Prydainin kronikka(Aikakoneesta 2/1990)
Lloyd Alexander: Kolmen kertomus. Prydainin kronikan ensimmäinen osa.
Lloyd Alexander: Hiidenpata. Prydainin kronikan toinen osa. Lloyd Alexander: Llyrin linna. Prydainin kronikan kolmas osa. Aikoinaan Brightonin Worldconin fantasiapaneelissa joku fiksu totesi tämän päivän fantasiakirjailijoiden pahimmaksi viaksi sen, etteivät he enää viitsi tutkia mytologioita, vaan oikaisevat ja plagioivat suoraan Tolkienia. Prydainin viisiosainen kronikka aloitti ilmestymisensä vuonna 1964 ja ehti siten täpärän mutta tärkeän askeleen edelle pahinta, vuonna 1966 käyntiin vyörähtänyttä 'minäkin haluan kirjoittaa Sormusten Herran' -boomia. Tietysti Suuri Esikuva oli tuolloinkin jo käsillä, vaan ei vielä muodissa. Lloyd Alexander on myös selvästi tutkinut itse mytologioita ja sekoittanut mustassa padassaan walesilaiset, englantilaiset ja bretonilaiset tarustot. Keitoksesta löytyvät metsästäjämyytti Herne, satuprinssi Gwydion (=loistava, sekä Arthurin että Mordredin poikavuosien lempinimi), Macbethin noidat ja alle 12-vuotiaille sovitettu Klonkku nimeltään Gurgi. Esittäisinpä tässä asialle vihkiytyneiden pureskeltavaksi väitteen, että jos Alexander on saanut Toikienilta vaikutteita, ne ovat erityisesti tämän esseestä "On Fairy-Stories". Mutta Prydainiin. Sankarijoukko on tradition mukainen sekalainen sakki koomisine ja maagisine ominaisuuksineen, muunnettua totuutta haasteleva bardi, kääpiö, jonka kyky muuttua näkymättömäksi aiheuttaa harmillista korvien soimista, ikinälkäinen otus Gurgi, ikipuhelias prinsessa Eilonwy ja sankaripoika Taran, jolla on hirmu vitsikäs titteli: apulaissikopaimen. Joukon seikkailutkaan eivät pahasti yllätä; paetaan vankityrmistä, hävitetään maagista kapinetta Ison Pahan nenän edestä, pelastetaan ryöstettyä prinsessaa. Kolmannessa osassa oli jo painokasta puhetta prinsessan kihlauksesta, joten jäljellä olevissa kahdessa osassa selvitetään hypyn kengässä apulaissikopaimenen tuntematonta sukupuuta. Arvatkaapa, mitä löytyy. Prydain-kirjat ovat kuitenkin ihan mukavia. Ne ovat sympaattisia ja sujuvia ja humoristisia ja henkilöiden tapa keskustella mitä hemmetinmoisimmissa tilanteissa huolellisesti jäsennellyin, kirjallisin lausekääntein antaa tekstille miellyttävää sadunhohtoisuutta. Ritva-Liisa Pilhjerta on tehnyt käännöksessä antaumuksellista työtä, joskin joissakin yksityiskohdissa (esim. "Rupikonnat eivät oikeastaan istu rupikonnatuoleilla") kallistuisin itse sille suunnalle, että jos on pakko uhrata joko sanaleikki tai tolkku, niin sanaleikki lähtee. Mistä näitä fantasiakirjojen kamalia kansikuvia oikein riittää? Etsivätkö kustantajat psykologisin testein sellaiset kuvittajat, jotka lukivat aikoinaan pelkkiä läksyjä ja uskovat satujen olevan pahaksi kasvaville lapsille? Leena Peltonen
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
