|
Elävien ja kuolleitten kesä(Aikakoneesta 3/1990)Takaisin arvosteluhakemistoon Boris Hurtta: Elävien ja kuolleitten kesä, Tänään 23.9.1990 näyttää suomalaisen fantasian tulevaisuus paremmalta kuin moneen aikaan. Eilen julkistettiin sf-lehdistä tutun turkulaisen Boris Hurtan esikoisromaani Elävien ja kuolleitten kesä. On kylä ja kartano Turun lähettyvillä. Merikulman kylä on vähitellen näivettymässä. Jo pitkään sitä on vaivannut jokin, jokin syvempi ja pahempi kuin vain myymäläautolinjan lakkauttaminen. Kartano sensijaan on ennallaan. Sitä asuttaa sen ylhäinen, kalsea herra, hänen puhelias äitinsä ja vaitelias vaimonsa, kolme naisen ikään ehtinyttä tytärtä, hintahtava poika ja vielä julkea pikkusisko. Ihan niinkuin edellistenkin omistajien aikana. Ja sitä edellisten. Sitten löytyy vappuaamuna kirkkomaalta hautaristiin seivästetty ruumis, ja niin on löytynyt ennenkin, jo monta vuotta sitten. Kun oikein penkomaan ruvetaan, on harva se vappu tapahtunut kylässä jotakin veristä ja kauhistuttavaa. Tämän enempää en mene paljastamaan juonta, koska uskon ja luotan, että te kaikki nyt ryntäätte lähimpään kirjakauppaan ja vietätte värisyttävän illan. Boris Hurtta johdattaa karmaisevalle matkalle kohti pimeyden ydintä (Opiskeluvuosinani Turussa ajattelin monet kerrat, että jotakin tosi pirullista sikäläisissä grynderihommissa täytyy olla. Nyt sekin sitten selvisi). Hurtan fantasian suuri voima on sen realistisuudessa. Se nousee niin tutusta ja arkisesta suomalaisesta elämänmuodosta, että se tulee lähelle ja koskettaa väkisin, mutta yleensä lempeästi. Havaintojen aitous ja kruusailematon empatia paistavat Hurtan kirjan sivuilta. Erityissti laitapuolen kulkijoiden kuvauksessa on sävyjä ja syvyyttä. Niin usein voima on myös heikkkous. Tästä eläytyvyydestä löytyy samalla moitteen sija. Myötämielisenä ja humaanina heppuna (kuten meistä monet tietävät) Hurtta pyrkii ehkä ymmärtämään liian montaa ihmistä samalla kertaa. Väkeä kertyy tarinaan yhä lisää ja lisää, ja sen myötä näkökulman vaihdokset sen kuin tihenevät. Vaikka Hurtan sanan mahti on suuri ja pitää lukijan hyvin otteessaan kunkin episodin aikana, tipahtaa lukija tarinan edetessä yhä laajemmin ulos Merikulman mysteeriosta omaan nojatuoliinsa selvittämään, kuka henkilöistä nyt on vaihtunut kokijaksi. Suuren maailman tapaan Hurtta jättää lopussa mahdollisuudet auki jatko-osalle. Kaikin mokomin, kyllä tätä enemmänkin lukisi. Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
