|
Kissa muurin läpi
(Aikakoneesta 4/1988)
Takaisin arvosteluhakemistoon
Robert A. Heinlein: Kissa muurin läpi
(The Cat Who Walks Through Walls, 1985)
Kirjayhtymä, 1988, sidottu, ISBN 951-26-3074-5, 422 s.
suom. Matti Kannosto, päällys Herbie Kastemaa
|
Allekirjoittaneen mielestä yksi ehdottomasti huonoimpia koskaan kirjoitettuja science fiction -kirjoja on Robert A. Heinleinin teos The Number of the Beast. Kissa muurin läpi osoittautuu vakavaksi kilpailijaksi tällä arveluttavalla saralla.
Näillä kahdella teoksella on useitakin yhdistäviä piirteitä. Sen lisäksi, että kummassakin kirjassa seikkailevat osittain samat henkilöt, on molempien juoni pääosin äärimmäisen pitkästyttävä ja sivumäärästä kauhistuttavan suuri osa kulutettu henkilöiden väliseen tekonokkelaan, junnaavaan ja tautologiseen huulenheittoon.
Kummassakaan teoksessa ei ole kantavaa ideaa, vaan Heinleinin aikaisemmista töistä ja muista tieteisromaaneista on räävitty kasaan joukko ideantynkiä, jotka lasautetaan lukijan seulottavaksi ilman sen kummempaa pyrkimystä järjestellä tai johdonmukaistaa niitä.
Henkilöt ovat sekä ohuita että äärettömän ikävystyttäviä. Edellä mainittu jatkuva poskenpaukutus on turha yritys antaa hahmoille syvyyttä, koska se on sekä teennäistä että sisällötöntä. Ehkäpä eniten ärsyttää Heinleinin jatkuva läpinäkyvä yritys demonstroida suurta seksuaalista vapaamielisyyttään laittamalla henkilöidensä suuhun tympeää ja jankuttavaa navanalus-huulenheittoa.
Kirjaa lukiessa alkaa pikku hiljaa ymmärtää tämän maailman heiskasia, jotka kivenkovaan väittävät Heinleinin muka olevan kaikkea muuta kuin sovinisti: onhan henkilöiden joukossa useita naisihmisiä, jotka ovat välillä oikein nokkeliakin. Kuitenkin tarkkaavainen lukija huomaa varsin nopeasti, että Heinleinin nokkelat naisihmiset asetetaan edelleenkin tiukasti rajattuun ihmisluokkaansa, mistä ei ole poispyristelyä. "Kaikki naiset ovat itsensäpaljastajia", "naisten täytyy saada itkeä tirauttaa silloin tällöin", "miehen täytyy kaikissa olosuhteissa elättää vaimonsa", ovat vain muutamia otoksia tekstistä. Sen lisäksi mm. sana "vaimo" on sanan "palvelija" synonyymi ja mikään ei niin kiihota naista kuin lupaus pikku pieksemisestä. Turha tuhlata tilaa kaiken tuon idiotismin luettelointiin.
Kun tämän päälle lisätään vielä juoni, joka jää kirjan loputtua täysin ilmaan roikkumaan, totaalisen keskeneräisenä (kenties Heinlein-vainaalla oli tarkoitus tehdä tähän suora jatko-osa, mistä ei voi sanoa muuta kuin kuolleita häpäisevästi: luojan kiitos hän ei ehtinyt), on ainoa tämän kirjan edes marginaalisesti luettavaksi tekevä piirre se, että siinä jatketaan pikkuisen Kuu on julma -teoksen historiaa. Koska Number of the Beast ei kyennyt tarjoamaan edes tällaista kiinnostusrajan juuri ja juuri ylittävää elementtiä, voimme pitää Kissa muurin läpi -teosta Heinleinin tuotannon vasta toiseksi huonoimpana.
Ymmärrän toki, että tällaisen vaikuttajahahmon kuoltua on syytä julkaista joku hänen teoksensa ajankohtaisuussyistä suomeksi. Miksi se oli tämä, sitä en kykene parhaalla tahdollanikaan ymmärtämään enkä myöskään hyväksymään.
Johanna Sinisalo
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin Aikakoneen arkistoon
Takaisin sivun alkuun
|
