|
Hämärän vartija & Mahdoton planeetta(Aikakoneesta 4/1990)Takaisin arvosteluhakemistoon Philip K. Dick: Hämärän vartija (A Scanner Darkly, 1977), Philip K. Dick: Mahdoton planeetta (valikoitu teoksesta The Collected Stories of Philip K. Dick, 1987), Philip K. Dick on kirjailija, joka on saavuttanut kulttiaseman: hän on niitä harvoja anglosaksisia tiieteiskirjailijoita, joilla on ollut syvää ja poikkeavaa näkemystä proosassaan. Dickillä on kiihkeitä faneja, jotka julistavat hänet neroksi; on myös lukijoita, jotka eivät mitenkään käsitä, miksi Dickistä niin kovasti vaahdotaan. Yksi asia kuitenkin on selvä: Dick ei ole mikään Heinlein, vaikka kuinka jakaakin mielipiteitä. Hän on kunnianhimoinen kirjoittaja, jolla on tuotannossaan selkeitä teemoja ja runsain määrin rohkeutta käsitellä aiheitaan poikkeavan metodein. Suomeksi on Dickin tuotanto alkanut kääntyä vasta viime vuosina. Tähtivaeltaja 1/87 oli Dick-teemainen erikoisnumero, ja vuonna 1989 Jalava julkaisi suomeksi romaanin Do Androids Dream of Electric Sheep? nimellä Palkkionmetsästäjä. Ko. teoshan on ollut elokuvan Blade Runner pohjana. Nyt ovat sekä Love että WSOY löytäneet Dickin, ja julki on tullut niin romaani kuin novellikokoelmakin. Odottelemme kiihkeästi Hugo-voittajan Man in the High Castle suomentamista. Hämärän vartija on oivallinen valinta Lovelta. Se on yksi Dickin parhaista romaaneista - Dickin omasta mielestä ainoa hänen kirjoittamansa mestariteos - ja vaikkakin jotkut tahot ovat varoittavasti äännähdelleet sen olevan "vain marginaalisesti science fictionia" (ikäänkuin tämä marginaalisuus sen ansioita jotenkin vähentäisi), se on aivan ehdottomasti spekulatiivisen kirjallisuuden parhaita perinteitä hyödyntävä, mutta samalla hyvin omaperäinen teos. Hämärän vartija on täynnä elämän ja eletyn makua. Sen yhteiskuntakuva - vuonna 1994! - on raatelevan todentuntuinen, henkilöt aitoja, ja juoni kaikesta päälle näkyvästä kähäräisyydestään huolimatta jämäkkä kuin rautakanki. Dickin teemoihin on varsinkin hänen myöhäisemmässä tuotannossaan olennaisesti kuulunut havaitun todellisuuden kyseenalaistaminen. Tämä on myös Hämärän vartijan keskeinen aihe, ja se demonstroituu hienosti päähenkilön Bob Arctorin (nimimagian ystäville tiedoksi, että vain kirjaimen ero sanaan actor, näyttelijä, lienee harkittu ele) kohtalossa: Arctor on salaiselta henkilöllisyydeltään huumepoliisi, joka joutuu vakoilemaan omaa itseään "hämärän vartijana". Tämä johtaa fantastiseen paranoidis-skitsofreeniseen tilanteeseen, jota säestää teoria huumeiden aiheuttamasta kahden aivopuoliskon välisestä dominanssikriisistä. Toinen kirjan keskeinen teema onkin huumeet, erityisesti outo D-aine, joka tekee käyttäjästään ihmisraunion poikkeuksellisen nopeasti ja tehokkaasti. D-aineen salaperäisen lähteen etsiskely on kirjan pääjuoni, keskeinen aivan viime riville asti. Hämärän vartija on ihmiskuvaukseltaan ja juonensa rakenteellisessa mestaruudessa science fictionin huipputeoksia. Samalla se on rento, räiskyvä, järkyttävä, groteski, hullunhauska. Vaikea suomennostyö on kyetty tekemään kielen vaatimalla letkeydellä ja rullaavuudella, vaikkakin joidenkin slangiilmausten kääntämiseen olisi voinut paneutua vielä suuremmalla pieteetillä. Erikoisplussa upeasta ulkoasusta, valitettavasti kauniin kannen tekijän nimeä en teoksesta löytänyt. Mahdoton planeetta onkin sitten aivan eri tyyppistä Dickiä. Kokoelmaan valittujen 21 novellin kirjoittaja voisi olla tyyten toinen mies kuin Hämärän vartijan. Dickin mainittu lempiteema, todellisuuden havainnoinnin kyseenalaistaminen, näkyy joissakin teksteissä jo ituina ja siemeninä. Kuitenkin valtaosa novelleista on helpohkoja lukupaloja, 50- ja 60-lukujen leimallista kamaa. Muutama tarina jää mieleen vankemmin kuin muut: "Ruf", jossa nimenomaan havainnoinnin vaihtoehtoa kuvataan koiran näkökulmasta; "Isäoliot" ja "Mönkiäiset", joissa kummassakin vanhahtava kauhuteema on saanut tuoreen käsittelyn, "Foster sinä kuolit", joka kritisoi kulutusyhteiskunnan säännönmukaisuuksia kirpeämmin kuin jokin Kauppamiesten sota koskaan; ja "Muistojemme Perky Pat", jonka perusideasta Dick myöhemmin rakensi The Three Stigmata of Palmer Eldritch -romaanin. Eivät muutkaan huonoja ole, eivät toki. Kerronnan rakenne ja proosan taso ovat vertailukelpoisia kenen tahansa aikalaisen novelleihin, ja tunnelmanrakentamisessa näkyy oireita tulevista suuren luokan töistä. Mutta monet loppuyllätykseen perustuvat, traditionaaliset, sinänsä nokkelat tarinat eivät luo Dickistä kuvaa sinä raivoisana uudistajana, mikä hän parhaimmissa teoksissaan kiistatta on. Johanna Sinisalo
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
