|
Luomisen päivä
(Aikakoneesta 4/1988)
Takaisin arvosteluhakemistoon
J.G. Ballard: Luomisen päivä (The Day of Creation, 1987),
Otava, 1988, sidottu, ISBN 951-1-09903-5, 334 s,
suom. Juhani Lindholm, kansikuva Wendell Minor,
ulkoasu Juha S. Kalliolahti.
|
J.G. Ballard on pakkomielteinen kirjailija. Useimmat hänen romaaninsa ja novellinsa toistavat samoja teemoja. Jopa tarinoihin sisältyvät tilanteet ja niissä esiintyvät esineet toistuvat kerta toisensa jälkeen.
Tavallisesti Ballard kuvaa yksityistä tai yleistä maailmantuhoa. Tästä huolimatta hän ei noudata tavanomaisen katastrofikirjallisuuden malleja. Hän ei murehdi entisen maailman menehtymistä eikä rakenna utopioita kyvykkäimpien ihmisten eloonjäämisestä. Ballardin näkemä maailma on tullut matkansa päähän. On aivan ymmärrettävää, että se tukehtuu tarpeettomiksi käyneistä tavaroista koostuvaan oksennukseensa. Yksinäiset tarkkailijat voivat lopun aikoina löytää hämärää lohtua ainoastaan omista pakkomielteistään. Niihin sisältyvä hulluus on sekin vain yksityistä kapinaa, joka ei pysty muuttamaan maailman kulkusuuntaa.
Luomisen päivä on Ballardin uusin teos. Se on ilmestynyt alkukielellä vuonna 1987. Hänen edellinen romaaninsa, omaelämäkerrallinen Auringon valtakunta, on saanut osakseen runsaasti huomiota. Tässä mielessä tämän uudenkin teoksen julkaisemisessa on tiettyä logiikkaa. Ikävä kyllä Luomisen päivä ei vain ole kovin edustava valinta Ballardin koko tuotantoa ajatellen. Siinä kyllä näkyy selvää yritystä uusiutumiseen, mikä sinänsä saattaa olla hyvinkin tarpeellista. Ballardin aikaisemmat teokset ovat paikoitellen toistaneet toisiaan hieman liiankin tarkasti.
Luomisen päivää voi pitää eräiltä sävyiltään jopa humoristisena teoksena. Se ei ole tässä suhteessa aivan yhtä hillitön kuin Hello America (1981), joka saattoi olla jopa Ballardin parodiaa omasta tyylistään, mutta kerronta on kuitenkin aivan riittävän groteskia erottuakseen selkeästi esimerkiksi Auringon valtakunnan vakavuudesta.
Kertojana esiintyvä tohtori Mallory on tyypillinen Ballardin kirjojen päähenkilö. Hänestä on tullut täysin tarpeeton ihminen. Ainoastaan hulluus pitää hänen omanarvontuntoaan pystyssä. Hän tulee aivan vahingossa synnyttäneeksi nimeään kantavan joen Saharan laidalle.
Uudelleenlöydetty vesi voisi herättää kuivuneen maan pysyvästi eloon, mutta tämä mystinen joki aiheuttaa lopultakin vain sairautta ja kuolemaa. Pakkomielteinen matka joen alkulähteille valuu sekin tyhjiin. Jäljelle jää vain kuumeisia kuvitelmia. Luonnollista lienee, että Ballardin omakuvaiset minäkertojat ovat viime vuosina alkaneet selkeästi vanhentua ja väsyä.
Tarinassa ei ole oikeastaan mitään, mikä yhdistäisi sen science fictioniin. Uuden joen synnyttäminen tietysti on epätodennäköinen tapahtuma, mutta verrattuna useimpiin Auringon valtakuntaa edeltäneisiin teoksiin, ollaan tässä jo selkeästi kirjallisuuden valtavirrassa. Tällä menolla me voimme saada Ballardista itsellemme jopa uuden Kurt Vonnegutin. Laajalti rakastetun kirjallisen viihdyttäjän. Se ei välttämättä ole hirvittävä tragedia. Ei varsinkaan, jos sitä kautta Suomessa vielä julkaistaisiin Ballardin varsinaista science fiction -tuotantoakin. Esimerkiksi Crash voisi olla sovelias valinta. Sekään ei välttämättä muistuta scifiä. Sattuupa olemaan vain Luomisen päivää merkittävämpi teos.
P.A. Manninen
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin Aikakoneen arkistoon
Takaisin sivun alkuun
|
