Uneksivatko androidit sähkölampaista?

Palkkionmetsästäjä

(Aikakoneesta 1/1990)


Takaisin arvosteluhakemistoon

Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä
(Do Androids Dream of Electric Sheep?, 1968),
Jalava (Jalavan Scifi-sarja 16), 1989, nidottu,
ISBN 951-8954-13-5, 170 s.
Suom. Kari Nenonen, päällys Jari Rasi.

Philip K. Dick oli erilainen tieteiskirjailija. Hänen teoksensa eivät koostuneet tyhjien unelmien tyydyttämisestä (johon suurin osa tästä ns. scifistä sortuu). Hän kuvasi tulevaisuutta, jossa tekninen kehitys ei pysty vapauttamaan ihmisiä. Tuossa tulevaisuudessa neuroottiset tai suorastaan psykoottiset ihmiset puristuvat talouselämän rautaisten lakien väliin. Vähäisen jäljelläolevan vapauden kitkee valtiollinen väkivaltakoneisto. Huumeet ja hallusinaatiot tarjoavat ainoan mahdollisen pakotien, mutta sekin johtaa yleensä ansaan.

Palkkionmetsästäjä kuuluu Dickin tuotannon kärkipäähän. Alunperin se julkaistiin nimellä Do Androids Dream of Electric Sheep?. Voi vain ihmetellä, miksi suomennoksen nimenä ei käytetty tuota alkuperäistä kysymyslausetta. Se olisi ollut ainakin mielenkiintoisempi vaihtoehto kuin täysin mitäänsanomaton Palkkionmetsästäjä. Sattuneesta syystä tämä teos on tullut tunnetuksi myös nimellä Blade Runner, joka tekstissä on tosiaankin suomennettu "palkkionmetsästäjäksi". Tuo seikka ei kuitenkaan paljon lohduta: Otsikosta Palkkionmetsästäjä tulee mieleeni aina vain Lucky Luke.

Palkkionmetsästäjän päähenkilö on Rick Deckard, joka työkseen paljastaa ja tuhoaa ihmisinä esiintyviä androideja. Androidit ovat valtiolle ja talouselämälle tärkeä sijoitus. Jokaiselle saastuneelta maapallolta toisten planeettojen siirtokuntiin muuttavalle ihmiselle annetaan palkkioksi androidipalvelija. Kaikki androidit eivät hyväksy osaansa ja pakenevat Maahan. Heidät erottaa ihmisistä vain empatiaa mittaavan psykologisen testin avulla. Androidin tunne-elämä on skitsofreenisen kylmää. Ihmiset sensijaan pystyvät osoittamaan tunteitaan: he hellivät niitä muutamia eläimiä, jotka eivät vielä ole kuolleet radioaktiiviseen laskeumaan. Eläimen ylläpito on perheelle statussymboli. Ne, joilla ei ole varaa oikeaan eläimeen, voivat hankkia aidolta näyttävän mekaanisen jäljennöksen.

Mikä tahansa voi osoittautua petokseksi. Eläin tai ihminen voi olla tehtaassa tuotettu. Ihmisen ja koneen välinen ero alkaa hämärtyä. Dick ei tarjoa mitään yksinkertaista ratkaisua tilanteeseen. Ihmismielten empaattista sulautumista saarnaava Wilbur Mercerkin toimii vain teknisten välineiden kautta. Mercerin avulla Deckard kuitenkin saa otteen ihmisyydestään. Jonkinlainen toivo jää jäljelle.

Kirja on siis erinomainen ja suomennoskin suhteellisen sujuva. Joku olisi tosin kyllä saanut tarkistaa suomennoksen ennen kirjan painattamista. Joku, joka olisi huomannut, että "merchandise" EI ole yhtä kuin "kauppiaat", esimerkiksi.

P.A. Manninen


Takaisin arvosteluhakemistoon


Takaisin sivun alkuun


Aloitussivu - Sisältö - Mitä uutta Aikakoneessa - Uudet kirjat - Kirja-arvostelut - Kolahtaneita kirjoja - DVD-elokuvat - Kirjailija- & taiteilijatietoa Aikakoneessa - Uutisia - Kaikkiruokaisen päiväkirja - Aikakoneen linkit - Aikakoneen arkisto - Lukijoiden äänet - Kuukauden kuva - Kapteeni Kuolio - Aikakone FAQ - Palaute