Rauha maassa

Rauha maassa

(Aikakoneesta 3/1989)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Stanislaw Lem: Rauha maassa (Pokój na ziemi, 1985),
Kirjayhtymä, 1989, sidottu, ISBN 951-26-2948-8, 248 s.
Suom. Kirsti Siraste, päällys Herbie Kastemaa.

Kirjayhtymä jatkaa uskollisesti Lemin suomentamista, vaikka tuotannon nykytaso ei tunnu antavan siihen aihetta. Rauha maassa on peräisin vuodelta 1985. Suomennos on onneksi tehty suoraan puolankielisestä alkuteoksesta. Kääntäjä on onnistunut hyvin vaativassa tehtävässään, ja kirjassa on muun muassa paljon mukavia uudissanoja.

Päähenkilönä on Tähtipäiväkirjoista tuttu velmu Ijon Tichy, joka lähetetään selvittämään Kuuhun sijoittettujen älykkäiden, itsenäisten asejärjestelmien aiheuttamaa mahdollista uhkaa aseistariisutulle Maalle. Kirjassa käytetään lomittaista kerrontatekniikkaa, ja lukija alkaa saada käsitystä tilanteesta vasta tarinan ehdittyä yli puolenvälin. Alku on tavattoman pitkäveteinen.

Kuussa tapahtumat episodit ovat juonen parasta antia. Muuten se on sekavahko ja jättää jotenkin viimeistelemättömän tunteen. Juonittelu menee välillä niin sotkuiseksi, että lukijaparalla on täysi työ pysyä mukana.

Kirjassa on joitakin loistavia jaksoja, joissa Lem aukaisee sanaisen arkkunsa vanhaan kunnon tyyliin ja irvailee herkullisesti poliitikkojen ja sotilaspiirien typeryyttä. Samalla hän erittelee nykyisen asevarustelukilvan syitä ja seurauksia.

Rauha maassa on välityön oloinen. Poissa ovat kirjojen Solaris ja Paluu tähdistä hienovireinen älyllisyys, eikä huumorikaan kuki samalla tavoin kuin satiirisissa teoksissa Tähtipäiväkirjat ja Kyberias. On jotenkin surullista nähdä arvostetun kirjailijan nimi tällaisen teoksen kannessa.

Tapani Ronni


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute