|
Plusmies(Aikakoneesta 1/1989)Takaisin arvosteluhakemistoon Frederik Pohl: Plusmies (Man Plus, 1976) Varsin monet meistä - elleivät peräti kaikki - ovat lukeneet science fictionia, jossa ihminen toimii saumattomana osana koneen kanssa tai hänessä on koneen osia. Teemojahan on varioitu androideista ja robottiruumiinosista aivotietokonelinkkeihin ja aivo-ohjattuihin avaruusaluksiin. Mutta kuinka moni meistä on lukenut science fictionia siitä, miltä kyborgiksi muutettavasta ihmisestä mahtaa itsestään tuntua? Pohlin Plusmies aloittaa paljon kauempaa kuin tämäntyyppiset kirjat tapaavat tehdä: yleensähän lukijalle esitetään jo valmis, tehtäväänsä sopeutunut kyborg, jonka seikkailuihin ja erityistaitoihin tarinassa keskitytään. Plusmiehen painopiste on itse kyborgin valmistamisen prosessissa ja prosessin taustassa. Lukija tutustuu Roger Torrawayhin, hänen vaimoonsa ja tuttavapiiriinsä, hänen inhimillisiin piirteisiinsä. Lukija tutustuu myös maailmaan, jossa Marsissa elämään kykenevä kyborg on välttämättömyys. Roger Torrawaylta ei itse asiassa erityisemmin kysellä, onko hän viimeiseen asti halukas ryhtymään kyborgiksi. Kun tosi on kyseessä, on perääntyminen mahdotonta. Pohlin kirjalla on useita selkeitä ansioita. Yksi niistä on selväpiirteinen tarina, joka vasta loppua kohti alkaa hieman hajota. Toinen ansio on teema yksilön avuttomuudesta yhteiskunnallisessa - siis poliittista hyötyä tavoittelevassa - prosessissa. Kolmas ansio on Torrawayn henkisen muutoksen eläytyvä käsittely, jossa teknologiset aspektit muodostavat oman mielenkiintoisen sarkansa: esimerkiksi kyborgin kaikkinäkevien silmien Torrawayn aivoihin antama informaatio täytyy suodattaa ja muokata ihmisaivoille ja Torrawayn käsitepiiriin soveltuvaksi, ja tämä tuottaa joitakin mielenkiintoisia visioita (no pun intended). Plusmies tapahtunee rinnakkaismaailmassa nuutamasta juoruavasta vuosiluvusta päätellen. Tämä vaikuttaa turhalta koristeelta: tarina toimisi omassa historiassammekin. Yhtä kaikki, Pohlin inhimillisen kyborgin taru on voittanut Nebulan täydellä syyllä. Vaikka se onkin tyylilajiltaan tyypillistä 70-luvun amerikkalaista sf-proosaa, se onnistuu tarjoamaan keskimääräistä enemmän nakerreltavaa aivoille. Varsin onnistunut valinta Jalavalta. Johanna Sinisalo
Aloitussivu -
Sisältö -
Mitä uutta Aikakoneessa -
Uudet kirjat -
Kirja-arvostelut -
Kolahtaneita kirjoja -
DVD-elokuvat -
Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa -
Uutisia -
Kaikkiruokaisen päiväkirja -
Aikakoneen linkit -
Aikakoneen arkisto -
Lukijoiden äänet -
Kuukauden kuva -
Kapteeni Kuolio -
Aikakone FAQ -
Palaute |
