kielletty runollisen makaaberi rakkaustarina, joka ei enää ole taidetta vaan harkittua sadismia. Kokoelman helmet ovat tyylikkäästi viimeisinä. "Aaronin isät" ei ole yhtä itsetarkoituksellisen väkivaltainen kuin valtaosa Veren Kirjojen tarinoista. Nyt Barkerilla on myös voimakas kertomus tarjottavanaan, jolloin veren määrä on jäänyt pienemmäksi. Barkerilla on sanottavaa ihmisluonteesta. "Aaronin isät" on mielestäni tähänastisista Veren kirjojen novelleista onnistunein, jossa olisi aineksia vaikka romaaniin. "Rue Morguen uudet murhat" on Barkerin kunnianosoitus edeltäjälleen. Hän yhdistää Poen tarinan nykypäivään henkilöiden, juonen ja tapahtumapaikan avulla, mutta jäljittelyyn hän ei sorru. Salapoliisinovellia hän ei ole tehnyt, vaan "Murhat" on Barkerin näköinen työ. Raadollinen, arkipäiväinen, alakuloinen ja kiehtova. Onko väkivalta ja splatter Clive Barkerille itsetarkoitus eikä tarinan tehokeino kuten niiden tulisi olla? Edellistä varsin usein epäilee, niin laskelmoidulta hänen valuttamansa veren määrä paikoitellen tuntuu. Kuitenkin myös silloin kun hän malttaa pitää leukunsa tupessa Barker on shokeeraaja. Heikkohermoisille ja unihäiriöisille Barker ei sovi, vaikka näin pieninä annoksina hänestä pystyy selviytymään lähes vammoitta. Miltähän tuntuisi lukea Barkerin kokonainen romaani? Harri Haarikko
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
