|
Tasangon vaeltajat(Aikakoneesta 1/1991)Takaisin arvosteluhakemistoon Jean M. Untinen-Auel: Tasangon vaeltajat. Maan lapset 4 Suurin osa teistä Aikakoneen lukijoista taitaa olla niin nuoria, ettei kokemuspiiriinne kuulu sellainen television aikoinaan hävittämä ilmiö kuin elokuvateatterien non stop -näytökset. Antakaahan, kun Leena-täti kertoo. Teatteriin mentiin näytöksen missä kohdassa tahansa. Siellä pyöri loputtomasti kela, jossa oli uutiskatsaus, piirrettyjä pätkiä, ajankohtaisjuttu jostain urheilutapahtumasta, missikisoista tms, piirrettyjä, valistuspala terveellisen tuoremehun valmistamisesta kotikonstein, piirrettyjä, balettikohtaus, uutiskatsaus etc. Kun alkoi näyttää tutulta, lähdettiin pois tai katseltiin koko homma uudestaan. Jollette saaneet selityksestäni käsitystä, lukekaa Tasangon vaeltajat. Ayla ja Jondalar, Heinä, Juoksija ja Susi vaeltavat halki jääkautisen Euroopan Mustaltamereltä nykyiseen Etelä-Ranskaan. He ylittävät voimakkaan hyytävän kylmän virran, joutuvat eroon toisistaan, ovat huolissaan, löytävät toisensa, huojentuvat, Jondalar hieroo Aylan kovaa nupuraa ja työntää sitten innokkaan sauvansa naisen syvään lähteeseen. He kulkevat edelleen, tekevät hankaluuksiin jouduttuaan nerokkaan keksinnön ja kohtaavat sitten uuden kansan, joka suhtautuu heihin epäluuloisesti heidän mukanaan kulkevien eläinten vuoksi ja toteaa Aylan puheessa olevan oudon korostuksen, joka tekee sen sitäkin kiehtovammaksi. Aylan klaanikansa-menneisyys paljastuu ja aiheuttaa närää, mutta sitten Ayla suorittaa mestarillisen parannusoperaation ja hänet hyväksytään. Pariskuntaa pyydetään jäämään, mutta haikein mielin he jatkavat matkaa, ylittävät voimakkaan, hyytävän kylmän virran, joutuvat eroon toisistaan, ovat huolissaan... Tämä kela pyörii, ei sentään päättymättömästi, vaikka siltä välillä tuntuu, mutta kuitenkin 886 sivua. Ilmeisesti Auel on kuluttanut massiivisen ennakkopalkkionsa ja tuskaisesti pusertanut tarinaa, kunnes suuresti huojentuen on löytänyt koneestaan "kopioi alue" -toiminnon. Jääkautinen Eurooppa on ollut todella yhdentynyt sillä samat tapahtumat toistuvat eri kansojen parissa jopa samoilla sanoilla kerrottuina. No, ollaan reiluja, onhan eri kansoilla erojakin. Yhdet ovat Jondalarin vanhoja tuttuja, yksien keskuudessa vallitsee naisdiktatuuri (tietysti aivan kaamea) ja he ovat keksineet saven polttamisen, yhteen kansaan taas kuuluu joukkoraiskauksen kohteeksi joutunut tyttö ja he puolestaan ovat keksineet saippuan. Lopussa sitten tullaan Jondalarin kotiin ja odotetaan vauvaa. En ole koskaan kuvitellut Maan lasten kolmea ensimmäistä osaa miksikään suureksi kirjallisuudeksi, mutta olen pitänyt niitä ihan mukavina lukuromaaneina. Tämä neljäs osa on valitettavasti paljon huonompi kuin edeltäjänsä. Edellisistä osista henkinyt naiivi mutta aito kertomisen ilo on häipynyt jonnekin, ja sankariparia kuljettaa eteenpäin lähinnä kai kustannussopimuksen aiheuttama pakko. Koska kaksi osaa on vielä tiedossa, täytyy vain pitää kirjailijalle peukkuja, että hän tavoittaisi taas alkuperäisen vireen. Koska näiden neljän osan matkalla on tehty kaikki ihmiskunnan peruskeksinnöt ja luotu tai ainakin nähty kaikki meidän päiviimme säilyneet taideteokset, lyön vaikka vetoa, että tulevissa osissa saamme vielä nähdä Lascaux'n luolamaalaukset. Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
