|
Berek Puolikäden paluu
(Aikakoneesta 4/1988)
Takaisin arvosteluhakemistoon
Stephen R. Donaldson: Berek Puolikäden paluu. Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat I (Lord Foul's Bane, 1977)
Tammi, 1988, sidottu, ISBN 951-30-6844-7, 560 s.
Suom. Pentti Isomursu
Kansikuva Darrell K. Sweet
|
Stephen Donaldson on hämmentänyt keitoksensa kokoon vanhan hyvän reseptin mukaan. Uskokaa pois, jo ykkösosassa tapaamme huiman korkeissa puissa asustavan kansan, joka leipoo kätevää matkaleipää, heinäaroilla hevostensa kanssa jonkinlaisessa symbioosissa elävän joukon, nimeltään muuten Eovir, ja hitaita tarinoitaan kertoilevan jättiläiskansan, joka omaperäistä kylläkin ei ole kadottanut vaimoväkeään vaan kotimaansa. Ja sitten on tietysti omituisesti käyttäytyvä taikasormus, ja sitä jahtaava Oikein Paha Konna ja sauvallaan huitova apukonna.
Olen kaiken maailman terry brooksien kohdalla ihmetellyt, ja ihmettelen taas, miltä mahtaa kirjailijasta tuntua tarttuminen trilogiankin kokoiseen urakkaan, kun väkisinkin tietää kirjoittavansa pelkkää plagiaattia.
Sankarin kohdalla Donaldson onkin sitten oikein tsempannut. Koska sormusta kanniskelevan kaverin pitää vallitsevan taikasormustrendin mukaan olla tavalla tai toisella vähäväkinen tai peräti jotenkin sekundaa, on Donaldson ilmeisesti päättänyt, että hänen saavutustaan tässä suhteessa ei ihan äkkiä kukaan pane paremmaksi. Thomas Covenant on leprasairas, amputoitusorminen (vaikka tarina on vasta nuori), fantasiakirjailija, eronnut ja perin pohjin luonnevikainen. Hän itse arvelee vaimon lähdön syyksi sairautensa, mutta muitakin teorioita kumpuaa lukijan mieleen tarinan edetessä. Kaveri marisee, kitisee, vastustaa kaikkien olosuhteet paremmin tuntevien suunnitelmia, raiskailee avukseen rientäneitä tyttöjä ja kiduttaa lukijaansa jokasivuisen itsesäälimantransa käännetyllä sanajärjestyksellä: "Hylkiö saastainen".
Kirjan kielenkäyttö on luku sinänsä. Kaikki sanotaan niin takaperoisesti ja konstikkaasti kuin mahdollista. Taannoin Portissa julkaistussa arvostelussaan sarjan myöhemmistä osista Liisa Rantalaiho luonnehti asiaa sellaisilla ilmauksilla kuin "freneettinen tortyyri" ja "inehmon voihka", ja siihen ei juuri ole mitään lisäämistä.
Mykistynyt ihailuni teoksen suomentajalle Pentti Isomursulle, joka on suoriutunut poikki tämän vuolaan ja vänkyräisen verbaalivirran paiskaamatta kirjaa ulos ikkunasta. On hän sentään ottanut kostonsa ja tehnyt pahasta konnasta, alkukielessä Lord Foul, vallasherra Falskin!!!.
Ainakin tämän ensimmäisen osan perusteella jää teoksen suuri ja kiistämätön suosio maailmalla käsittämättömäksi. Toivoa sopii, että tarina edetessään paranee. Ei se juuri muuta voikaan.
Leena Peltonen
Takaisin arvosteluhakemistoon
Takaisin Aikakoneen arkistoon
Takaisin sivun alkuun
|
